Rohkeaa solidaarisuutta

Kehityspolitiikka, jolla pyritään poistamaan köyhyys, korjaamaan ympäristölle tapahtuneet vauriot ja suojelemaan luonnonvaroja sekä takaamaan ihmisoikeudet vaatii yhä enemmän rohkeutta.

Rohkeuden tiellä on kuitenkin uhkia, jotka liittyvät sekä kehitysavun määrään että kehitysavun ja kehitysyhteistyön laatuun. Viime aikoina pinnalle on jälleen noussut vahva epäilys kehitysavun vaikuttavuudesta, tarpeellisuudesta ja oikeutuksesta. Mihin kansalaisten rahoja ohjataan ja mitä niillä tehdään? Tämä on jo monen Euroopan maan kohdalla johtanut siihen, että kehitysavussa ja kehitysyhteistyössä keskitytään nopeaan ja pinnalliseen vaikuttamiseen. Aitoa tulosta tärkeämmäksi ovat nousseet näyttävät eleet.

Tyypillistä tämänkaltaiselle kehitysavulle on valita helppoja ja virheettömiä hankkeita, joiden kautta on yksinkertaista osoittaa, mihin apu on mennyt ja mitä sillä on saatu aikaan. Vahvoissa kehitysavun tulosvaatimuksissa on hyviäkin puolia, mutta on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, että kaikki kehitys ei kuitenkaan ole nopeaa ja helppoa. Tarvitaan vuosien tarkastelua ennen kuin voidaan määritellä onko jollain toimella ollut aitoa vaikutusta kehitykseen ja millä tavalla.

Euroopan talouskriisi ja yksittäisten valtioiden heikentynyt taloudellinen tilanne on johtanut osaltaan siihen, että monissa Euroopan maissa nousee yhä enemmän esiin puheenvuoroja, joissa vaaditaan koko kansallisen kehitysavun lakkauttamista tai merkittäviä leikkauksia siihen. Tämä uhkaa johtaa uuteen EU-kriisiin kehitysavun suhteen. Suomessa tätä keskustelua ylläpitävät lähinnä perussuomalaiset. Viimeksi perjantaina 24.8. puolueen työmies Matti Putkonen esitti Kalevan haastattelussa, että Suomen pitäisi leikata maahanmuutosta, kehitysyhteistyöstä ja YK:n ilmastorahaston kustannuksista. Hänen mielestään kehitysyhteistyövarojen syytäminen kannattamattomiin kohteisiin on liian kova hinta Suomen vaihtuvan jäsenen paikasta YK:n turvallisuusneuvostossa.

EU on edelleen maailman suurin kehitysavun antaja, mutta yksittäisten jäsenvaltioiden puheet kehitysavun leikkauksista ruokkivat myös muiden valtioiden vetäytymistä yhteisestä vastuusta. Kehitysapu vaatii toimiakseen luottamusta niin kehitysapua antavien valtioiden kuin myös kehitysapua vastaanottavien kohdemaiden välillä. Kehitysapua on helppo pitää ylimääräisenä kulueränä, josta voidaan aina tiukan paikan tullen leikata menoja ymmärtämättä, mitä oikeastaan ollaan edes tekemässä.

Kansalaisilla tulee olla oikeus saada tietoa valtion harjoittamasta kehityspolitiikasta. Mielestäni oikea tapa jakaa tietoa olisi se, että kehittäisimme kehityspolitiikkaan liittyvän rahaliikenteen sekä valittujen kohteiden, hankkeiden ja toimintatapojen läpinäkyvyyttä. Tavoitteiden avoimempi jakamisen toisi huomattavasti lisää läpinäkyvyyttä ja voisi tehdä kehitysyhteistyöstä myös uudella tavalla yhteisöllisempää. Tämä tulisi ilmaista helposti tulkittavalla tietokannalla.

Tietokannan pohjalta voitaisiin kehittää erilaisia sovelluksia, joiden kautta olisi mahdollista seurata erilaisia hankkeita ja niiden etenemistä. Nykyään erilaisten sovellusten kautta on jo mahdollista etsiä lähellä sijaitsevia ravintoloita, kauppoja tai vaikkapa parhaat hiihtopaikat. Sovellusten pohjana on käyttäjien kokema tieto.

Jos verovaroista tuettujen hankkeiden seuraaminen olisi helppoa kaikille, niin vapaaehtoisten rekrytointi osaksi hankkeita muodostuisi myös helpommaksi. Ihmisillä voisi olla mahdollisuus jonkin sovelluksen kautta maailmalla matkatessaan tulla seuraamaan paikan päälle, miten jokin lähialueen kehityshanke etenee ja antaa sen eteen myös oma panoksensa. Lopuksi saadut kokemukset voisi jakaa sovelluksen kautta eteenpäin. Näin yhä suurempi osa suomalaisista voisi olla osa kehityshankkeita ja saada niistä saisi vuosittaista budjettilukua omakohtaisemman kokemuksen.

Jani Toivola,
kansanedustaja (vihr.)
eduskunnan väestö- ja kehitysryhmän puheenjohtaja