Ihmisen tekemä työ

Keskiviikkona 24.4. uutisoitiin laajasti ympäri maailman, että lähemmäs sata ihmistä on kuollut ja yli 700 ihmistä on loukkaantunut tehdasrakennuksen romahdettua Bangladeshin pääkaupungin Dhakan esikaupunkialueella. Myöhemmin saatujen tietojen mukaan uhriluku on noussut jo 405 henkilöön, loukkaantuneita on tuhansia. Viimeisen seitsemän vuoden ajan Bangladeshin tekstiiliteollisuuden onnettomuuksissa on kuollut yli 600 ihmistä.

Epäkohdat ovat viimein nousseet kansainväliseen keskusteluun. Myös ihmiset itse ovat jalkautuneet kaduille ja näyttäneet, että asioiden on muututtava. Iso osa muutosta on myös tehtaissa työskentelevien ihmisten oma voimautuminen ja käsitys omista oikeuksista.

Tuhoisien tehdasonnettomuuksien lisäksi tuhannet ihmiset altistuvat päivittäin Bangladeshin ja monien muiden kehittyvien maiden tekstiiliteollisuudessa vaarallisille kemikaaleille sekä hengenvaarallisille työskentelyolosuhteille. Mikä surullisinta, etenkin lapset ja nuoret sekä naiset, kärsivät kaikkein eniten. Esimerkiksi Bang­la­de­shis­sa yli 80 pro­sent­tia teks­tii­li­teol­li­suu­des­sa työs­ken­te­le­vis­tä on nai­sia, ja heis­tä nuo­rim­mat ovat 12–13-vuo­tiai­ta. Per­heen­äi­dit saat­ta­vat teh­dä ta­val­li­sen kah­dek­san tun­nin työ­vuo­ron, läh­teä sen jäl­keen lait­ta­maan ruo­kaa per­heel­leen ja pa­la­ta teh­taa­seen teh­däk­seen uu­den työ­vuo­ron. Naiset kohtaavat epäinhimillisten työolojen lisäksi myös paljon seksuaalista häirintää ja väkivaltaa.

Mitä sitten tavallinen kuluttaja voi tehdä?

Tavallisen ku­lut­ta­jan on hy­vin vai­keaa tie­tää, mis­tä hä­nen os­ta­man­sa tuot­teet tu­le­vat ja min­kä­lai­sis­sa olois­sa ne on tuo­tet­tu. Yk­sit­täi­sil­lä va­lin­noil­la on mer­ki­tys­tä, mut­ta on­gel­ma on ko­ko­nai­suu­des­saan huo­mat­ta­vas­ti laa­jem­pi ja rat­kai­su­jen löy­tä­mi­seen vaa­di­taan kan­sain­vä­lis­tä yh­teis­työ­tä niin alan si­säl­lä kuin val­tioi­den­kin vä­lil­lä.

Avain­ase­mas­sa ovat yri­tys­ten eet­ti­nen vas­tuu ja ne lain­sää­dän­nöl­li­set kei­not, joil­la voi­daan hel­pot­taa ku­lut­ta­jan tie­don­saan­tia ja va­lin­to­ja. Yk­sit­täi­sen yri­tyk­sen on vai­kea muut­taa hin­ta­kil­pail­lun alan toi­min­ta­ta­po­ja, mut­ta yh­teis­työn kaut­ta voi­daan saa­vut­taa hy­viä lop­pu­tu­lok­sia. Esi­mer­kik­si Tans­kas­sa mo­net yri­tyk­set te­ke­vät eet­tis­tä ja vas­tuul­lis­ta työ­tä yh­des­sä. Hol­lan­ti taas on ko­ros­ta­nut val­tion han­kin­nois­sa vas­tuul­li­suut­ta se­kä näi­den va­lin­to­jen tu­lok­sel­li­suut­ta.

Val­tioi­den tu­li­si lain­sää­dän­nön avul­la vaa­tia alueel­laan myy­tä­vil­tä tuot­teil­ta tar­kat tie­dot sii­tä, mis­tä tuo­te ja sii­nä käy­te­tyt raa­ka-ai­neet ovat pe­räi­sin, mi­tä kaik­kia ai­nei­ta se si­säl­tää ja min­kä­lai­sis­sa olo­suh­teis­sa se on tuo­tet­tu. Tällä tavoin myös yksittäisellä kuluttajalla olisi parempi mahdollisuus huomioida omien valintojensa vaikutus ympäristöön sekä kantaa paremmin eettistä ja sosiaalista vastuuta kulutusvalinnoissaan.

Myös osana ke­hi­tys­yh­teis­työ­tä tu­li­si kiin­nit­tää en­tis­tä vah­vem­min huo­mio­ta eri mai­den työ­lain­sää­dän­töön, am­ma­til­li­seen kou­lu­tuk­seen ja työ­val­men­nuk­seen. Julkisten hankintojen kilpailutuksen kriteereissä on painotettava hinnan lisäksi yritysten eettistä, sosiaalista vastuuta sekä yrityksen toiminnan vaikutuksia ympäristöön.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen väläytti lauantaina (27.4) mahdollisuutta EU:n yhteiseen listaan veroparatiisimaista- ja alueista sekä ”reiluista yrityksistä”, jotka eivät käytä veroparatiiseja. Ajatusta veroparatiisien listaamisesta voisi laajentaa eettiseksi listaksi, joka sisältäisi myös vaateteollisuuden ja muun kulutustavaratuotannon kannalta epäeettiset yritykset.

Valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen avaus on kaiken kaikkiaan toivoa antava myös siinä suhteessa, että jopa yksittäisen kuluttajan valinnoilla on merkitystä ja yhdessä valtiollisilla keinoilla ja yksittäisillä valinnoilla meillä on yhteisen tahdon voimalla aito mahdollisuus saada muutosta aikaan. Meillä on mahdollisuus määrittää uudelleen talouden ja kasvun eettisiä pelisääntöjä. Nyt tehtävät toimet peilaavat käsitystämme aidosta ja kestävästä kehityksestä, joka toivottavasti pitkällä aikavälillä tulee näkymään kasvavana globaalina tasa-arvona. Jokaisen tasavertaisena mahdollisuutena ihmisarvoiseen elämään, jossa kasvu ja hyvinvointi eivät pohjaudu silmien ummistukselle toisen kärsimykselle ja riistolle.

Uskon ja toivon, että Bangladeshin historian pahin teollisuusonnettomuus saa vihdoin maailman avaamaan silmänsä. Tästä toiveikas esimerkki oli se, että asiaan ollaan reagoimassa nyt EU-tasolla. Iltalehden mukaan (2.5.) EU-johtajat harkitsevat tullimaksuja ja kiintiöitä bangladeshilaisille tuotteille, mikäli tehdastyöläisten olot eivät parane. Tämä ei ole täysin ongelmatonta, sillä Bangladeshin tekstiiliteollisuus kattaa 80 prosenttia maan viennistä ja vientirajoitukset kurjistavat entisestään köyhän maan köyhiä työläisiä. Uhkana on myös se, että jos työtekijäkustannukset nousevat yhdessä maassa, tuotantoa siirretään toiseen maahan, jossa meno jatkuu entisellään.

Nyt tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä valtioiden ja kauppa-alueiden, työntekijäjärjestöjen sekä kansainvälisten vaatealan yritysten kanssa sekä lisää tietoa kuluttajille tuotteiden alkuperästä sekä niiden tuotannon eettisyydestä.