Lainaa otetaan usein tiettyyn tarkoitukseen silloin kun omat käteisvarat eivät riitä. Rahan lainaaminen on hyvin yleistä, eikä siinä ole mitään pahaa. Kannattaa kuitenkin huolehtia, että lainan pystyy maksamaan lainasuunnitelman mukaisesti pois. Lainaa heti saatetaan ottaa vaikkapa auton korjauttamista varten, uuden tietokoneen ostamiseen, remonttiin tai moneen muuhun tarkoitukseen. Pienempiä lainoja, pikavippejä, yleensä otetaan hyvinkin arkisiin pieniin menoihin, mutta suurempi, esim. parin tuhannen euron lainan käyttötarkoitus on usein erilainen. Tällaisella lainalla tehdään yleensä suurempia hankintoja. On hyvin yleistä, ettei lainan käyttötarkoitusta kysellä, eikä sitä tarvitse lainanantajalle kertoa.
Lainan saaminen heti tai ainakin melko nopeasti on helppoa ja vaivatonta, kunhan vain on raha-asiansa aiemmin hoitanut hyvin ja muutenkin täyttää lainaajalle asetetut ehdot. Näitä ehtoja ovat suuremman lainan ollessa kyseessä yleensä luottokelpoisuuden lisäksi tietty vähimmäisikä ja sännölliset tulot. Monen tuhannen euron lainaa ei yleensä saa ilman jonkinlaisia ja tietyn suuruisia säännöllisiä tuloja. Näillä menettelyillä lainanantaja pyrkii varmistamaan että saa lainaamansa rahat korkoineen myös takaisin.
Se, saako lainaa heti, riippuu lainoittajan nopeudesta käsitellä lainahakemuksia. Jotkin rahoittajat käsittelevät lainahakemuksen jopa 10 minuutissa, toiset taas parissa päivässä. Joka tapauksessa, lainan saa melko nopeasti tililleen, ainakin parissa kolmessa päivässä.
Yleensä, mitä suurempi laina, sitä pidempi on myös laina-aika. Esimerkiksi 10000 euron yhdistelylainassa lainan takaisinmaksuaika voi olla useita vuosia, mutta muutaman sadan euron lainan ollessa kyseessä laina-aika on yleensä korkeintaan kuukausia. Kannattaa aina muistaa, että mitä pidempi on laina-aika, sitä enemmän korkoa lainasta joutuu lähes aina maksamaan. Kannattaakin ennen lainan hakemista laskea kuinka paljon lainasta joutuu korkoa maksamaan tietyssä ajassa. Monesti lainoittajan nettisivuilla on helppokäyttöinen laskuri, jolla tästä asiasta voi ottaa selvää.
Vaikka lainaa saakin nykyään helposti ja nopeasti – lainaa heti – , rahan lainaamiseen ei tulisi suhtautua yliolkaisesti ja välinpitämättömästi, eikä sillä tulisi ainakaan maksaa pois jotain toista jo erääntyvää lainaa. Tällaisesta menettelystä syntyy nopeasti ongelmia.
Pienistä ja hetkessä saatavista lainoista käytetään usein nimitystä pikalaina tai pikavippi. Tällainen laina on tyypillisesti esimerkiksi 200 euroa. Tällaisen lainan saa jopa alle tunnissa tililleen, eikä sen saaminen edellytä säännöllisiä tuloja niin kuin monet isommat lainat. Pikalainan hakeminen voi tapahtua verkkohakemuksen avulla, jonka lähettämisen jälkeen hyväksytyn lainapäätöksen jälkeen rahat on pian tilillä.
Suuremmasta lainasta, vaikkapa 3000-6000 euron lainasta käytetään usein myös nimitystä kulutusluotto. Tällaisen lainan myöntämisen edellytys on luottokelpoisuuden ja muiden ehtojen lisäksi myös säännölliset tulot. Lainanantaja vaatii jonkin todistuksen lainanhakijan jatkuvista tuloista. Tällainen todiste voi olla esimerkiksi työnantajalta pyydetty palkkatodistus tai tuore palkkanauha, josta käy ilmi myös tulojen suuruus. Näiden tietojen perusteella lainanantaja voi arvioida asiakkaan luottokelpoisuutta ja lainan myöntämistä asiakkaalle.
Eli jos aikoo ottaa lainaa heti johonkin tarkoitukseen, kannattaa eri lainoja vertailla ja varsinkin niiden korkoa ja muita kustannuksia. Kun lainaehtoihin on tarpeeksi perehtynyt ja sopiva laina löytynyt, voi hyvällä omalla tunnolla hakea lainaa heti.