Pertti Kurikan Nimipäivät voi muuttaa maailmaa

Pertti Kurikan Nimipäivät –yhtyeen (PKN) Suomen euroviisukarsintojen voitto on ollut huikea tarina jo tähän mennessä ja Wienin matkan ansiosta tarina jatkuu ja leviää edelleen. Pelkästään laulukilpailuun osallistumisen lisäksi yhtyeellä on matkassaan tarina, jolla voi muuttaa maailmaa, jos niin tahdotaan.

Toivon että PKN:n mukanaan kantama tarina tulee aidosti kuulluksi ja että emme jätä heitä vain yhteen karsinaan, jossa he edustavat kehitysvammaisia rikkomassa rajoja. Toivon, että heidän tarina avaisi isommat portit, jossa uudet ihmisryhmät saisivat aidosti uutta tilaa toteuttaa unelmiaan ja ylipäätään unelmoida. Yksi tärkeä mittari yksittäisen vähemmistön oikeuksien toteutumiselle on heidän mahdollisuutensa unelmoida. Onko sille elämälle, jota minä edustan, varattuna unelmia? Onko edustamallani ryhmällä historian viitoittamaa tietä sille, että minulla on yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa itseäni niin kuin muilla ihmisillä? Yhteiskunta, joka kykenee sanoittamaan jokaisen sen jäsenen unelmia, on yhteiskunta, johon meidän tulisi väsymättä pyrkiä ja uskoa. Se ei ole kenenkään meidän kohdalla absoluuttinen lupaus jokaisen unelman toteutumisesta, mutta se on lupaus osallisuudesta ja kuulluksi tulemisesta.

Monessa tekstissä on oikeutetusti nostettu esille myös vammaisten oikeuksien puutteet Suomessa ja tämän ristiriita sen tarinan kanssa, jota olemme nyt viemässä kansainvälisille areenoille. Kritiikki on aivan oikea ja unelmien sanoittamisen ytimessä. YK:n vammaisten oikeuksien sopimus on kyettävä ratifioimaan ja toivottavasti myös PKN omalta osaltaan lisää tätä painetta. Tällä hetkellä hallituksen esitys on perustuslakivaliokunnassa ja toivon, että lain mahdollisiin ongelmiin löydetään ratkaisu vielä ennen eduskuntakauden päättymistä.

Amerikkalainen Rosa Parks eli Yhdysvalloissa 50-luvulla. Maassa elettiin rotuerottelun aikaa. Oli lain kannattelema arvo, että tummaihoinen ihminen oli vähempiarvoisempi kuin valkoihoinen ihminen. Yksi tämän ajan ilmentymä olivat julkiset bussit, joissa oli erilliset osiot valkoisille ja mustille. Oli jopa erikseen busseja, joihin tummaihoiset ihmiset eivät saaneet edes astua. Tästä muistutti bussin kylkeen maalattu ihmisen korkuinen teksti WHITE BUS.

Eräänä tavallisena arkisena iltapäivänä Rosa Parks astui bussiin, kuten hän teki joka iltapäivä pitkän työpäivän jälkeen. Bussissa oli vain yksi vapaa istumapaikka, bussin etuosassa. Paikka, joka oli tarkoitettu valkoihoiselle. Jostain syytä juuri tänä päivänä Rosa Parks päätti istua kielletylle paikalle. Hetkeä myöhemmin häntä vaadittiin luovuttamaan paikka valkoiselle miehelle. Rosa Parks ei hievahtanutkaan. Hän puristi varmasti käsilaukkua sylissään ja mietti mielessään, mitä tuli tehtyä tai mitkä ovat hänen tekonsa seuraukset, mutta Rosa Parks ei liikahtanut. Hänet vietiin lopulta poliisisaattueessa paikalliselle poliisiasemalla. Myöhemmin seurasi oikeudenkäynti, jossa hänet tuomittiin. Tämä tuomio kuitenkin kumottiin myöhemmin ja Rosa Parksin tarina on tänään historian kirjoissa tekona, joka osaltaan muutti maailmaa ja oli vaikuttamassa siihen, että rotuerottelulaki poistettiin. Olennaista oli se, että yhteiskunta päätti kuulla Rosa Parksin tarinan. Ei vain pitää sitä hienona tarinana vaan oikeasti kuulla ja antaa kuuleman muuttua sanoiksi ja teoiksi, jolla puolustetaan jokaisen yksilön yhdenvertaisuutta.

Toivottavasti meillä on kyky kuulla Pertti Kurikan Nimipäivien tarina. Toivottavasti se tarina muuttuu yhdenvertaisiksi oikeuksiksi ja mahdollisuuksiksi. Toivottavasti se luo lisää tilaa naapurustoihin kaikenlaisille asukkaille, työelämään lisää monimuotoisuutta, taiteen kentälle areenoita uusille tekijöille ja yhteiskuntaan tilaa kaikenlaiselle elämälle. Toivottavasti se luo lisää tilaa uusille unelmille.