Hellyys ja kovuus

Helsingin Sanomien Nyt-liitteen toimituksen eilinen kirjoitus koulujen uudesta tasa-arvo ja yhdenvertaisuus suunnitelmasta ja siihen liittyvästä opetushallituksen ohjeistuksesta räjäytti hetkessä isohkon keskustelun erityisesti sosiaalisessa mediassa. Ulkoministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ehti leimata koko aiheen jopa humpuukiksi.

Minulle suunnitelman laatimisessa on ennen kaikkea kysymys sanan mukaisesti yhdenvertaisuudesta. Jokaisen oikeudesta olla oma itsenäinen versio itsestään, sekä siitä millaisessa ympäristössä tämä parhaiten toteutuu eli, miten yksittäisen koulun käytännöt, arki, puhe, puhumattomuus, kuvat ja sosiaalinen ilmapiiri tähän vaikuttavat.

Olen kiertänyt useammassa sadassa oppilaitoksissa ympäri Suomea ja ehdottomasti isoin kysymys lasten ja nuorten keskuudessa on edelleen onko ok olla minä? Uskallanko? Saanko? Kelpaanko? Kynnyksen tälle pohdinnalle yleensä asettaa tavalla tai toisella ympäröivä yhteisö ja sen asettamat roolit.

Kaikki yrittävät ahtaa itsensä annettuihin muotteihin, vaikka ei ole selvää kuka muotit ja olettamukset loi, ketä ne palvelevat tai mahtuuko niihin kukaan.

Suunnitelman myötä jokaisella yhteisöllä on mahdollisuus ravistella itsensä irti geneerisestä ja luoda enemmän yksilöidensä näköinen yhteisö.

Toivoessamme jokaiselle nuorelle hyvää elämää tulisi meidän tähdätä siihen, ettei kenenkään tarvitsisi tuntea pelkoa tai häpeää suhteessa omaan tarinaansa ja jokainen oppisi hakemaan vastauksia itsestään eikä lupaa kysyen itsensä ulkopuolelta.

Kuka minä olen? Millaisia arvoja haluan omalla elämälläni edistää? Minkälaisen elämän haluaisin itselleni rakentaa? Ketä rakastaa? Mitä opiskella tai tehdä työkseni? Mitä aikaisemmin jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus olla osa yhteisöä, jossa voi turvallisesti ja tuetusti tutustua itseensä sen parempi.

Ohjeistus ja tuki suunnitelman laatimiseen ovat tärkeitä. Sillä voimme varmistaa, että kaikilla olisi eväät tehdä suunnitelmasta mahdollisimman kattava. Suunnitelma ei tulisi olla sen varassa, mitkä eväät yksittäisessä koulussa on tarkastella tasa-arvoa ja sen toteutumisesta. Eri kouluilla on oman kokemuksensa myötä eri vahvuuksia, mutta ohjeistuksella ja jakamisella voidaan varmistaa, että jokainen nuori jokaisessa Suomen koulussa tulisi nähdyksi.

Muutama kuukausi sitten tapasin eduskunnassa 16-vuotiaan nuoren, joka oli syntynyt tytöksi mutta identifioi itsensä tänään pojaksi. Nuoreksi miehen aluksi. Kohtasin valovoimaisen, sanavalmiin ja näkemyksellisen ihmisen.

Hän oli kokenut aina tulleensa sekä kodin, koulun että ystäväpiirin kohtaamaksi, mutta oli hyvin tietoinen myös siitä, että jokainen nuori ei ole yhtä onnekas. Hänelle oli muodostunut  omassa kouluyhteisössä tietynlainen neuvonantajan rooli. Hän saattoi korjailla opettajien puheita tai oppimateriaalia, joka ei ollut sukupuolisensitiivistä. Hän oli selvästi kokenut tuon roolin tärkeänä.

Jäin kuitenkin miettimään hänen oikeuttaan ympäristöön, jossa hänen ei tarvitsisi 16-vuotiaana opettaa aikuisyhteisöä siinä, miten kohdata häntä. Missä on hänen oikeutensa ympäristöön joka lähtökohtaisesti huomioi ja tunnustaa hänet? Entä nuori, jolla ei ole valmiuksia tai halua toimia äänitorvena tai jakaa omaa henkilökohtaista tarinaansa?

Jos emme puhu sukupuolen moninaisuudesta teemme valinnan jättää, jossain päin Suomea, jossain koulussa, jonkun nuoren yksin oman kipuilunsa kanssa. Jos koulu ei osaa ottaa asiaa esille ei välttämättä nuorikaan ja tästä puhumattomuudesta voi pahimmillaan kasvaa läpi elämän jatkuva häpeän ja itsesyytöksen kierre. Mitä enemmän puhetta, sitä enemmän välineitä jokaiselle nuorelle rakentaa itselleen hyvää elämää.

Mitä tulee tyttöihin ja poikiin, niin minun näkemykseni mukaan suunnitelmalla tähdätään siihen, että jokainen saisi itse määrittää mitä heille tyttönä, poikana tai muun sukupuolisena oleminen tarkoittaa. Se ei tarkoita asioiden häivyttämistä, vaan omaa itsenäistä suhdetta omaan sukupuoleen.

Tämä kaikki tukee myös stereotypioiden ja vanhojen valta-asetelmien ylläpitämien raja-aitojen kaatumista. Kenenkään ei tarvitsisi olla kiitollisuuden velassa omasta olemassa olostaan, ei tyytyä vähempään tai hyväksyä ovia, jotka eivät lähtökohtaisesti avaudu.

Hellyys, vahvuus, rohkeus, määrätietoisuus, johtajuus, pehmeys, kovuus, ilo ja suru ovat kaikkien yhdenvertaista omaisuutta.