Kaiken maailman kuntapolitiikkaa

Vierailin muutama viikko sitten Helsingin ensikodin perheyksiköissä. Ensikoti on paikka, jossa äidillä, isällä tai koko perheellä on oman haastavan elämäntilanteensa vuoksi mahdollisuus opetella vanhemmuutta tuetusti kodinomaisessa ympäristössä. Toiminnan ydin on vanhemman ja lapsen välisen kiintymyssuhteen tukeminen ja kehittäminen.

Vierailu oli monella tasolla nöyryyttä ja elämän inhimillisyyttä kasvattava kokemus. Ketä me ihmiset olemme, joista usein joukkona ja ilmiöinä puhutaan? Yhteiskunnassa on juuri niin monta tarinaa kuin on ihmistä ja niin monta avunannon muotoa kuin on kohtaamisia. Vierailu avasi ajatuksia myös suhteessa tulevaan kuntauudistukseen.

Mikä on kuntien ja samalla näiden ihmisten ja heidän tarvitsemiensa palveluiden tulevaisuus? Kuntalaisten kirjo on kasvanut ja kasvaa entisestään. Erilaisia ihmisiä ja hyvin erilaisia tarpeita. Tämä asettaa paineita sekä ammattilaisten osaamiselle että palveluiden laadulle. Ison muutosta tuova tekijä erityistarpeiden ja muutoksen näkökulmasta on maahanmuutto. Käsite pitää sisällään hyvin erilaisia ryhmiä. On työperäinen maahanmuutto, pakolaiset, opiskelijat, avioliiton myötä saapuvat ja vapaan liikkuvuuden myötä onneaan etsivät. Pakolaisten kohdalla suurin ongelma on ollut kotoutuminen ja kuntien haluttomuus ottaa vastaan pakolaisia.

Noin 160 Suomeen valittua kiintiöpakolaista odottaa yhä pakolaisleireillä pääsyä Suomeen. Syynä jonotukseen on se, että suuri osa suomalaiskunnista ei ole kiinnostunut kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta vaikka valtio kustantaa pakolaisesta muodostuvat kustannukset neljältä vuodelta.

Itse kaipaisin kuntauudistuskeskusteluun laajempaa pohdintaa monikulttuurisuudesta. Millaisia ovat tulevaisuuden monikulttuuriset kunnat ja miten kunnat pystyvät vastaamaan monikulttuurisuuden haasteisiin? Monikulttuurisuus ei voi tulevaisuudessa olla vain muualta tulleiden ihmisten hätäistä ja hajanaista survomista vanhaan yhteiskuntaan, tapoihin, kulttuuriin ja palveluihin.

On ehdottoman tärkeää rakentaa kunnissa yhteinen malli tulevaisuudelle. Minkälainen on meidän monikulttuurinen kuntamme? Mitä säilytämme vanhoista hyvistä käytänteistä ja yhteisömme historiasta sekä tavoista? Toisaalta, missä kohtaa on vanhasta luopumisen paikka, jotta uuta voi syntyä? Miten saisimme luotua kuntaamme sellaisen ilmapiirin ja yhteisön, jossa eritaustaiset ihmiset voisivat luoda itsellensä kodin, tavoittaa turvaavan yhteisön tunteen ja tuen sekä tarvitsemansa palvelut.

Se tarkoittaa työpaikkoja, joiden ovet eivät sulkeudu etnisen taustan tai kulttuuristen tottumusten vuoksi. Kouluyhteisöjä, harrastuksia ja kerhoja, joissa jokainen lapsi löytää paikkansa. Sosiaalipalveluja, joissa tekijöillä on saatavillaan tarvittava koulutus vastatakseen uusiin haasteisiin. Kuntauudistus tuo jo itsessään suuria muutoksia ja pakottaa luopumaan vanhasta. Uutta luotaessa tässä olisi myös tärkeä paikka aidosti panostaa monikulttuuriseen kuntaan, jossa erilaisuus on voimavara ja tunnustettu tekijä. Muutokset ja haasteet ovat niin suuria, että tarvitsemme vahvoja kuntia.

Ensikodin vierailulla puhuimme haasteista, joita he kohtaavat palveluntarjoajina omassa työssään. Mahdollisena asiakkaana voisi olla esimerkiksi pakolaisena Suomeen yksin tullut nuori tyttö, joka on juuri tullut äidiksi. Hän ei osaa lukea eikä kirjoittaa ja suomenkielentaito on heikko. Tytöllä on jo taustallaan hyvin traumatisoivia kokemuksia ja nyt hän on astumassa äitiyteen ilman omaa tukiverkkoa.

Hänellä on muiden Ensikodin asiakkaiden tavalla pyrkimyksenä kasvattaa oma kiintymyssuhde lapseensa. Toiveena, että pystyisi sekä henkisesti että fyysisesti olemaan äiti lapsellensa. Ensikoti tuo alkuun tärkeän turvan, mutta myöhemmin koittaa päivä, jolloin tytön on aika astua ulos maailmaan. Silloin tullaan alueelle, jossa punnitaan kunnan kyky ja resurssit. Onnistuessaan tyttö löytää palvelut, joilla pääse jaloilleen. Toivottavasti hän kohtaa myös monikulttuurisiin arvoihin nojaavan kunnan, josta tarjoutuu yhtäläisiä mahdollisuuksia koulutukseen, työhön ja elämään.