Poliitikkojen on aika syyttää itseään

Rasismi ja muukalaisviha ovat viime kuukausina nostaneet aivan uudella tavalla päätään suomalaisessa yhteiskunnassa. Rakentavan maahanmuuttopolitiikan etsimisen sijaan keskustelussa tuntuu olevan entistä sallitumpaa syyllistyä yleistyksiin, jotka niputtavat ja ylenkatsovat eri maahanmuuttajaryhmiä. Uusi hallitus on ohjelmallaan jo heti johdantokappaleessa ottanut tähän asiaan vahvasti kantaa. Kaikenlainen rasismi ja syrjintä tulee kitkeä yhteiskunnastamme ja muualta tulleiden juurtumista suomalaisen yhteiskunnan osaksi tulee tukea, edistää ja helpottaa kaikin tavoin.

Maahanmuuttokriittisiä puheenvuoroja on usein perusteltu sillä, että suomalaisten asiat tulisi saada kuntoon ennen kuin aletaan huolehtia muista. Nämä kaksi asiaa eivät missään tapauksessa sulje toisiaan pois. Maahanmuutto ja kansainvälinen Suomi ovat nykypäivää ja siksi tämä on lähtökohta, josta on aloitettava. Mitä paremmin muualta tulleet ihmiset löytävät paikkansa osana suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, sitä paremmat edellytykset meillä on viedä eteenpäin vahvaa, hyvinvoivaa ja kilpailukykyistä Suomea. Suomea, jonka ykkösarvona on varmistaa, että kaikki ovat mukana matkassa ja jokainen kansalainen kokee, että heillä on ääni ja sitä ääntä kuunnellaan.

Emme enää voi erottaa näitä kahta asiaa toisistaan kun puhutaan ihmisistä, jotka asuvat Suomessa. Kantasuomalaisen elämän karikot eivät johdu sodan jaloista pakolaisleirin kautta Suomeen paenneesta perheestä. Sekä kantasuomalaisilla että maahanmuuttajilla tulee olla edellytykset elää ihmisarvoista elämää yhteiskunnassamme. Jos perhe Kuopiossa elää köyhyysrajan alapuolella, on heidän elämänsä edellytyksiä pystyttävä kaikin tavoin edistämään. Suomalaisen köyhän elämää ei kuitenkaan edistetä asettamalla heitä vastakkain maahanmuuttajien kanssa. Kaikista pidetään huolta. Yleisessä keskustelussa on mielestäni paljon tämän vastakkainasettelun vastuutonta hyväksikäyttöä. Osoitetaan syyttävä sormi kohti ulkomaalaista ja etsitään sieltä vastauksia ongelmiin. Tosiasiassa poliitikkoina meidän tulisi aina lakkaamatta kääntää sormi itseemme. Mitä me voimme tehdä tämän vastakkainasettelun torjumiseksi ja miten voisimme edistää molempien asiaa ja näin viedä Suomea eteenpäin.

Kyse on aina lopulta kahden ihmisen välisestä kohtaamisesta. Ilmassa on tällä hetkellä paljon pelkoa, ennakkoluuloja, arkuutta ja vastaamattomia kysymyksiä. Tämä määrittelemätön alue muotoutuu syytöksiksi, vihaksi ja rasismiksi. Tärkein kysymys meille päättäjille on, miten me voimme politiikan välineillä helpottaa näitä kohtaamisia ihmisten arjessa. Maahanmuutto on vielä nuori asia yhteiskunnassamme ja siksi työhön tarvitaan kaikkia. Millään puolueella ei voi yksin olla kaikkia ratkaisun avaimia tulevaisuuden haasteisiin. Tarvitaan nöyrtymistä, perinteisen politiikan ja valtataistelun sivuun jättämistä. Meidän on uskallettava istua saman pöydän ääreen ja yhdessä kehittää sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, joka on ihmistä kunnioittavaa, avointa, tehokasta ja tuottavaa. Politiikkaa, jonka avulla jokainen Suomeen tuleva ihminen löytää paikkansa yhteiskunnastamme. Politiikkaa, joka uskaltaa rohkeasti määrittää kuvan tulevaisuuden Suomesta, jossa jokainen voi ja saa tunnistaa itsensä.

Meidän on hyväksyttävä, että suomalaisuuden kuva on muuttumassa ja meidän on uskallettava muuttua sen mukana. Sisukkaana maana meillä on kaikki mahdollisuudet luoda onnistuneesta maahanmuuttopolitiikastamme jopa kansainvälinen vientituote. Mikä olisikaan hienompaa kuin jos pienellä Suomella olisi esitellä sellainen yhteiskuntamalli, jossa kotouttaminen olisi viety huippuunsa ja voisimme puhua todellisesta hyvinvointivaltiosta, joka pohjautuu todelliseen tasa-arvoon.

(Teksti on osa ensimmäistä puheenvuoroani, jonka pidin eilen 28.6.2011 Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman käsittelyn yhteydessä. Se on julkaistu myös Uuden Suomen blogissa 29.6.2011)