Dynaaminen ja kehittyvä sivari

Jätin työministeri Lauri Ihalaiselle kirjallisen kysymyksen 25.3.2013. Kysymys koski siviilipalveluksen työpalvelusjakson suorittamista ulkomailla.

Ministeri Ihalaisen vastaus kysymykseeni oli pettymys. Ministerin mukaan siviilipalveluksen työpalvelusjakson suorittamismahdollisuutta ulkomailla ei ole tarkoituksenmukaista laajentaa. Ministeri perustelee kantaansa kahdella seikalla.

Ensimmäinen perustelu juontuu siviilipalveluksen kehittämisryhmän mietinnöstä, Siviilipalvelus 2020. Siinä on ministerin mukaan perustellusti kysytty, miksi siviilipalvelus pitäisi voida suorittaa ulkomailla, kun kyse on kansalaisvelvollisuuden täyttämisestä ja kotimaassakin on tehtäviä, joissa siviilipalvelusvelvollinen voi olla hyödyksi yhteiskunnalle.

Toinen perustelu liittyy siihen, että valtiolla on erityinen tarve varmistua siviilipalvelusta suorittavien fyysisestä, terveydellisestä ja henkisestä turvallisuudesta, mikä on vaikeampaa ulkomailla kuin Suomessa.

Nämä perustelut ovat mielestäni hyvin suppea tapa katsoa asiaa.

Ensimmäinen perustelu unohtaa täysin siviilipalvelusta suorittavan henkilön näkökulman. Siviilipalveluksen tehtävä on paitsi palvella suomalaista yhteiskuntaa, myös tukea parhaalla mahdollisella tavalla palvelusta suorittavan nuoren tulevaisuutta. Tämä on sekä yksilön että yhteisön etu.

Ministeri Ihalainen on painottanut nuorisotakuun yhteydessä sitä, että yhteiskunnan pitää tukea jokaista nuorta löytämään paikkansa elämässä. Siviilipalveluksen työpalvelusjakson suorittamisen mahdollisuudessa ulkomailla on kyse täysin samasta asiasta. Jos haluamme saada koko yhteiskuntamme potentiaalin hyödynnetyksi, meidän on pakko nousta vakiintuneista asennepoteroista ja katsoa maailmaa myös nuorten ja heidän tulevaisuutensa silmin.

Nostin kirjallisessa kysymyksessä esiin sen, että siviilipalvelusta suorittavien joukossa on paljon nuoria, jotka suunnittelevat kansainvälistä uraa tai ovat esimerkiksi kielellisesti lahjakkaita, vaikka muu koulumenestys ei olisi noussutkaan samalle tasolle. Kielitaidon vahvistaminen voisi olla nuoren mahdollisuus ja tarvittava kiintopiste tulevaisuuteen. Siviilipalveluksen tulisi tukea tätä kansainvälistymisen tavoitetta jatkossa paremmin. Ministeri Ihalaisen vastauksessa sivuutettiin tämä nuorten näkökulma tyystin. Tämä kielii vanhakantaisista asenteista, joissa siviilipalveluksen suorittaminen nähdään rangaistuksena eikä sen kehittämistä tasavertaisena palvelusmuotona haluta pitää esillä.

Ministerin toinen perustelu on niin ikään kovin ontto. Jos valtio pitää huolta siviilipalvelusta suorittavien fyysisestä, terveydellisestä ja henkisestä turvallisuudesta, eikö sen pitäisi pitää huolta myös palveluksen mielekkyydestä ja nuorten tulevaisuudesta. Siviilipalvelusvelvollinen voi tehdä 14 vuorokauden – 2 kuukauden pituisia komennusmatkoja ulkomaille, mutta työpalvelua ulkomailla ei varsinaisesti voi suorittaa. Jos komennusmatkojen suorittaminen ulkomailla ei ole fyysinen, terveydellinen ja henkinen turvallisuusriski, miksi koko työpalvelusjaksoa ei voisi suorittaa ulkomailla.

Kansainvälisyyskysymys on vain yksi esimerkki laajasta kirjosta ja tarpeesta siviilipalveluksen kehittämiseen. Siviilipalveluksen tulisi olla tasavertainen palvelusvaihtoehto ja mahdollisuus palvella omaa yhteiskuntaa. Tällä hetkellä se on kuitenkin enemmän rangaistus ja joissain tilanteissa jopa nuoren tulevaisuutta heikentävä vaihtoehto. Nykylinja tuntuu olevan se, että jokaisella on toki oikeus valita siviilipalvelus, mutta samalla tämän palvelusvaihtoehdon ei haluta näyttäytyvän dynaamisena, kehittyvänä ja varteenotettavana vaihtoehtoja.

Siviilipalveluksen kehittämiseksi tulisi tunnistaa ne vahvuudet ja ominaisuudet, joita siviilipalveluksen kautta voidaan nuorille taata ja joille on jatkuvasti kysyntää. Nämä seikat tulee nostaa siviilipalveluksen keskiöön. Näin nostetaan myös siviilipalveluksen arvostusta ja ansioita.

Isänmaanpalveluksen käsitettä tulee kyetä ehdottomasti laajentamaan. Globalisaation ja nopeiden yhteyksien aikakaudella maailma pienenee, jolloin maailman haasteet ja mahdollisuudet ovat yhä enemmän yhteisiä. Työ Keniassa voi myös olla hyvin vahvassa yhteydessä kotimaan palvelemiseen ja tukea henkilökohtaisten kokemusten kautta Suomen tulevaisuutta ja kehitystä. Suomella on edelleen muun muassa laaja lähetystöverkosto sekä paljon kansainvälistä kehitysyhteistyötoimintaa. Molempia vaihtoehtoja voitaisiin hyödyntää suorittaessa palvelusta ulkomailla.

Tulen tekemään ministerille jatkokysymyksen, jossa vaadin tarkempia perusteluita sekä toimenpiteitä. Jos ministerin linja on ja pysyy, teen asiasta lakialoitteen.

Kirjallinen kysymykseni ja ministeri Ihalaisen vastaus siihen löytyy täältä:

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_244_2013_p.shtml