Suomella peiliin katsomisen paikka ihmisoikeuksien edistämisessä

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen eurooppalaisen kattojärjestö ILGA-Europe julkaisi 13.5.2014 vuosittaisen raporttinsa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tilasta Euroopassa. Raportti osoittaa, samalla kun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuskysymykset ovat saaneet näkyvyyttä ympäri Eurooppaa, aidot juridiset, poliittiset ja sosiaaliset edistysaskeleet ovat hyvin maakohtaisia ja maiden väliset erot ovat huomattavia. Eniten edistystä on tapahtunut niissä maissa, joissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sosiaalinen hyväksyntä, vahva kansalaisyhteiskunta ja poliittisen johdon halukkuus toimia ihmisoikeuksien puolesta ovat kohdanneet.

Raportin mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet eivät ole vuoden aikana parantuneet Suomessa millään elämänalueella. Suomessa Tahdon 2013 -liike ja kansan enemmistön tuki tasa-arvoiselle avioliittolaille osoittavat, että Suomen huonoa sijoitusta listalla ei selitä heikko kansalaisyhteiskunta tai kansalaisten nuiva suhtautuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin. Sen sijaan poliittisen tahdon ja johtajuuden puute ovat Suomen heikkouksia.

Suomi oli ILGA:n listauksella vasta sijalla 17. Suomessa on toteutunut vain 45 % ILGA-Euroopan edellyttämistä toimista. Suomen sijoitus heikkeni viime vuodesta, jolloin Suomi sijoittui samalla listalla 14.sijalle. Muiden Pohjoismaiden ohella Suomen ohi kiilasivat mm. Montenegron, Maltan, Unkarin ja Kroatian kaltaiset maat.

Hyviä esimerkkejä Suomen lainsäädännön epäkohdista ovat mm. samaa sukupuolta olevien vanhempien perheoikeudet sekä sukupuolen juridiseen vahvistamiseen liittyvät ehdot.

Suomalaisessa perhevapaajärjestelmässä on lasten etuun ja vanhempien keskinäiseen yhdenvertaisuuteen liittyviä puutteita, jotka liittyvät ennen kaikkea isyysvapaaoikeuteen. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävien henkilöiden tilanne rinnastetaan ottovanhemmiksi tulevien tilanteeseen, vaikka oikeampi rinnastuskohde olisi avioliittoon tai avoliittoon syntyvä lapsi. Tämän vuoksi rekisteröidyssä parisuhteessa elävällä on lain mukaan oikeus isyysvapaaseen vasta siinä yhteydessä kun hän ottaa puolisonsa juridisen lapsen ottolapsekseen, ei lapsen syntymän yhteydessä.

Lainsäädäntö sitoo edelleen isyysrahan siihen, että sitä nostavan henkilön on asuttava lapsen äidin kanssa. Tämä on ongelmallinen tilanne sekä etävanhempien osalta, joiden vanhemmuuden syntymistä nimenomaan pitäisi tukea jo heti lapsen elämän alkuvaiheessa, että niiden sateenkaari- ja muiden perheiden osalta, joissa lapsi asuu alusta alkaen isänsä kanssa ilman, että äiti asuu samassa taloudessa. Niillä isillä ja miespareilla, jotka hoitavat lastaan alusta asti itse ilman äitiä, ei nykytilanteessa ole oikeutta isyysvapaisiin eikä isyysrahaan. Heillä ei myöskään ole oikeutta äitiysrahaan, mikä tarkoittaa, että lapsen ensimmäisten elinkuukausien aikana nämä perheet eivät ole minkään vanhempainrahaetuuden piirissä.

Sukupuoltaan korjanneita tai prosessissa olevia koskettava translaki sisältää puolestaan edelleen ihmisen perusoikeuksia loukkaavia vaatimuksia. Yksi suurimmista epäkohdista on transseksuaalien sterilisaatiovaatimus. Tällä hetkellä sukupuoltaan korjaavan henkilön tulee esittää lääketieteellinen selvitys siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen, hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa sekä siitä, että hänet on steriloitu tai että hän muusta syystä on lisääntymiskyvytön. Kaikki sukupuolen korjaukseen hakeutuvat eivät kuitenkaan tarvitsisi lääketieteellisiä toimenpiteitä, vaan juridisen sukupuolen korjaaminen väestötietoihin riittäisi.

Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetussa laissa (2002/563, 1§ 1 momentin 1 kohta) kuitenkin edellytetään, että henkilö on lisääntymiskyvytön, ennen kuin hänet voidaan vahvistaa kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmään alun perin merkitty. Tälle steriliteettipakolle ei ole lääketieteellistä perustetta, vaan se perustuu ennakkoluuloihin ja tietämättömyyteen.

Lisääntymiskyvyttömyysvaatimus sulkee ja jättää tunnustamatta transsukupuolisen vanhemmuuden eikä anna tilaa lapsettomuuden kokemuksien tunnustamiselle ja käsittelylle.

Yhteiskunnalla on ongelma niin kaunan kun sen lainsäädännöstä on osoitettavissa pykäliä, jotka ylläpitävät ihmisten eriarvoista kohtelua yhteiskunnassa. Lainsäädäntömme ei saisi miltään osin pohjautua tietämättömyyteen, puhumattomuuteen, pelkoihin tai haluun oman maailmankuvan pohjalta rajoittaa toisen ihmisryhmän elämää.