Teknologia kestävämpään energiantuotantoon on olemassa, mutta toistaiseksi se on käytössä vain osittain ja harvoilla leireillä.
Pakolaisten energiankäyttö on nykyisellään taloudellisesti ja sosiaalisesti kestämätöntä sekä ympäristölle haitallista. Vuosittain metsää hakataan pakolaisten tarpeisiin noin 49 000 jalkapallokentän verran, eli 64 700 hehtaaria.
Paremmin hoidettuina esimerkiksi valaistukseen, ruoanlaittoon ja lämmitykseen liittyvät energiaratkaisut voisivat helpottaa avustusjärjestöjen ja isäntämaiden taloudellista taakkaa matkalla vaurauteen. Lisäksi puhtaampi ja tehokkaampi energia koituisi sekä pakolaisten että paikallisväestön hyödyksi.
Alkeellisiin energiamuotoihin, kuten puun polttamiseen tai kerosiiniin, turvautuminen johtaa vuosittain arviolta 20 000 pakolaisen kuolemaan. Esimerkiksi lapset ovat vahingossa juoneet vesipulloissa säilytettyä kerosiinia ja kuolleet myrkytykseen. Lisäksi ihmiset kuolevat erilaisiin hengitystiesairauksiin altistuessaan puun polttamisesta syntyvälle savulle ja siinä oleville yhdisteille.
Pakolaisleirien päästöjä on mahdollista hillitä ja energiatehokkuutta parantaa käyttämällä puhtaampia energialähteitä, kuten sähköä tai aurinkovoimaa. Esimerkiksi yksistään laaja aurinkopaneelien ja paranneltujen liesien käyttöönotto voisi brittiläisen Chatham House -instituutin mukaan vähentää pakolaisten energialaskua maailmanlaajuisesti 323 miljoonaa dollaria vuodessa. Vastaavasti hiilidioksidipäästöt vähenisivät 6,85 miljoonalla tonnilla vuodessa. Energiatehokkailla liesillä polttopuuta kuluisi 30–70 prosenttia vähemmän. Tähän kaikkeen meillä todellakin olisi varaa, varsinkin jos katsoo Helsingin pörssin tulosennusteita.
MAAILMASSA ON YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n arvion mukaan yli 60 miljoonaa pakolaista, eli enemmän kuin Australiassa ja Kanadassa on asukkaita yhteensä. Etenkin leireillä asuvista vajaasta 10 miljoonasta suurin osa käyttää ruoanlaittoon ja valaistukseen puuta.
Yhdeksän hengen taloutta pyörittävä Kuer Gai Ayuen valmistaa perheelleen papuja kahdesti päivässä uudella, energiatehokkaalla liedellä. Hän on asunut Nyumanzin pakolaisleirillä Ugandan Adjumanissa yli kolmen vuoden ajan. Lieden hän sai vastikään Luterilaisen maailman säätiön (LWF) kautta.
– Uusi liesi toimii hyvin, koska se ei kuluta yhtä paljon puuta kuin entinen, Ayuen sanoo ja viittoo keittiön ulkopuolella olevaan kivirykelmään, joka aiemmin toimi hellana.
Hänen mukaansa uusi liesi ei myöskään aiheuta lapsille palovammoja tai uhkaa polttaa kotia. Lisäksi hänelle saattaa tarjoutua mahdollisuus hankkia lisätienestejä rakentamalla uusia liesiä, jotka LWF ostaa ja jakaa muille leirin asukkaille.
– Ongelma on, että meillä ei ole muotteja uusien liesien valmistamiseen. Olemme pyytäneet niitä LWF:ltä, sillä kunnollisten liesien ja toimeentulon saaminen on meille kaikille tärkeää.
Ayuenillä on oikeus työskennellä ja poistua leiriltä. Ugandaa onkin kehuttu yhdeksi pakolaispolitiikan mallioppilaista, sillä se antaa pakolaisille enemmän oikeuksia kuin monet muut valtiot. Esimerkiksi naapurimaa Keniassa pakolaiset eivät saa poistua leireiltä, ja palkalliset työt on varattu lähinnä kenialaisille.
Oikeuksista on kuitenkin vähän iloa, jos perheen asiat ovat huonosti.
– Pakenimme Etelä-Sudanista, kun kapinalliset alkoivat ampua ihmisiä. Miestäni ammuttiin jalkaan, ja hän joutui sairaalaan eikä päässyt mukaamme. En ole kuullut hänestä sen jälkeen.
Monien muiden äitien tavoin Ayuen on huolissaan, miten leirin olot vaikuttava hänen lapsiinsa. Esimerkiksi ravinnon yksipuolisuus turhauttaa.
– Lapsille ei ole terveellistä syödä pelkkiä papuja. Etelä-Sudanissa he saivat maitoa, mutta sitä ei ole täällä, Ayuen kertoo.
Häntä harmittaa myös se, että papujen kypsymiseen menee paljon aikaa ja siten myös paljon puuta. Sähköjä leirillä ei ole.
Harvat pakolaisleirit on yhdistetty kaasu- tai sähköverkkoon. Lisäksi ne sijaitsevat yleensä syrjäisillä alueilla, joissa palveluja on harvassa. Nyumanzin leiri on keskellä ei mitään, kaukana kaikesta.
Pakolaisia kohdellaan useissa vastaanottomaissa väliaikaisina asukkaina, mikä vaikuttaa energiaratkaisuihin. Leirien on tarkoitus olla väliaikaisia, jolloin niiden infrastruktuuri jää heikoksi. Usein leirit kuitenkin ovat pystyssä vuosikymmeniä ja toimivalla infralla voitaisiin säästää niin avustusjärjestöjen, isäntämaiden kuin pakolaisten rahoja. Esimerkiksi Ugandan Nakivalen leiri perustettiin 50-luvulla, ja se on edelleen toiminnassa. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on arvioinut, että pakolaisuus kestää keskimäärin 17 vuotta.
PAKOLAISTEN KERÄÄMIEN polttopuiden ja rakennusmateriaalien sekä kotieläinten laiduntamisen aiheuttaman metsäkadon pelätään kiristävän pakolaisten ja paikallisyhteisön välejä ympäri maailman. Toisin kuin monissa muissa maissa, Ugandassa pakolaiset saavat kerätä polttopuuta leirien lähistöltä. Suojeltujen puiden kaataminen on kuitenkin kiellettyä.
– Adjumanissa pakolaiset ja paikalliset jakavat vähäiset luonnonvarat. Yritämme osaltamme estää konfliktia heidän välillään istuttamalla alueelle uusia puita, kertoo LWF:n ohjelmavastaava Charnelle Etti.
Toistaiseksi järjestö on mahdollistanut yli 34 000 puun istuttamisen alueelle. Varsinaisen istutustyön ovat tehneet pakolaiset ja paikalliset asukkaat.
Polttopuun hankkiminen ei ainoastaan rasita luontoa, vaan se voi olla myös vaarallista.
Chatham House -instituutin julkaiseman raportin mukaan naiset ja tytöt kokevat usein seksuaalista väkivaltaa, kun he lähtevät keräämään polttopuuta leirien ulkopuolelle. Maissa, joissa polttopuun kerääminen on kielletty, naiset harvoin raportoivat kokemaansa väkivaltaa.
MYÖS VALAISTUS ja sen puutteen tuoma turvattomuus ovat leirien energiapoliittisia ongelmia. Nyumanzissa turvallisuutta on yritetty kohentaa asentamalla aurinkopaneeleilla toimivia katuvaloja paikkoihin, joita asukkaat pitävät turvattomina.
Ongelmina Ugandan pohjoisosien leireillä ovat muun muassa raiskaukset, pakkoavioliitot, pahoinpitelyt, kotiväkivalta ja henkinen väkivalta. Tammikuussa julkaistun raportin mukaan sukupuoleen kohdistuvaa väkivaltaa on kokenut 45 prosenttia alueen pakolaisista.
– Etenkin nuoret osallistuvat mielellään kokoontumisiin, joissa he voivat tanssia, ja siten hetkeksi unohtaa kokemansa kidutuksen ja ongelmat kotona. Nämä tapahtumat kestävät usein myöhään, ja on tärkeää, että nuoret pääsevät kotiin turvallisesti, kertoo LWF:n projektiasiamies Emmanuel Odede.
Hänen mukaansa suurin osa leirin asukkaista käyttäytyy asiallisesti, mutta mukaan mahtuu myös epäilyttäviä henkilöitä. Lisäksi leirin turvattomuutta lisää se, että sinne voi tulla ja sieltä voi lähteä vapaasti.
– Meillä on paikallisia, jotka polttavat oopiumia ja marihuanaa, ja se on aiheuttanut vaaratilanteita. Katuvalot ovat kuitenkin vähentäneet hyökkäysten määrää, Odede sanoo ja ajaa auton monitoimitalon pihaan hämärän laskeutuessa Nyumanziin.