Kaikkia mobilisoiva voima

Eilen eduskunnassa käytiin ensimmäinen historiallinen kansalaisaloitekeskustelu turkistarhauksen kieltämisestä lailla. Mahtavaa oli se, että riippumatta kannastaan itse aiheeseen, lähes jokainen puhuja hehkutti kansalaisaloitteiden merkitystä avoimen demokratian ja osallisuuden näkökulmasta. Aloitteille toivottiin avointa ja perusteellista käsittelyä. Hieno asia. Uusi maailma ja ajattelu lähestyy vääjäämättä. Vanhasta on irtaannuttava, kun uudet arvot, tavat ja toimintamallit syntyvät. Kansalaisaloite luo ehdottomasti lisää osallisuutta ja antaa uutta tarttumapintaa omaan yhteiskuntaan ja palasiin, joista yhteinen hyvämme koostuu.

Tämä uusi osallisuus on ensiarvoisen tärkeää erityisesti nuorten ja heidän tulevaisuutensa kannalta. Mitä enemmän hahmottaa ja on osallinen omassa yhteiskuntajärjestelmässä, sitä enemmän voi nähdä mahdollisuuksia ympärillään. Asioiden etäisyys ja tiedon puute puolestaan kasvattaa epätoivoa ja kaventaa näkymiä. Tästä eteenpäin jokaiselle meistä on askeleen verran vaikeampaa ulkoistaa itsensä yhteisen hyvän edistämiseltä ja omien arvojen esille tuomisesta. Tulemme varmasti jatkossakin kamppailemaan eriävien mielipiteiden ristitulessa ja joudumme hakemaan kompromisseja, mutta toivottavasti syntyisi myös halukkuutta yhteisen tahdon löytämiselle.

Ehkä tulevaisuudessa koko demokraattinen järjestelmä voisi vahvemmin pohjautua yhteisen tahdon löytämiselle. Jokaisella on edelleen oma ideologinen kotinsa, mutta voimauttavaa olisikin oman voiton sijaan yhteisen tahdon löytymisestä syntyvä kaikkia eteenpäin mobilisoiva voima. Vain omasta kiinnipitäminen synnyttää usein paikallaan nykivää liikettä, joka kuluttaa ja harmauttaa mieltä ja potentiaalia.

Eilinen oli historiallinen, mutta vasta ensimmäinen askel. Nyt on paljolti tämän talon moraalista kiinni, jotta avoimuus ja vaikuttamisen mahdollisuus toteutuu täydessä terässään.

Sitten itse eilinen aloite. Minä kannatan turkistarhauksen kieltämistä lailla, mutta kuten aloitteessakin sanotaan, tulee elinkeinon lopettaminen toteuttaa siirtymäajalla tukien tuottajien muille aloille ja eläkkeelle siirtymistä. Päätöksessä tulee huomioida elinkeinon harjoittajien tekemät investoinnit ja työllisyysvaikutukset.

Yksi tapa toteuttaa tuo siirtymäkauden tavoite on se, että uusia lupia turkistarhauksen harjoittamiseen elinkeinona ei tässä maassa enää myönnetä ja sukupolvenvaihdokset turkistiloilla eivät olisi enää mahdollisia. Lisäksi tulisi puuttua siihen, että nykyisiä turkistarhoja ei saa enää laajentaa eläinten lukumäärän suhteen ja elinkeinotukea tulee suunnata siihen, että nykyisillä turkistarhaajilla olisi taloudellinen kannustin siirtyä harjoittamaan muita elinkeinoja. Monilla turkistarhayrittäjillä on vuosien yrittäjäkokemus ja toivon, että yhteiskunnan tuella vuosien kokemus ja tietotaito saadaan hyödynnetyksi niin yrittäjien itsensä ja yhteiskunnan kannalta täysimääräisesti.

Ymmärrän että alalla on pitkä historia, asema ja osaaminen niin alueellisena työllistäjänä kuin kulttuuri-identiteetin rakentajana. Puhumme usein myös perheyrityksistä, joissa osaaminen ja toimeentulo ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Elinkeino on kuitenkin oman näkemykseni mukaan tullut tiensä päähän. Päätös on lopulta eettinen ja moraalinen arvokysymys. Mikä on ihmisen ja luonnon välinen suhde ja pelisäännöt? Mikä on se arvopohja, jolla ylläpidämme tai synnytämme uusia elinkeinoja ja kasvua, jossa on läsnä jatkuva realistinen potentiaali kärsimykseen. On säilytettävä inhimillisyys. Se on sekä eettisesti että taloudellisesti kestävää kehitystä.

Kaikki turkistarhaajat eivät ole syyllistyneet eläinten hyvinvointiin liittyviin laiminlyönteihin ja rikkomuksiin, joita olemme saaneet vuosien varrella televisiosta ja lehdistä seurata. Yksikin rike on kuitenkin liikaa ja kysymys on ennen kaikkea koko turkistarhauksen eettisestä ja moraalisesta ongelmasta.

Usein vedotaan myös siihen, että turkistarhaus ei maailmasta lopu vaikka se Suomesta loppuisikin. Niin turkistarhauksessa kuin missä tahansa muussakin elinkeinossa pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Turkisalaa ja sen markkinoita pyritään alati laajentamaan esimerkiksi Kiinassa. Kun yhä useammat maat kieltävät turkistarhauksen, myös kysyntä vähenee kun markkinoita ei pyritä enää niin usean toimijan taholta kasvattamaan.

Jäljelle jääkin lopulta se periaatteellinen keskustelu, voimmeko pitää laillisena elinkeinona sellaista toimintaa, jossa eläinten hyvinvointia ei pystytä riittävissä määrin takaamaan ja joka on haitallista ympäristölle. Mielestäni emme. Tässä on kysymys yhteiskuntamme arvomaailmasta.