Seksuaalikasvatusta

Järjestimme keskiviikkona nuorten seksuaalikasvatusta käsittelevän seminaarin eduskunnassa. Koko seminaarin ajatus oli kytenyt päässäni tavalla tai toisella yli vuoden. Kiertäessäni kehitysmaissa olen saanut viimeisen kahden vuoden aikana tutustua lukuisiin Suomen rahoittamiin kehitysyhteistyöhankkeisiin, joilla edistetään tyttöjen koulutusta, tyttöjen ja poikien seksuaali- ja lisääntymisterveyttä sekä oikeuksia.

Tällä tarkoitetaan ennen kaikkea oikeutta tehdä itsenäisiä valintoja oman kehon ja elämän suhteen. Oikeutta itse määrittää, koska harrastaa seksiä ja kenen kanssa sekä tietoa eri ehkäisyvälineistä ja sukupuolitaudeista. Oikeutta itse päättää kenen kanssa ja koska menee naimisiin, jos ylipäätään haluaa naimisiin. Oikeutta koskemattomuuteen ja elämää ilman pelkoa väkivallan kohteeksi joutumisesta. Kaikki tämä tuki yhdessä auttaa ihmisiä tekemään omia tavoitteitaan ja unelmiaan tukevia päätöksiä.

Yksi tärkeimmistä työkaluista tässä työssä on koulujen seksuaalikasvatus. Monissa kulttuureissa koko oppiaine on vielä pannassa tai sen taso vaihtelee huomattavasti. Matkoilla on ollut huikeaa nähdä kehitysyhteistyön tuoma voima. Olen saanut vierailla maissa, joissa nuoret ovat pakottaneet omat vanhemmat, isovanhemmat ja opettajat puhumaan seksistä yhteisöissä, joissa aihe on ollut täysin tabu. Tämä sai miettimään Suomen koulujen seksuaalikasvatuksen tasoa ja sen kykyä tarjota tässä ajassa nuorille välineitä, joilla määrittää omat rajat ja luottaa oman minän arvokkuuteen. Onko meillä näennäisesti kehittyneempänä yhteiskuntana samaa rohkeutta avata suumme ja avoimesti puhua kaikesta seksuaalisuuteen liittyvästä. Aika on muuttunut ja samalla käsityksemme seksuaalisuudesta ja siihen liittyvistä oikeuksista ja moninaisuudesta on mennyt merkittävästi eteenpäin.

Halusin tuoda seminaariin nuorten omat näkemykset. Saimme vieraaksi Nicaraguasta kaksi hankkeeseen osallistunutta nuorta kertomaan seksuaalikasvatuksen merkityksestä heidän elämässään. Espoon Saarnilaakson koulun oppilaat olivat tehneet omassa koulussaan kyselyn aiheesta. Kyselyyn osallistui yli 100 oppilasta ja kuuden opiskelijan joukko esitteli eduskunnassa havaintojaan kyselyn tuloksista. Lisäksi saimme kuulla koskettavia ja tärkeitä puheenvuoroja seksuaalikasvatuksesta Suomessa niin maahanmuuttaja-, romani- kuin vammaisnäkökulmastakin.

Päivän viesti oli selvä ja kirkas. Meillä ei puhuta seksuaalisuudesta riittävän kattavasti ja kaikki ihmisryhmät tunnustaen. Seminaarissa tuli tunne, että vanhempien ikäpolvien käsitykset ja järjestelmän järkähtämättömyys estää tällä hetkellä tasavertaisuuden ja avoimuuden toteutumisen nuorille. Monille eri vähemmistöihin kuuluville nuorille voi hyvin syntyä koulun seksuaalikasvatuksesta kuva, että seksuaalisuus ei kuulu heille tai että heidän oma seksuaalisuutensa on muuten väärää ja tuomittavaa. Nuoret itse nostivat esille tunteista, rakkaudesta ja parisuhteen muodostuksesta puhumisen merkityksen. Painotus on tällä hetkellä ehkä turhan teknistä: miten käytetään kondomia tai vältetään ei toivotut raskaudet ja sukupuolitaudit. Toivottiin puhetta tunteista ja toisen seksuaalisuuteen tutustumisesta tai samaistumisesta. Myös seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta kaivattiin lisää puhetta. Asia on ikävä kyllä iso ongelma myös meidän yhteiskunnassa ja nuori tarvitsee välineitä sen käsittelemiseen.

Maahanmuuttajanuorten kohdalla tuotiin esille, että erityisesti monet tytöt ovat puun ja kuoren välissä. Kotona sanotaan, että seksi kuuluu vain avioliittoon, kun taas kodin ulkopuolinen yhteiskunta ja koulu puhuu oikeudesta itse päättää. Tämä ristiriita voi olla liikaa monelle nuorelle työlle ja asettaa heille kohtuuttomia paineita elämänvaiheessa, jossa jokaisen nuoren tulisi saada kasvaa turvallisessa ja avoimessa ympäristössä, omaan tulevaisuuteensa toiveikkaana katsoen. Ehkä asia on niin merkittävä, että sen kohdalla tarvittaisiin vahvaa koulun ja kodin välistä yhteistyötä. Romanikulttuuri asettaa myös omat raaminsa puhuttaessa seksuaalisuudesta. Tilaisuudessa nousi esille nuorten varhainen vanhemmuus ja avioliitot, joissa tytön oikeus itsenäisiin valintoihin on kyseenalaista.

Vammaisnäkökulma toi esille ehkä räikeimpiä asenteita ja ennakkoluuloja. Helposti edelleen kannetaan mukana melko ehdotonta mielikuvaa, että seksuaalisuus ja parisuhde eivät kuulu vammaisuuteen. Kuulimme jopa nuoresta tytöstä pyörätuolissa, jolle oli ehdotettu vapautusta seksuaalikasvatuksesta, koska ajateltiin, että hän ei tule tietoa tarvitsemaan.

Tärkein kysymys meille kaikille on, minkälaista kuvaa me itse ja yhteiskuntamme kantaa seksuaalisuudesta. Onko oikeus rajattua vai kuuluuko seksuaalisuus jokaisen oikeuksiin. Miten varmistamme esimerkeillä, tarinoilla, tiedolla ja avoimuudella, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus turvallisessa ilmapiirissä tutustua omaan seksuaalisuuteen. Tieto ja avoimuus lisäävät omanarvontuntoa ja kykyä kuunnella omaa ääntä ja tahtoa. Tältä pohjalta on myös mahdollista tehdä itseään arvostavia valintoja. Tällä hetkellä yhteiskunnan ja median tarjoamat kuvat seksuaalisuudesta, parisuhteesta ja perheestä eivät valitettavasti vielä kannattele kaikkia. Kuvat ja tarinat ovat kuitenkin selkein peili yhteiskunnan ajattelulle. Olenko minä näkyvä omassa yhteisössäni?

Demi-lehti toi seminaariin tärkeän median äänen. Lehti tavoittaa nuoret ikäluokat hyvin kattavasti. Lehti on viimeiset 10 vuotta kulkenut suunnitelmallisesti kohti moninaisuutta ja avointa puhetta seksuaalisuudesta ja suhteista. Isona vaikuttajana lehden lukijat eli nuoret itse. Parisuhteisiin liittyvissä jutuissa ei Demi-lehdessä määritetä enää parisuhdetta miehen ja naisen väliseksi. Jos näin tehtäisiin, olisi lukijoiden negatiivisen palautteen vyöry väistämätön. Kumppanin kuvaamiseksi on otettu käyttöön runsas ja kaunis suomenkielen varasto. Uusilla sanoilla uutta ja avarampaa osallisuutta kaikille.