Mitä Immosen kirjoitus muutti?

Sellainen arvo tai ideologia, jonka tavoitteena on rajata osa ihmisistä ulkopuolelleen, ei voi pitää sisällään mitään hyvää. Se on alkujuuri eriarvoisuudelle, sorrolle ja alistamiselle. Yhteiskunnalle, joka kääntää selkänsä.

Olen oppinut, että yksi elämän arvokkaimpia taitoja on kyky katsoa toista ihmistä silmiin ja samaistua hänen tarinaansa. Antaa toiselle katse, joka tunnustaa hänen ainutlaatuisuutensa ja kuulumisensa yhteisöön. Jos katsoo tarkasti, voi toisessa nähdä usein myös itsensä. Oman haavoittuvuuden ja tarpeen tulla nähdyksi.

Jokaisella on oikeus yhteiskuntaan, jossa voi nähdä oman tulevaisuutensa. Jossa omat vahvuudet ja unelmat saavat tunnustusta ja niitä voi viedä eteenpäin. Tarvitsemme kuitenkin luottamusta siihen, että muut ihmiset eivät ole uhkia omille mahdollisuuksille ja omalle osallisuudelle. Tämän luottamuksen puute on yksi yhteiskuntamme eriarvoistavimmista tekijöistä. Se jakaa meidät ihmisiin, joilla on näköaloja ja niihin, joilla ei ole. Luottamuksen syntyminen vaatii uskallausta puhua pelottavistakin asioista suoraan, ihmiseltä ihmiselle, myös kaikessa polittisessa keskustelussa. Kohdatuksi tulemisen ja luottamuksen merkitys on valtaisa.

Mitä jos kansanedustaja Olli Immosen kirjoitusta katsottaisiin tulevaisuudessa kirjoituksena, joka muutti kaiken? Mikä se muutos on, riippuu siitä, miten suhtaudumme hänen sanoihinsa. Voimme kymmenen vuoden päästä katsoa taaksepäin ja todeta, että se laukaisi jotain katastrofaalista, konkreettista ja väkivaltaista. Jotain, jonka korjaamiseen ei välttämättä auta edes aika. Tai että se aloitti aikakauden, jossa enemmistölle syntyi yhteinen jaettu päämäärä, entistä kirkkaampi tavoite yhdenvertaisesta Suomesta. Aikakauden, jossa jokaisen osallisuudesta tuli yhteiskuntamme hyvinvoinnin tärkein mittari ja kaiken päätösenteon ankkuri.

Matkalla kohti yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa tarvitaan meidän jokaisen tietoista toimintaa ja uskallusta puuttua, joka päivä. Liian monta kertaa olemme viime vuosina palanneet näihin kirjoituksiin sen jälkeen, kun jotain peruuttamatonta on jo tapahtunut. Ihmisyyttä on olemassa vain yksi. Se on muuttumaton ja kaiken mahdollistaja. Sitä ei voi taltuttaa tai keksiä uudelleen. Siihen täytyy uskaltaa panostaa. Hiljaisuuskin on valinta.