Miksi Suomi?

Suomeen paluustani on jo lähes 10 vuotta. Edelleen yleisin kysymys on, miksi ikinä palasit Suomeen?

Haaveilin ulkomaille lähdöstä 10-vuotiaasta asti. Suurimman osan hereilläolo- ajasta suunnittelin kielikurssia Englannin Brightonissa tai vaihto-oppilasvuotta Australiassa. Kumpikaan ei käynyt toteen, sillä kurssit olivat liian kalliita perushoitaja-äitini lompakolle. Seuraavaksi suunnittelin hakevani maailmaa kiertävään “Up with people”- kuoroon. Ainoa ongelma oli täysin olematon laulutaitoni. Yritin myös au pairiksi, mutta toimiston täti totesi, että harvoin poikia halutaan hoitamaan lapsia. En sitten edes hakenut. Seuraavaksi olin jo lähellä unelmaani. Vietin puoli kesää Madridissa, kaupungissa asuvan ystäväni seurassa. Sopeutuminen oli kuitenkin vaikeaa ja ujouteni vuoksi suurin osa kaupungin annista jäi kokematta.

Lopulta unelmani toteutui vahingossa. Lähdin tapaamaan ystävääni New Yorkiin. Matka venyi lähes viiden vuoden pituiseksi. Alku oli kamala, mutta päätin taistella. Pääsin paikalliseen teatterikouluun. Pelkäsin itseäni ja muita hullun lailla. Elämä kuohui sisälläni, mutta silti tuntui että kaikki lipui ohi. En uskaltanut olla osa mitään tai tuoda itseäni esille. Pitkän taistelun jälkeen asiat alkoivat pikkuhiljaa avautumaan ja elämä näytti valoisammalta. Nautin suunnattomasti elämästä suuressa kaupungissa. Kirjoitin unelmakarttoja ja suunnittelin kiitospuheita. Elämä oli siinä ja se näkyi minussa. Vihdoinkin olin kasvanut itseni kokoiseksi.

Neljä vuotta myöhemmin iski koti-ikävä . Ääni, jota en halunnut kuulla. Minunhan piti olla kosmopoliitti. Yksilö, joka hädin tuskin enää muistaa, mistä on kotoisin ja pikkuhiljaa unohtaa jopa suomen kielen. Ääni sisälläni kuitenkin kasvoi. Puolen vuoden kamppailun jälkeen pakkasin tavarat ja tulin kotiin.

Alku oli haastavaa ja loppu on historiaa, mutta edelleen allekirjoitan pohjimmaisen syyn paluuseeni. Ajattelin aina, että eihän Suomessa mikään muutu ja kehity, jos kaikki lähtevät lopullisesti muualle etsimään parempia asioita ja vapautta.

Vuodet Amerikassa muuttivat minua. Vieras kulttuuri haastoi oman ajattelun ja totutun käyttäytymismallin. Miten paljon helpompaa on katsoa vastaantulijaa silmiin ja sanoa moi, kuin katsoa maahan ja vaihtaa kadunpuolta kontaktin pelossa. Ehkä “small talk” on amerikkalaisten kehittämä luonnonkofeiini, jossa sadat päivittäiset ihmiskontaktit siivittävät yksilön tietä hyvinvointiin. Ujosta ja epävarmasta nuoresta kasvoi avoimempi yksilö, joka luottaa omiin vahvuuksiinsa, oppii yhteisöltään ja uskaltaa nauraa itsellensä. Opin että maailma on pieni ja, että ihminen ei voi eristäytyä ihmisestä. Opin ihmisoikeuksista ja avoimuuden voimasta.

Kaikkea tätä toivon myös tulevaisuuden moniarvoiselle Suomelle, jossa kaikki ovat tunnustettuja. Muutos on hyvästä. Se tekee tarpeettoman turhaksi ja auttaa kasvamaan.