Saako ihminen tuottaa kärsimystä eläimelle?

Mediassa on käyty jälleen kiivasta keskustelua turkistarhauksesta ja sen mahdollisesta lakkauttamisesta. Aihe on hyvin tunneherkkä ja lähes uskonnon omaista fanaattisuutta on havaittavissa. Itselleni ala on hyvin tuntematon. Omassa suvussani tai ystäväpiirissänikään ei ole alan harjoittajia. En toisaalta ole myöskään ollut erityisen kiivas eläinten oikeuksien puolustaja. Aina on ollut selvää ettei kenellekään oliolle saisi tuottaa kärsimystä, mutta silti harvoin olen nuorena pohtinut omia valintojani tai käyttäytymistä tuon ideologian valossa. Oli helpompi jotenkin ulkoistaa itseni asiasta. Ei kuulu, eikä näy minulle. On ollut vaikea samaistua siihen empatiaan mitä joillakin ihmisillä on eläimiä kohtaan.

Sitten muistin Igorin! Kun olin 9-vuotias tuotiin kotiimme pieni valkoinen kissanpentu, jonka nimesin Igoriksi. Meistä tuli hetkessä erottamattomia. Igor oli paras ystäväni joka oli mukana kaikessa. Illalla kerroin Igorille satuja ja lauantaiaamun paras hetki oli kun heräsin Igorin kiehnäykseen vierelläni. Välillä Igorin kärsivällisyyttä varmasti myös koeteltiin, sillä tykkäsin ottaa hänestä valokuvia. Rakensimme ystäväni kanssa erilaisia kuvaelmia leluista ja aina jonnekin kohtaa kuvaa asetimme Igorin ja tuolloin 8kk vanhan siskoni.

Sitten Igor karkasi ja oli poissa 2 päivää. Palattuaan Igor muuttui äkkipikaiseksi ja hyökkääväksi. Tilanne ajautui siihen pisteeseen että pientä konttaavaa lasta ja kissaa ei voitu enää pitää saman katon alla ja Igorin oli lähdettävä. Se oli siihen astisen elämäni kamalin päivä. Kaksi aikuista piti minua kiinni, kun Igor laitettiin häkkiin ja kannettiin pois. Minä huusin, itkin ja potkin.

Eilen uutisoitiin, että kaksi turkisalan johtohahmoa olivat myös syyllistyneet rikkeisiin vaikka olivat vielä edellisellä viikolla päivitelleet tahoillaan mediassa alan muutamien “mätien omenien” käyttäytymistä. Toistamiseen ollaan kohun silmässä. On sanomattakin selvää että ala ei ole antanut kovin hyvää näyttöä kyvyistään pitää toimijansa kurissa.

Toistuvien rikkeiden ja kärsimyksen tuottamisen jälkeen pelkkä pahoitteleva tiedote ja uusi lupaus petrata eivät enää riitä. Mielestäni johdon käytös vie meidät laajemman arvokysymyksen äärelle. Kuinka pitkään annamme tämän tyyppisen kaksinaamaisuuden jatkua millään muotoa yhteiskunnassamme? Oma mittani parannuslupauksen tehneiden katuvien johtajien uudelleennousujen suhteen on täynnä. Se ei ole johtajuutta vaan heikkoutta ja oman edun tavoittelua.

Kipeitä päätöksiä on edessä ja ihmiset menettävät elinkeinonsa, mutta silti meidän on uskallettava tässäkin kohtaa katsoa totuutta silmiin, ei ulkoistaa itseämme. Katsoa kohti ja suostua näkemään kuvat kärsivistä eläimistä ja pinnistettävä löytääksemme itsestämme kyky samaistua tuon eläimen tuskaan.

Meillä on oltava mielipide. Saako ihminen tahallaan tuottaa kärsimystä eläimelle?