Mitä on kansanedustajan työ?

Sain perjantaina alkuillasta sähköpostia iltapäivälehden politiikan toimittajalta. Viestin sisältö koski taksikortin käyttöäni. Toimittaja oli laskenut minun käyttäneen tällä kaudella, eli viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana, taksia 1033 kertaa. Hän halusi minulta tähän liittyviä kommentteja. Viestissä oli ukaasi, että minun tulisi vastata kysymyksiin samana iltana klo 20:00 mennessä, ja jos en vastaisi, julkaistaisiin tiedot siitä huolimatta.

En voinut välttyä ajatukselta, että kirjeessä oli jonkinlainen paljastamisen sävy.  Ikään kuin toiminnassani olisi mahdollisesti jotain salattavaa. Luku on tietenkin paljon, mutta mitään salattavaa ei ole. Minulla on oma selkeä näkemys siitä, miten tätä työtä teen ja miten se käytännössä mahdollistuu. Käyttämällä taksia pystyn olemaan läsnä mahdollisimman monessa paikassa ja tehokkaasti. Olen tehnyt sen valinnan ja seison sen takana. Pelkkä yksi luku sinällään kertoo vielä hyvin vähän siitä, miten suoriudun työstäni.

Omaan silmääni taksimatkat ja muut listaukset tuntuvat kovin ohuelta tavalta arvioida kriittisesti tai haastaa sitä työtä, mitä kansanedustajat tekevät tai eivät tee, tai sitä valtaa, joka päättäjillä on käsissään.

Olisin valmis käymään median kautta kriittistäkin keskustelua siitä, mitä kansanedustajan työn tulisi olla ja mihin minun tulisi aikani ja voimavarani käyttää. Minua ja meitä saa ehdottomasti haastaa. Oikeastaan toivonkin sitä. Haastaminen tekee tehdyn työn näkyväksi ja antaa myös mahdollisuuden peilata omia valintoja.

Kansanedustajan tehtäväkenttä on laaja. Asioita ja odotuksia on monesta suunnasta ja monella tasolla. Perusrakenteen ulkopuolella edustajilla saattaa olla hyvinkin erilaisia tapoja tehdä tätä työtä.

Olen näiden vuosien kokemuksella tullut siihen tulokseen, että valintoja ja painotuksia on pakko tehdä. Muuten asiat ja aika valuvat vain käsistä. On myös tärkeää löytää oma tapa tehdä tätä työtä. Muuten kadottaa itsensä odotuksiin ja rakenteisiin.

Erilaisia kutsuja tulla puhumaan ja tutustumaan eri yhteisöihin tulee paljon, ja niihin vastaaminen tuntuu arvokkaalta ja tärkeältä. Olen kaikessa työssä halunnut priorisoida ihmisten kohtaamista, ja koen että se myös oma vahvuuteni kansanedustajana. Saan kohtaamisista paljon sisältöä ja eväitä, mitä viedä takaisin eduskuntaan. Miltä elämä näyttää eri väestöryhmien, yhteisöjen ja yksilöiden näkökulmasta eri puolilla Suomea. Uskon, että kohtaamisella voi parhaassa tapauksessa olla voimauttava vaikutus myös itse yhteisölle. Valta ja päätökset eivät olekaan etäällä, vaan keskusteluyhteyden päässä. Kohtaamiset parhaimmillaan vahvistavat tunnetta kuulluksi tulemisesta, ja yhteisössä tehty työ tulee näkyväksi.

Itse olen keskittynyt paljon lasten ja nuorten asioihin ja koulutuspolitiikkaan. Olen käynyt tällä kaudella puhumassa yli 100 koulussa, ja myös vetänyt erilaisia rohkeuteen, vaikuttamiseen ja itsensä ilmaisuun liittyviä työpajoja. Kouluvierailut ovat mahdollisuus lapsille ja nuorille, kysyä kysymyksiä, tulla kuulluksi ja käydä yhteiskunnallista keskustelua. Tällä kaudella on tehty ja tehdään tärkeitä päätöksiä koko koulutuspolulla varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. On äärimmäisen tärkeää, että lapset ja nuoret ovat osana muutosta ja että nuorten ääni kuuluu päätöksenteossa.

On paljon sävyjä ja yksityiskohtia, joita on lähes mahdotonta tavoittaa ilman kiireetöntä kohtaamista. Erityisesti, kun puhutaan vaikeista kysymyksistä, mitkä liittyvät syrjinnän kokemuksiin ja kiusatuksi tulemiseen. Matkan varrelta on jäänyt paitsi tarinoita, myös paljon vaikuttamisesta kiinnostuneita nuoria, joita olen taas kutsunut eduskuntaan kuultavaksi, kun käsittelyssä on ollut erityisesti lasten ja nuorten elämään vaikuttavaa lainsäädäntöä. Olen myös kutsunut heitä tapaamaan kansainvälisiä vieraita ja osallistumaan keskusteluun erilaisista yhteiskunnallista aiheista.

Koulutuspolitiikan rinnalla teen laajasti työtä tasa-arvoon, ihmisoikeuksiin ja syrjimättömyyteen liittyvissä kysymyksissä, niin kotimaassa kuin kansainvälisellä tasolla. Olen eduskunnan hlbti-verkoston puheenjohtaja ja vedin kuusi vuotta eduskunnan väestö- ja kehitysryhmää, jonka puitteissa keskityimme erityisesti tyttöjen ja naisten oikeuksiin.

Kaikki alkoi niistä takseista. Katson, että taksi on väline minulle tehdä tätä työtä. Taksin avulla pystyn useammin sanomaan ein sijaan kyllä. Tunnin tyhjä lovi keskipäivällä mahdollistaa vaikka kouluvierailun, jos menen sinne taksilla. Tämä on valinta, jonka olen halunnut tehdä. Se on tapa priorisoida ja painottaa tiettyjä asioita ja arvoja työssäni. Tiedot taksin käytöstä ovat julkisia ja olen tämän aina tiennyt taksia käyttäessäni.