Kuka mahtuu suomalaiseen kuvastoon?

Viime päivien keskustelu vaalituloksesta sai minut pohtimaan yhteiskunnan tarjoamaa kuvastoa sen ihmisistä. Kenen ehdoilla Suomea lähdetään rakentamaan? Kenen agendalle annetaan tilaa mediassa? Kuka mahtuu kuvaan ja kuka kuvat määrittää? Millaisia kuvia tarjotaan miehille, naisille, nuorille vanhoille, maahanmuuttajille, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille tai vammaisille?

Nämä kuvat ovat olennainen osa yhteiskunnan avoimuutta. Ne liittyvät oikeuteemme kuulua johonkin ja löytää polkuja omille unelmille. Kuvien kautta rakennamme omaa identiteettiämme. Emme todennäköisesti tule koskaan muodostamaan yhtä yhtenäistä kulttuuria tai tapaa ajatella, eikä se ole tarkoituskaan. Sen sijaan se, mitä voimme tavoitella, on moniarvoinen yhteiskunnan kuvasto, josta jokainen voi löytää itsensä.

Yksi syy perussuomalaisten neljän vuoden takaiseen nousuun oli varmasti yhteiskunnan liian kapea kuva vallasta. Ehkä yhteiskunnan kuvastosta oli ylipäätään tullut liian valtapainotteinen, liian etuoikeutettu. Jos kokee olevansa yhteiskunnan ulkopuolella, on inhimillinen reaktio alkaa tähyillä sivuille ryhmää, jonka voisi tönäistä yli laidan, jotta mahtuisi itse kuvaan. Syntyy ajatus, että paikkoja on rajattu määrä, ja oman osallisuuden ehto on toisen ryhmän katoaminen. Pahimmassa tapauksessa jaottelu soluttautuu myös ryhmän sisälle. Tämä on valitettavan tuttu ilmiö myös seksuaalivähemmistöjen tai eri maahanmuuttajaryhmien keskuudessa. Ryhmä, jota sorretaan, ajautuu helposti pelon ja hädän johdattelemana myös itse jaottelemaan ihmisiä. Määritellään, millainen homo saa olla ja kenestä halutaan eroon, tai yksi maahanmuuttajaryhmä solvaa toista. Tähän tulee aina suhtautua vakavasti. Kaikesta täytyy yhteiskunnassa voida keskustella.

Perussuomalaiset nostivat nyt vaalien alla keskusteluun eri maahanmuuttajaryhmien kustannukset yhteiskunnalle. Mielestäni kenenkään meidän arvoa ei pitäisi mitata rahassa. Olennaista on myös, mitä keräämällään tiedolla tekee. Ikävä kyllä perussuomalaiset näkivät tiedon oikeutuksena sille, että tulevaisuudessa meidän tulisi valikoida, mistä maista Suomeen saa muuttaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut käyttää tietoa tukea tarvitsevien ryhmien tunnistamiseen ja tuen kanavoimiseen heille. Omasta näkökulmastani puolue valitsi heikentää tiettyjen ryhmien kuvastoa Suomessa, kun niitä olisi voinut myös vahvistaa. Näin toivon, että suhtautuisimme jokaiseen ihmiseen ja yhteisöön. On tärkeä tunnistaa ryhmiä ja yksilöitä, jotka puuttuvat kuvastosta tai joiden kuva on heikko. Tämän on tärkeää on paitsi yksilön hyvinvoinnin ja oikeuksien näkökulmasta, niin myös yhteiskunnan yleisen turvallisuuden ja konfliktien ehkäisyn kannalta. Kuvan vahvistamista ei kuitenkaan tulisi tehdä toisen kuvaa heikentämällä. Suomeen voivat mahtu kaikki kuvat.

Kasvoin itse 80-luvun Suomessa tummaihoisena poikana, joka tykkäsi toisista pojista. Vihasin lätkää ja fudista ja rakastin tanssia ja hyppiä välitunnilla twistiä tyttöjen kanssa. Kasvoin pienessä kerrostalolähiössä pienituloisen yksinhuoltajaäidin rakkauden ympäröimänä. Elin arkea, joka oli tiukkaa ja kaukana vallan ja vaikuttamisen kuvista. Kipuilin kovasti myös sen kanssa, että en löytänyt itseäni yhteiskunnan kuvista. Haaveilin näyttelijän ammatista, mutta pelkäsin, että unelmani on mahdoton. En koskaan nähnyt itseni näköisiä ihmisiä näyttelemässä televisiossa– tai ylipäätään yhteiskunnan aktiivisina jäseninä tavoittelemassa omia unelmiaan. Haaveilin myös lapsista ja isyydestä, mutta kuvat homomiehen isyydestä puuttuivat. Tarjolla oli vain kuvia jostain salatusta, pelottavasta ja väärästä.

Hiljalleen löysin omia kuvia kohtaamieni ihmisten, kirjallisuuden ja harrastusten kautta. Merkittävimmät kuvat unelmilleni jouduin kuitenkin hakemaan ulkomailta, kun muutin Yhdysvaltoihin 20-vuotiaana. Palasin 5 vuotta myöhemmin takasin Suomeen, sillä halusin olla rakentamassa meidän yhteistä kuvastoamme. Omasta nuoruudestani yhteiskunnan kuvasto on onneksi kehittynyt, mutta vielä on paljon tehtävää. Myös jo saavutettuja kuvia on jatkuvasti päivitettävä. Kaikille löytyy toivottavasti tilaa meidän Suomessamme.