Omaa elämää ei voi perustaa itsensä kieltämiselle

Hallitusneuvottelut ovat päättyneet. Tulos on monella tapaa onnistunut, mutta hallitusohjelmassa piilee myös suuri ristiriita, suru ja pettymys. Eduskunnan käytävillä uudet ministerit halailevat toisiaan ja se voiton hetki heille vilpittömästi suotakoon, mutta samaan aikaan mielessä kytee vahva epäoikeudenmukaisuuden ja petetyksi tulemisen tunne. Miten me voimme hymyillä kun elämme edelleen yhteiskunnassa, joka ei ole kypsä tunnustamaan kaikkien sen kansalaisten yhtäläisiä oikeuksia.

Istuin hallitusneuvotteluissa ryhmässä, joka käsitteli tasa-arvoista avioliittolakia. Jokaisen muun neuvottelijaryhmän paitsi kristillisdemokraattien tavoitteissa oli jonkinlainen kirjaus tasa-arvoisen avioliittolain edistämiseksi. Päädyimme kuitenkin lopputulemaan, jossa asiasta ei ole minkäänlaista kirjausta. Miksi? Viime päivien uutisoinnissa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on kiitellyt muita hallituspuolueita siitä, että kunnioitimme heidän arvomaailmaansa ja jätimme avioliittolain koskemattomaksi.

Kristillisdemokraatit ovat tuulettaneet yhtenä suurimmista voitoistaan neuvotteluissa tasa-arvoisen avioliittolain kirjauksen estämistä. Miten jonkun poliittisen puolueen yksi vahvimmista tavoitteista voi olla toisen ihmisryhmän oikeuksien rajoittaminen? Miten vielä vuonna 2011 voimme sallia tämän yhteiskunnassamme? Kirjaus ja sen toimeenpano eivät maksa mitään ja samaan aikaan kirjaus edistäisi suuren joukon ihmisarvon tunnetta ja hyvinvointia suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kirjaamatta jättämisellä teemme päätöksen edistää ja ylläpitää yhteiskunnassamme ajattelua, jossa eri ihmisryhmille jaetaan jo lähtökohtaisesti eri määrä oikeuksia. Edistämme yhteiskuntaa, jossa ihmiset lokeroidaan ja kansalaisten ihmisoikeuksia rikotaan julkisesti ja avoimesti. Viemme tietoisesti eteenpäin arvomaailmaa, joka perustuu toisen ihmisryhmän alistamiseen ja sen oikeuksien rajoittamiseen. Kyse ei ole vain prosentuaalisesti pienen vähemmistön asiasta vaan koko yhteiskuntamme arvomaailmasta ja suhtautumisesta ihmisyyteen. Tällä teolla myös määritämme olemmeko maailman ihmisoikeuspolitiikassa edelläkävijöitä vai emme.

Ketkä kaikki mahtuvat mukaan Suomalaiseen yhteiskuntaan? Vasta kun tasa-arvo ja ihmisoikeudet toteutuvat suomalaisessa yhteiskunnassa, on meillä mahdollisuus todelliseen hyvinvointiin. Vasta silloin kun uskallamme tunnustaa kaikki, on meillä todelliset välineet köyhyyden, syrjäytymisen ja pahoinvoinnin pysäyttämiseen. Meillä ei ole aikaa odottaa, sillä ihmisten elämä tapahtuu tässä ja nyt. Arjen pienet ja suuret juhlat odottavat. Jokaisella tulee olla oikeus osallistua. Kenenkään elämän ei tulisi pohjautua itsensä kieltämiseen. Kenenkään elämän ei tulisi olla tekohengitystä. Viimeinen kysymys joka nousee mieleen, ovat nuoret. Miten selittää heille tämä aikuisten hämmentävä viesti oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta? Työ jatkuu.

(Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidesivulla 24.6.2011 ja Uuden Suomen blogissa 27.6.2011)