Kiitos, ole hyvä ja anteeksi

Eilen vietettiin kansainvälistä ihmisarvon päivää. Sana tuntuu itsestään selvältä ja tutulta, mutta kun istuu alas ja alkaa pohtia sanaa tarkemmin, ei asia ehkä olekaan niin kristallinkirkas. Mitä on ihmisarvo? Miten se toteutuu? Miten ihmisarvon merkitystä voisi lisätä?

Minulle ihmisarvo merkitsee ihmisten välistä kanssakäymistä. Mitkä edellytykset meillä on osallistua vuoropuheluun, millä arvoilla ja mistä lähtökohdista kohtaamme tutut ja tuntemattomat?

Kyse on mielestäni vastuusta, valinnoista ja oikeuksista. Kanssakäymistä varten tarvitaan yhteisö. Yhteisö synnyttää oman arvomaailmansa. Ilmapiirin, jonka vaikutusvallan alaisena yhteisö ja sen yksilöt päättävät elää, olla ja toteuttaa itseään. Siinä samassa ilmapiirissä synnytään, kasvetaan, kehitytään, tehdään töitä, rakastutaan, perustetaan perheitä, vetäydytään omaan rauhaan, muistellaan menneitä, itketään, nauretaan ja kuollaan.

Jokaisella yhteisön jäsenellä on päivittäin uusi mahdollisuus valita minkälaisia arvoja itse tuo mukanaan omaan yhteisöönsä. Tuonko mukanani uskallusta, rohkeutta ja luottamusta. Henkeä, joka saisi jokaisen meistä laskemaan suojamuurinsa ja luottamaan siihen, mitä sisimmässämme pidämme itsessämme kaikkein arvokkaimpana. Luottamusta siihen, että uskallan elää ja toimia itseni kautta.

Voimme myös valita tuomiseksi pelkoa ja epävarmuutta tai kritiikin ja arvottamisen ilmapiirin. Yhteisöllisyyttä, jossa suurin osa ihmisen päivittäisestä energiasta menee itsensä piilotteluun. Yhteisöllisyyttä, jossa yksilöt pyrkivät lakkaamatta olemaan jotain mihin eivät usko, mitä eivät ole. Yhteisöllisyyttä, jossa meidät valtaa toivottomuuden ja voimattomuuden tunne.

Toivottavasti uskallamme valita ensimmäisen vaihtoehdon. Sen edellytys on, että katsomme toisiamme silmiin, tervehdimme, kysymme, kannustamme, tuemme ja olemme läsnä. Se vaatii sitä, että kehitämme kykyämme samaistua ihmiseen lähellä ja kaukana. Meidän tulee myös kertoa ylpeänä omaa tarinaamme, jotta toiset voivat samaistua meihin. Se vaatii, että tunnen sanat kiitos, ole hyvä ja anteeksi.

Viime lauantaina sain todistaa itselleni uudenlaista yhteisöllisyyden voimaa, joka selkeästi kumpusi jokaisen osallistujan ihmisarvosta. Jokainen oli tervetullut ja tarvittu. Vierailin Vantaan Energia Areenalla, jossa puhujana oli Äiti Amma. Paikalla oli toistatuhatta ihmistä vauvasta vaariin. Oli eri kieliä, kulttuureita, suuntauksia ja taipumuksia. Äiti Amma teki mielestäni merkittävän teon ihmisarvon ja yhteisöllisyyden puolesta. Hän toi omalla viestillään yhteen joukon hyvin erilaisia ihmisiä. Hän puhui maapallosta ja sen tulevaisuudesta, ympäristöstä ja maailman nälänhädästä. Hän puhui kuinka jokaista tarvitaan ja siitä, kuinka omilla valinnoillamme voimme vaikuttaa. Tuomalla yksilöt yhteen, Amma osoitti yhteisön voiman ja teki konkreettiseksi lähimmäisen auttamisen ja kohtaamisen.

Ihmisarvo on elämän päivittäinen ja välttämätön työkalu. Jokaisella tulee olla siihen oikeus. Jos yhteisössämme elää arvoja, jotka eivät tue tätä viestiä, on kansalaisvelvollisuutemme olla rohkeita ja avata suumme. Nousta ylös ja puhua vääryys sanoiksi. Yleensä ensimmäiselle rohkealle hurrataan. Kaikki ovat olleet hiljaa jo pitkään ja rukoilleet että joku avaisi suunsa.

Kirjoitus on julkaistu Uuden Suomen blogissa 20.10.2011