Kuka näyttää tien ja kenelle?

Eilen julkistettu uusi hallitusohjelma on hämmentävän ristiriitainen. Retoriikan tasolla se lupaa hetkittäin paljon, mutta seuraavassa kohtaa leikkaukset puhuvat omaa karua kieltään. Moni asia on vielä myös kaukana käytännöstä ja täten vaikeasti arvioitavissa.

On myös tunnustettava että oppositiosta on aina helpompi huudella. Olisi hallituksessa ollut kuka tahansa, niin myös ei toivottuja leikkauksia olisi tehty. Keskityn nyt kuitenkin tässä tekstissä asioihin jotka eivät vaadi paljon taloudellisesti, mutta ovat kaikkien asetettujen tavoitteiden pohja ja edellytys. Ohjelma tekee sen, minkä politiikka parhaiten taitaa eli katsoo ihmisten hyvinvointia rahan ja rakenteiden kautta. Se kuitenkin epäonnistuu näyttämään tietä asettamilleen arvollisille ja henkisille tavoitteille.

Hallitusohjelmassa mainitaan monta yhteiskunnallisesti tärkeää ja merkityksellistä avainsanaa kuten osallisuus, yhteisöllisyys, hyvinvointi, avoimuus ja suvaitsevaisuus. Näihin on helppo yhtyä. Ohjelma ei kuitenkaan näytä tietä tavoitteisiin vaan lähtee oletuksesta, että ne ovat jo totta.

Suvaitsevaisuus ja osallisuus vaativat kuitenkin edelleen yhtä konkreettisia toimia kuin talouden kuntoon saattaminenkin. Täytyy olla suunnitelma ja askelmerkit sille, miten tavoitteeseen astellaan. Suunnitelmaa varten täytyy avata ja tunnustaa nykytila.

Ketkä yhteiskunnassamme eivät vielä nauti täyttä osallisuutta? Ketkä kokevat syrjintää, rasismia, väkivaltaa, asenteita tai ovat lainsäädännöllisesti tai kulttuurisesti epätasa-arvoisessa asemassa?

Vain nimeämällä ryhmiä ja yksilöitä on mahdollisuus avata silmät ja ryhtyä toimeen.

Pohjaksi tälle työlle sopisi eduskunnan viime kaudella laatima ihmisoikeusselonteko. Raportti nostaa erityistarkasteluun maahanmuuttajat, vammaiset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Kaikista ryhmistä nämä ovat ne, jotka kokevat muita enemmän syrjintää yhteiskunnassamme. Lisäksi selonteossa mainitaan vihapuhe – ilmiö, joka on nostanut päätään viime aikoina ja jonka määrittely ja rajat ovat epäselviä.

Esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä hallitusohjelma ei mainitse sanallakaan. Viime kaudella kaatuneet äitiyslaki ja translaki olisivat hyviä paikkoja aloittaa.

Ohjelman sanastosta on jäänyt täysin pois yhdenvertaisuus ja monimuotoisuus.

Nämä ovat tärkeitä termejä kun puhutaan osallisuudesta läpi ihmisen elämänkaareen, niin oikeuksien kuin palvelujenkin tasolla.

Selonteon luonnollinen jatke olisi ihmisoikeustoimintaohjelma. Se olisi hyödyllinen työkalu, jonka avulla voitaisiin tarkastella kaikkia yhteiskunnan palveluita, organisaatioita ja lainsäädäntöä yhdenvertaisuuden, suvaitsevaisuuden ja osallisuuden näkökulmasta. Tämä olisi avointa ja hyvinvointiyhteiskunnan kestävää kehitystä tukevaa ja tavoitteellista toimintaa.

”Maahanmuuttajat vahvistavat Suomen innovaatiokykyä ja osaamista tuomalla oman kulttuurinsa vahvuuksia osaksi Suomalaista yhteiskuntaa.”

Yllä oleva teksti on osa hallitusohjelman maahanmuuttopoliittista ohjelmaa. Sen perusteella kansalaisena oleminen on yhä ehdollisempaa. Hallitusohjelma toivoo maahanmuuton tuovan työvoimaa ja osaamista. Se, että ihminen haluaa ja päättää tuoda oman kulttuurinsa parhaat puolet osaksi suomalaisuutta on iso päätös. Kyseessä ei ole tekninen tilisiirto vaan ihmisenä olemista. Se vaatii luottamusta. Luottamus syntyy osallisuudesta ilman ehtoja ja ympäristöstä, jossa monimuotoisuus on arvossaan ja yhteiskunta tekee lakkaamatta töitä moniäänisyyden lisäämiksi sekä vahvistamiseksi.

Ohjelmasta puuttuu kaksi avainsanaa. Yhdenvertaisuus. Monimuotoisuus.