Mikään ei mene ohi vaikenemalla

Maailmamme on historiansa aikana nähnyt monenlaisia kauneuksia ja karmeuksia. Jotain kaunista ja uutta hengitystilaa luovaa on yleensä syntynyt siitä, kun ihminen on rohkeasti puolustanut omaa tai toisen oikeutta olla, elää ja toteuttaa itseään. Jotain rumaa ja historiallisesti häpeällistä on syntynyt aina, kun joku pyrkii rajoittamaan kanssaihmistensä oikeuksia.

Maailma on historiansa aikana mennyt eteenpäin ja kehitys on aina merkinnyt sitä, että yhä useampi ihminen on saanut itsellensä laajemmat mahdollisuudet toteuttaa itseään. Orjuus voitettiin ja rotuerottelusta amerikkalaisessa yhteiskunnassa luovuttiin.

Etulinjassa ovat olleet yksi rohkea nainen ja yksi rohkea mies. Ensimmäisenä mainittu, nainen nimeltään Rosa Parks, otti ylpeänä paikkansa bussissa istumiskiellosta huolimatta ja rikokseen syyllistyen. Elettiin aikaa, jolloin hänen kaltaisella tummaihoisella ihmisellä ei katsottu olevan oikeutta istua julkisessa kulkuvälineessä. Jos hän jossain sai istua, niin ei ainakaan valkoisen vieressä. Valkoinen ihminen katsoi, että musta oli saastainen eikä ollut ansainnut oikeuttaan, eikä sitä edes tarvitse.

Valkoinen ihmetteli, että miksi musta ei tyydy paikkaansa. Miksi pitää elämöidä kun kaikki on hyvin. Voisi olla huonommin. Jälkimmäisenä mainittu mies oli Martin Luther King. Mies ei esittelyjä tuskin kaipaa. Mies kuuli rohkean naisen tarinan bussissa. Etsi naisen käsiinsä ja syntyi valtava aaltoliike ympäri Amerikan mannerta. Ihmisjoukko toisensa perään nousi ylös ja ilmaisi tukensa rohkealle miehelle ja rohkealle naiselle. Ihmiset avasivat suunsa ihmisyyden puolesta. Moni oli miettinyt yhteiskunnallisia epäkohtia, mutta ei yhteiskunnan painostuksesta tai ilmapiiristä johtuen ollut uskaltanut nousta ensimmäisenä. Osa ehkä myös toivoi, että jos olemme hiljaa, niin asia menee itsestään ohi. Mikään ei mene ohi vaikenemalla.

Asiat edistyvät ja maailma kaunistuu vain toiminnan ja kauneuden kasvattamisen myötä. Se ei tarkoita välttämättä sotia ja mellakoita. Se tarkoittaa ihmisen tärkeimpään tehtävää sitoutumista. Loputonta pyrkimystä nostaa jalustalle kaikki kanssaihmiset ympärillään. Välillä toimijana on yksi rohkea mies tai nainen, usein koko yhteisö. Etelä-Afrikassa oli toinen rohkea mies, josta tuli presidentti. Hän avasi suunsa ja pehmeisiin arvoihin ja ihmisyyteen nojaten toi yhteen kansan, joka oli ollut liian kauan kahtia. Maasta tuli yksi ja mustat saivat äänioikeuden.

Tavoitteenamme on toivottavasti tänäänkin mennä eteenpäin. Ei sulkea ihmisiä omiin karsinoihinsa, ei jakaa eri määriä oikeuksia vaan pyrkiä tulemaan yhdeksi yksilöinä. Saman elintilan jakaen ja toinen toisiamme jalustalle nostaen. Kasvu siihen on kivuliasta ja vaatii rohkeutta, mutta sitä ei tältä kansalta ole koskaan puuttunut. Rohkeutta puolustaa ja toimia oikein, kun tilanne sitä vaatii. Välillä nöyrästi apua ja tukea pyytäen ja pelon ja tietämättömyyden tunnustaen. Asiat ovat aina ensin vieraita mutta tulevat tutuiksi elävän elämän kautta. Joskus meitä pelotti huutolaislapsi tai sotaorpo. Toisella aikakaudella yksinhuoltaja tai mulattilapsi. Osansa ovat saaneet myös homot ja pakolaiset.

Lopulta kuitenkin olemme aina uskaltaneet ottaa kaikki mukaan. Niin tulee olla nytkin. Ketään ei tarvitse eristää Ahvenanmaalle. Vitsillä ja huumorilla on oma vastuunsa. Erityisesti tuon vastuun tulisi painaa aikamme päättäjiä, yhteiskuntamme muovaajia. On vahdittava reviiriä ja päästää sisään vain hyviä ja yhdistäviä sanoja.

Kirjoitus on julkaistu Uuden Suomen blogissa 24.10.2011