Keskiviikkona 24.4. uutisoitiin laajasti ympäri maailman, että lähemmäs sata ihmistä on kuollut ja yli 700 ihmistä on loukkaantunut tehdasrakennuksen romahdettua Bangladeshin pääkaupungin Dhakan esikaupunkialueella. Myöhemmin saatujen tietojen mukaan uhriluku on noussut jo 405 henkilöön, loukkaantuneita on tuhansia. Viimeisen seitsemän vuoden ajan Bangladeshin tekstiiliteollisuuden onnettomuuksissa on kuollut yli 600 ihmistä.
Epäkohdat ovat viimein nousseet kansainväliseen keskusteluun. Myös ihmiset itse ovat jalkautuneet kaduille ja näyttäneet, että asioiden on muututtava. Iso osa muutosta on myös tehtaissa työskentelevien ihmisten oma voimautuminen ja käsitys omista oikeuksista.
Tuhoisien tehdasonnettomuuksien lisäksi tuhannet ihmiset altistuvat päivittäin Bangladeshin ja monien muiden kehittyvien maiden tekstiiliteollisuudessa vaarallisille kemikaaleille sekä hengenvaarallisille työskentelyolosuhteille. Mikä surullisinta, etenkin lapset ja nuoret sekä naiset, kärsivät kaikkein eniten. Esimerkiksi Bangladeshissa yli 80 prosenttia tekstiiliteollisuudessa työskentelevistä on naisia, ja heistä nuorimmat ovat 12–13-vuotiaita. Perheenäidit saattavat tehdä tavallisen kahdeksan tunnin työvuoron, lähteä sen jälkeen laittamaan ruokaa perheelleen ja palata tehtaaseen tehdäkseen uuden työvuoron. Naiset kohtaavat epäinhimillisten työolojen lisäksi myös paljon seksuaalista häirintää ja väkivaltaa.
Mitä sitten tavallinen kuluttaja voi tehdä?
Tavallisen kuluttajan on hyvin vaikeaa tietää, mistä hänen ostamansa tuotteet tulevat ja minkälaisissa oloissa ne on tuotettu. Yksittäisillä valinnoilla on merkitystä, mutta ongelma on kokonaisuudessaan huomattavasti laajempi ja ratkaisujen löytämiseen vaaditaan kansainvälistä yhteistyötä niin alan sisällä kuin valtioidenkin välillä.
Avainasemassa ovat yritysten eettinen vastuu ja ne lainsäädännölliset keinot, joilla voidaan helpottaa kuluttajan tiedonsaantia ja valintoja. Yksittäisen yrityksen on vaikea muuttaa hintakilpaillun alan toimintatapoja, mutta yhteistyön kautta voidaan saavuttaa hyviä lopputuloksia. Esimerkiksi Tanskassa monet yritykset tekevät eettistä ja vastuullista työtä yhdessä. Hollanti taas on korostanut valtion hankinnoissa vastuullisuutta sekä näiden valintojen tuloksellisuutta.
Valtioiden tulisi lainsäädännön avulla vaatia alueellaan myytäviltä tuotteilta tarkat tiedot siitä, mistä tuote ja siinä käytetyt raaka-aineet ovat peräisin, mitä kaikkia aineita se sisältää ja minkälaisissa olosuhteissa se on tuotettu. Tällä tavoin myös yksittäisellä kuluttajalla olisi parempi mahdollisuus huomioida omien valintojensa vaikutus ympäristöön sekä kantaa paremmin eettistä ja sosiaalista vastuuta kulutusvalinnoissaan.
Myös osana kehitysyhteistyötä tulisi kiinnittää entistä vahvemmin huomiota eri maiden työlainsäädäntöön, ammatilliseen koulutukseen ja työvalmennukseen. Julkisten hankintojen kilpailutuksen kriteereissä on painotettava hinnan lisäksi yritysten eettistä, sosiaalista vastuuta sekä yrityksen toiminnan vaikutuksia ympäristöön.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen väläytti lauantaina (27.4) mahdollisuutta EU:n yhteiseen listaan veroparatiisimaista- ja alueista sekä ”reiluista yrityksistä”, jotka eivät käytä veroparatiiseja. Ajatusta veroparatiisien listaamisesta voisi laajentaa eettiseksi listaksi, joka sisältäisi myös vaateteollisuuden ja muun kulutustavaratuotannon kannalta epäeettiset yritykset.
Valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen avaus on kaiken kaikkiaan toivoa antava myös siinä suhteessa, että jopa yksittäisen kuluttajan valinnoilla on merkitystä ja yhdessä valtiollisilla keinoilla ja yksittäisillä valinnoilla meillä on yhteisen tahdon voimalla aito mahdollisuus saada muutosta aikaan. Meillä on mahdollisuus määrittää uudelleen talouden ja kasvun eettisiä pelisääntöjä. Nyt tehtävät toimet peilaavat käsitystämme aidosta ja kestävästä kehityksestä, joka toivottavasti pitkällä aikavälillä tulee näkymään kasvavana globaalina tasa-arvona. Jokaisen tasavertaisena mahdollisuutena ihmisarvoiseen elämään, jossa kasvu ja hyvinvointi eivät pohjaudu silmien ummistukselle toisen kärsimykselle ja riistolle.
Uskon ja toivon, että Bangladeshin historian pahin teollisuusonnettomuus saa vihdoin maailman avaamaan silmänsä. Tästä toiveikas esimerkki oli se, että asiaan ollaan reagoimassa nyt EU-tasolla. Iltalehden mukaan (2.5.) EU-johtajat harkitsevat tullimaksuja ja kiintiöitä bangladeshilaisille tuotteille, mikäli tehdastyöläisten olot eivät parane. Tämä ei ole täysin ongelmatonta, sillä Bangladeshin tekstiiliteollisuus kattaa 80 prosenttia maan viennistä ja vientirajoitukset kurjistavat entisestään köyhän maan köyhiä työläisiä. Uhkana on myös se, että jos työtekijäkustannukset nousevat yhdessä maassa, tuotantoa siirretään toiseen maahan, jossa meno jatkuu entisellään.
Nyt tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä valtioiden ja kauppa-alueiden, työntekijäjärjestöjen sekä kansainvälisten vaatealan yritysten kanssa sekä lisää tietoa kuluttajille tuotteiden alkuperästä sekä niiden tuotannon eettisyydestä.