Ymmärrystä ja osallisuutta – mistä budjettiriihessä on kyse? Osa 1

Viime viikkojen keskustelut eri medioissa ovat keskittyneet vahvasti Suomen taloudellisen tilanteen arviointiin. Tärkeää keskustelua käydään kuitenkin vahvasti siitä olettamasta, että nämä vaikeat talouden kuviot olisivat kaikille tuttuja. Asia on kuitenkin hyvin monimutkainen eikä millään muotoa selvä. Haluan tällä blogilla parhaani mukaan avata vallitsevaa tilannetta, syitä ja seurauksia ja omia näkemyksiäni ratkaisuista. Ymmärrys luo osallisuutta, jonka kautta syntyy tarvittavaa tahtoa ja uusia mieliä pohtimaan ratkaisuja. Blogi on kaksiosainen.

Hallitus lähestyy syksyn budjettiriiheä poikkeuksellisen hankalissa olosuhteissa. Vienti ei vedä toivotulla tavalla ja taloutemme kivijalat, metsäteollisuus sekä tieto-ja viestintäteknologia, ovat rakennemuutosten kourissa. Eli olemme menettäneet perinteisiltä vahvuusalueiltamme pysyvästi ja paljon työpaikkoja eikä tulevaisuus lupaa parempaa.

Jotta valtiontalous saataisiin pitkällä tähtäimellä kestävälle uralle, Suomen tulisi leikata menoja ja korottaa veroja yhteensä noin 9 miljardin euron verran. Kyse on niin sanotusta kestävyysvajeesta. Se kuvaa julkisen talouden (valtio ja kunnat) tulojen riittävyyttä menojen kattamiseen pitkällä aikajänteellä. Kyse on aina arviosta.

Menoleikkausten ja veronkorotusten eli niin sanotun menosopeutukset keinot ovat kovin rajallisia. Etenkin tilanteessa, jossa vienti tökkii, kotimaisen kysynnän merkitys kasvaa. Julkisen talouden menosopeutus johtaa työttömyyden lisääntymiseen, kotimaisen ostovoiman heikentymiseen, palvelutarpeen kasvuun ja palvelutason laskuun.

Kun yritysten tilauskanta ja sen myötä kannattavuus laskee, yrityksen on vähennettävä kustannuksia ja lisätä tuottavuutta. Tämä tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että yrityksen on pakko lomauttaa ja/tai irtisanoa työntekijöitä tai laittaa lappu luukulle. Mitä enemmän yritykset irtisanovat työntekijöitä, sitä vähemmän yritysten tuotteet ja palvelut käyvät kaupaksi kotimarkkinoilla.

Syy on yksinkertainen. Kun henkilön tai hänen perheenjäsenensä tulot pienenevät ja epävarmuus tulojen riittävyydestä kasvaa, kotitalouksien on pakko myös kuluttaa vähemmän eli säästää enemmän. Tämä vaikuttaa julkiseen talouteen kahta kautta. Työttömyys lisää julkisia menoja ja vähentää saatavia verotuloja. Näin ollen valtion ja kuntien on käytettävä vähemmän rahaa palveluiden järjestämiseen. Jos ihmiset eivät saa tarvitsemiaan palveluita, ongelmat pitkittyvät ja mutkistuvat.

Liiallinen menosopeutus on itsensä maalaamista nurkkaan. Emme voi myöskään turvautua loputtomasti velkarahaan. Suomi saa tällä hetkellä kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta edullista lainaa eli maksamme toisin sanoen lainoista edullista korkoa. Luottokelpoisuutemme on parasta AAA-luokkaa. Emme voi kuitenkaan tuudittautua hyvän olon tunteeseen. Jos kansainväliset rahoitusmarkkinat kokevat, että Suomen julkinen talous elää liian velkavetoisesti eikä takaisinmaksukykyymme luoteta, luottokelpoisuusluokkamme heikkenee. Se tarkoittaa korkeampia korkokuluja.

Edellä mainituista syistä, Suomen on pakko hillitä velkaantumista ja tehdä sellaisia poliittisia ratkaisuja, joiden kautta voimme osoittaa, että julkisen taloutemme tulot ja menot ovat pitkällä aikajänteellä tasapainossa. Ainoa järkevä tie ulos talouskurimuksesta on tehdä samanaikaisesti talouden rakenteita pitkällä aikajänteellä oikaisevia päätöksiä (mm. eläkeiän alarajan nostaminen, työn ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen) sekä käyttää väliaikaisena suhdannepoliittisena toimena velkaelvytystä.

Jos käytämme velkarahaa viisaasti, voimme luoda uusia työpaikkoja ja yrityksiä sekä saattaa taloutemme sellaiselle kasvu-uralle, joka mahdollistaa omien menojen kattamisen sekä velkojen takaisinmaksamisen. Tätä tarkoitetaan elvytyksellä. Tämä on ainoa tapa turvata hyvinvointiyhteiskunta ja pitää huolta heikoimmista. Rakenteiden uudistaminen ei tapahdu yhdessä yössä ja onnistuminen edellyttää luottamusta siihen, että olemme kaikki samassa veneessä, ketään ei jätetä ja jokaisen selkään annetaan vain omien voimien kokoinen kantamus.

Kategoria(t): kategorioimattomat

Suomalaiset tarvitsevat vuorovaikutustaitoja

Toi­mit­ta­ja Mat­ti Tyy­nys­nie­mi puo­lus­ti (HS Mer­kin­tö­jä 8. 8.) ma­te­ma­tii­kan mer­ki­tys­tä suo­ma­lai­ses­sa kou­lu­jär­jes­tel­mäs­sä.

Olen hä­nen kans­saan sa­maa miel­tä ma­te­ma­tii­kan mer­ki­tyk­ses­tä ai­vo­toi­min­nan ke­hit­tä­jä­nä ja tu­le­vai­suu­den in­no­vaa­tioi­den mah­dol­lis­ta­ja­na. Tyy­nys­nie­mi kui­ten­kin nos­ti tai­to- ja tai­deai­neet, ku­ten draa­man, ikään kuin ma­te­ma­tii­kan vä­hem­pi­ar­voi­sek­si vas­ta­kap­pa­leek­si. Tä­mä vas­tak­kain­aset­te­lu on täy­sin tar­pee­ton ja osoit­taa heik­koa ih­mis­tun­te­mus­ta.

Olen kier­tä­nyt yli kah­des­sa­sa­das­sa pe­rus­kou­lus­sa ym­pä­ri Suo­mea se­kä lu­kui­sis­sa suo­ma­lai­sis­sa yri­tyk­sis­sä kou­lut­ta­ja­na, pu­hu­ja­na ja kan­sa­ne­dus­ta­ja­na. Ylei­sin koh­taa­ma­ni on­gel­ma, jon­ka kans­sa kai­ken­ikäi­set ih­mi­set kamp­pai­le­vat, on ky­ke­ne­mät­tö­myys il­mais­ta it­seään. Ih­mi­sil­lä on val­ta­vas­ti eri­lai­sia lah­jo­ja, tai­to­ja, tie­toa ja raa­kaa osaa­mis­ta, mut­ta heil­lä ei ole riit­tä­viä vä­li­nei­tä vies­tiä tai­dois­taan ja saa­da it­ses­tään ir­ti täyt­tä po­ten­tiaa­lia.

Toi­si­naan osaa­mi­nen tu­kah­tuu pa­hoin­voi­vas­sa työyh­tei­sös­sä, jos­sa vuo­ro­vai­ku­tus­tai­dot ovat hu­kas­sa. Vies­tin­nän puu­te joh­taa vää­ri­nym­mär­ryk­siin, eri ih­mis­ten vah­vuuk­sien si­vuut­ta­mi­seen ja am­mat­ti-iden­ti­tee­tin tyy­dyt­tä­mät­tö­myy­teen.

Vies­tin­tä, kom­mu­ni­kaa­tio, asia­kas­pal­ve­lu ja ver­kos­tot ovat kai­ken yri­tys­toi­min­nan, kas­vun ja ke­hi­tyk­sen yti­mes­sä. Näi­hin draa­ma­kas­va­tuk­sel­la py­ri­tään. Ny­ky­ajan yri­tys­maail­mas­sa ker­ran luo­dut ver­kos­tot ei­vät kan­na lo­put­to­miin. Ka­bi­ne­tit ovat mur­tu­neet, ja ver­kos­tot luo­daan uu­del­leen päi­vit­täin ja glo­baa­lis­ti. Vas­tas­sa on mo­nia ta­pa- ja toi­min­ta­kult­tuu­rei­ta, jot­ka jo läh­tö­ti­las­saan an­ta­vat nuo­ril­le huo­mat­ta­vas­ti pa­rem­mat vies­tin­nän vä­li­neet kuin meil­lä. Vuo­ro­vai­ku­tus on näh­tä­vä am­mat­ti­tai­don yti­mes­sä.

Nuo­ret ovat val­ta­kun­nal­li­ses­ti eri­ar­voi­ses­sa ase­mas­sa vuo­ro­vai­ku­tus­tai­to­jen suh­teen. Tar­vit­sem­me py­sy­vän ja kat­ta­van op­piai­neen, jo­ka tar­joaa kai­kil­le sa­mat il­mai­sun vä­li­neet. Am­mat­ti­tai­toi­sen opet­ta­jan joh­dol­la jo­kai­ses­sa kou­lus­sa voi­daan sa­mal­la ra­ken­taa yh­ty­mä­koh­tia mui­hin op­pi­ai­nei­siin ja pääs­tä huip­puo­saa­mi­sen, hy­vin­voin­nin ja it­se­tun­te­muk­sen yti­meen.

Ja­ni Toi­vo­la

kan­san­edus­ta­ja (vihr), työ­elä­mä- ja ta­sa-ar­vo­va­lio­kun­nan jä­sen

Hel­sin­ki

Kirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa mielipidekirjoituksena 9.8.2013

Kategoria(t): kategorioimattomat

Naisten rajaton reitti

Ryhtyessäni kirjoittamaan tätä tekstiä naisten asemasta suomalaisessa työelämässä, huomasin arkailevani. Jatkuvasti teki mieli keventää tosiasioita tai olla näkemättä faktoja. Välillä mietin voinko edes miehenä tästä aiheesta kirjoittaa. Puhua, tulkita tai ajatella naisen puolesta. Toisaalta huomaan usein samaistuvani naisiin. Kun puhutaan tietystä ihmisryhmästä voi kaiku helposti muuttua yleistäväksi tai uhriutta korostavaksi. Toisaalta tarvitsemme puhetta ja puolestapuhujia. Jätän teidän pohdittavaksi, miksi kyseinen aihe herätti minussa näitä ajatuksia.

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua naisten asemasta yhteiskunnan johtavilla paikoilla ja yleisesti työmarkkinoilla. Keskustelu sai paljon vauhtia A-studion Talk -ohjelman jaksosta ”Vallattomat naiset” (2.5.) ja on jatkunut vilkkaana eri medioissa.

Helsingin Sanomissa uutisoitiin (30.5.), että määräaikaiset ketjutetut työsuhteet koskettavat erityisen paljon korkeasti koulutettuja nuoria naisia. Tämä käy ilmi Akavan julkaisemasta jäsenkyselystä (29.5), jossa todetaan lisäksi, että korkeasti koulutetuista alle 35-vuotiaista naisista 36 prosenttia tekee pätkätöitä, kun samanikäisistä Akavan miehistä määräaikaisina on 21 prosenttia.

Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) julkaisi puolestaan maaliskuussa kattavan selvityksen naisten ja miesten asemasta työmarkkinoilla. Siitä kävi esiin selkeästi naisten ja miesten asemoituminen eri aloille sekä yhteiskunnan johtopaikoille. Kaikki lähtee koulutusvalinnoista, joista voidaan jo huomata työmarkkinoiden jakautumisen nais- ja miesvaltaisiin aloihin.

EK:n tutkimus korosti myös, että eri alojen sisällä ja työpaikoilla naiset päätyvät usein erilaisiin tehtäviin kuin miehet. Työmarkkinoiden jakautuneisuus näkyy puolestaan naisten ja miesten palkkaeroina. Naisvaltaisten alojen palkkakehitys laahaa perässä tai samasta työstä maksetaan eri palkkaa. Johtotehtävissä on myös huomattavissa työmarkkinoiden jakaantuminen nais- ja miesvaltaisiin aloihin. Naisjohtajia on pääasiassa naisvaltaisilla aloilla.

Talouselämän julkaisi (26.4.) tekemänsä kyselytutkimuksen tulokset. 49 prosenttia Suomen yrityselämän keskeisistä naisvaikuttajista katsoo, että nuoren naisen mahdollisuudet edetä johtajaksi ovat heikommat kuin nuoren miehen. A-studion Talk -ohjelmassa muutamat naisjohtajat kertoivat avoimesti kokemuksistaan kohtaamistaan lasikatoista. Omien kokemusten jakamisessa oli kuitenkin haastateltujen mukaan kynnys. Rohkeus ja halu kertoa asiasta olivat ymmärrettävästi kasvaneet vasta oman aseman vahvistuttua työelämässä. Vaatii rohkeutta haastaa vallitsevaa kulttuuria, asenteita tai edes faktoja, jos samaan aikaan samassa kulttuurissa pyrkii luomaan itsellensä mielekästä uraa. Ainut tapa muutoksen kuitenkin on näiden työelämään pyrkivien naisten kokemusten avaaminen.

Suomen Keskuskauppakamarin selvityksen (23.10.2012) mukaan kaikilla suurilla ja keskisuurilla yhtiöillä on Suomessa nykyään molempia sukupuolia hallituksessa, mutta vain yksi suomalainen pörssiyhtiö toimii naiskomennossa: Suominen Oyj:n toimitusjohtaja Nina Kopola.

Yksi keskeinen ratkaisu näihin edellä mainittuihin ongelmiin olisi vanhemmuuden kustannusten uudelleenjakaminen. Ei vain työnantajien kesken vaan koko yhteiskunnan kesken. Yhteinen arvomaailmamme koskettaa meistä jokaista. Esteet ja mahdollisuudet ovat jaettuja, joten myös ratkaisu parempaan on yhteinen. Esteettömyyttä, kasvua ja mahdollisuuksia toivomme kaikille. Suomen Yrittäjänaisten toiminnanjohtaja Heli Järvisen mukaan suurin epäkohta miesten ja naisten välillä suomalaisilla työmarkkinoilla on se, että suomalaiset vauvat maksatetaan äitien työnantajilla. Jos jokainen vauva maksaa työnantajalle noin 12 000 euroa (raskausajasta siihen asti, kun lapsi täyttää 10 vuotta) ja kustannukset jäävät pääasiassa naisten työnantajien hoidettavaksi, ei ole ihme, että etenkin nuorten naisten asema työelämässä on epävarmempi. Tästä tuore Akavan jäsenkysely on vain yksi esimerkki.

Nuorten naisten on vaikea saada vakituista työsuhdetta, sillä heidät nähdään mahdollisen raskauden vuoksi valitettavan usein ylimääräisenä kulueränä. Etenkin pienyrittäjän kohdalla ongelma on todella kouriintuntuva. Vaikka hyvää tahtoa olisi, talouden realiteetit iskevät kovasti vastaan eikä ylimääräisiä kuluja ole varaa maksaa. Naisvaltaiset alat kärsivät selkeästi nykyisestä tilanteesta. Suomen Yrittäjänaiset ovat tehneet laskemia niistä työnantajalle koituvista kustannuksista, joita Kela ei korvaa. Tähän kuuluvat raskaudenajan poissaolot töistä, osa äitiys- ja vanhempainvapaan ajalta tulevista palkka- ja lomakuluista, sekä sairaan lapsen hoitamisesta syntyvät poissaolokustannukset siihen asti, kun lapsi täyttää kymmenen vuotta. Eräs naisvaltaisella hoiva-alalla toimiva 35-vuotias yrittäjä, jolla on 50 alaista, oli laskenut tähän mennessä vanhemmuuden kustannuksiksi omassa yrityksessään 350 000 euroa. Hänen työuransa aikana yritys ehtii osallistua vanhemmuuden kustannusten maksamiseen lähes miljoonalla eurolla.

Ruotsissa vanhemmuuden kustannusten jakaminen on toteutettu yhteisvastuullisesti ja niin työnantaja kuin palkansaajapuoli ovat olleet tyytyväisiä järjestelmään. Ruotsissa kaikki tuloveroa maksavat henkilöt maksavat oman sairausvakuutusmaksun yhteydessä 2,2 prosenttiyksikön verran palkastaan vanhemmuuden rahastoon. Kun Suomessa vanhemmuuden kustannusten maksamiseen osallistuu naisten työnantajat ja Kela, ruotsissa koko yhteiskunta kantaa yhteisvastuuta vanhemmuuden kustannuksista.

Suomessa vanhemmuuden kustannukset tulisi maksaa yleisistä verovaroista, kuten mitkä tahansa muutkin koko yhteiskuntaa koskettavat kustannukset. Ruotsin malli on vähintä, mitä Suomessa pitää tehdä. Silloin siis jokaisen palkansaajan sairasvakuutusmaksuun lisätään vanhemmuusrahaston osuus. Suomen Yrittäjänaisten laskelmien mukaan sairasvakuutuksen lisättävä vanhemmuusrahasto tarkoittaisi kuuden euron lisäkustannusta 2800 euroa kuukaudessa ansaitsevalle henkilölle kuukaudessa. Pieni hinta suuresta uudistuksesta.

Uudistuksella pystyttäisiin työllistämään merkittävästi lisää ihmisiä. Etenkin naisvaltaisilla aloilla, jotka työllistävät tällä hetkellä yllä kuvatuista syistä heikommin. Työmarkkinoille saataisiin huomattavasti lisää osaamista ja resursseja käyttöön ja naisten urakehitykselle luotaisiin tasavertaiset mahdollisuudet miehiin verrattuna. Pyrkimyksessä tukea naisten työllistymistä ja väestösuhteen tasapainoista kehittymistä tarvitsemme tasa-arvoa ja yhteisvastuuta vanhemmuuden kustannusten jakamisessa.

Rakenteellisten muutosten jälkeenkin on vielä paljon pureksittavaa, jotta aito tasa-arvo työelämässä toteutuu ja ovet ovat avoinna lahjoille ja osaamiselle sukupuoleen katsomatta. Kulttuurin muuttaminen on huomattavasti helpompaa, jos saamme esitetyn uudistuksen kautta enemmän naisia työelämään ja pysyviin työsuhteisiin. Näin myös uralla eteneminen ja uran pitkäjänteinen suunnitteleminen on helpompaa, kun ei tarvitse käyttää turhaa energia nykyisen määräaikaisen työsuhteen jatkon varmistamiseen ja siitä huolehtimiseen tai ylipäätään työmarkkinoille pääsyn esteiden väistelyyn. Sen energian voi käyttää huomattavasti parempaan. Omaan sekä yhteiseen.

Facebookin toimitusjohtaja Sheryl Sandberg on kirjoittanut naisjohtajuutta ja naisten urakehitystä käsittelevän kirjan Lean In. Teos on hyvin omakohtainen kertomus naisten asemasta ja arjesta työelämässä. Näkökulmana hänen oma polkunsa työelämässä naisena ja perheen äitinä, mutta myös johtajana, jonka alaisuudessa on vuosien varrella ollut merkittävä määrä sekä miehiä että naisia.

Yksi Sandbergin ydinhuomioista oli, että hänen kokemuksensa mukaan mies pyrkii hanakammin kohti seuraavia haasteita, miettimättä välttämättä omia sen hetkisiä taitojaan. Nainen taas kerää ensin pätevyyttä ja pitää rimaa uuden tavoitteluun ehkä turhankin korkeana ja kyseenalaistaa omaa osaamistaan. Mies on omassa mielessään rajaton ja nainen rajattu. Jäin miettimään kuinka rajaton naisen reitti on suomalaisessa työelämässä ja miten rajattomuutta, uskallusta ja uralla etenemisen mahdollisuuksia voitaisiin tukea myös rakenteiden tasolla.

Keskustelin johtajuudesta erään korkeasti koulutetun nuoren naisen kanssa. Hän sanoi johtajuuden kiinnostavan, mutta pelkäsi että joutuisi jollain tavalla muuttamaan itseään kelvatakseen johtajaksi. Tästä ajatuksesta voi varmasti moni sekä nainen että mies löytää itsensä. Kuka määrittää johtajuuden ja työelämän? Me itse.

Kategoria(t): kategorioimattomat

Seksuaalikasvatusta

Järjestimme keskiviikkona nuorten seksuaalikasvatusta käsittelevän seminaarin eduskunnassa. Koko seminaarin ajatus oli kytenyt päässäni tavalla tai toisella yli vuoden. Kiertäessäni kehitysmaissa olen saanut viimeisen kahden vuoden aikana tutustua lukuisiin Suomen rahoittamiin kehitysyhteistyöhankkeisiin, joilla edistetään tyttöjen koulutusta, tyttöjen ja poikien seksuaali- ja lisääntymisterveyttä sekä oikeuksia.

Tällä tarkoitetaan ennen kaikkea oikeutta tehdä itsenäisiä valintoja oman kehon ja elämän suhteen. Oikeutta itse määrittää, koska harrastaa seksiä ja kenen kanssa sekä tietoa eri ehkäisyvälineistä ja sukupuolitaudeista. Oikeutta itse päättää kenen kanssa ja koska menee naimisiin, jos ylipäätään haluaa naimisiin. Oikeutta koskemattomuuteen ja elämää ilman pelkoa väkivallan kohteeksi joutumisesta. Kaikki tämä tuki yhdessä auttaa ihmisiä tekemään omia tavoitteitaan ja unelmiaan tukevia päätöksiä.

Yksi tärkeimmistä työkaluista tässä työssä on koulujen seksuaalikasvatus. Monissa kulttuureissa koko oppiaine on vielä pannassa tai sen taso vaihtelee huomattavasti. Matkoilla on ollut huikeaa nähdä kehitysyhteistyön tuoma voima. Olen saanut vierailla maissa, joissa nuoret ovat pakottaneet omat vanhemmat, isovanhemmat ja opettajat puhumaan seksistä yhteisöissä, joissa aihe on ollut täysin tabu. Tämä sai miettimään Suomen koulujen seksuaalikasvatuksen tasoa ja sen kykyä tarjota tässä ajassa nuorille välineitä, joilla määrittää omat rajat ja luottaa oman minän arvokkuuteen. Onko meillä näennäisesti kehittyneempänä yhteiskuntana samaa rohkeutta avata suumme ja avoimesti puhua kaikesta seksuaalisuuteen liittyvästä. Aika on muuttunut ja samalla käsityksemme seksuaalisuudesta ja siihen liittyvistä oikeuksista ja moninaisuudesta on mennyt merkittävästi eteenpäin.

Halusin tuoda seminaariin nuorten omat näkemykset. Saimme vieraaksi Nicaraguasta kaksi hankkeeseen osallistunutta nuorta kertomaan seksuaalikasvatuksen merkityksestä heidän elämässään. Espoon Saarnilaakson koulun oppilaat olivat tehneet omassa koulussaan kyselyn aiheesta. Kyselyyn osallistui yli 100 oppilasta ja kuuden opiskelijan joukko esitteli eduskunnassa havaintojaan kyselyn tuloksista. Lisäksi saimme kuulla koskettavia ja tärkeitä puheenvuoroja seksuaalikasvatuksesta Suomessa niin maahanmuuttaja-, romani- kuin vammaisnäkökulmastakin.

Päivän viesti oli selvä ja kirkas. Meillä ei puhuta seksuaalisuudesta riittävän kattavasti ja kaikki ihmisryhmät tunnustaen. Seminaarissa tuli tunne, että vanhempien ikäpolvien käsitykset ja järjestelmän järkähtämättömyys estää tällä hetkellä tasavertaisuuden ja avoimuuden toteutumisen nuorille. Monille eri vähemmistöihin kuuluville nuorille voi hyvin syntyä koulun seksuaalikasvatuksesta kuva, että seksuaalisuus ei kuulu heille tai että heidän oma seksuaalisuutensa on muuten väärää ja tuomittavaa. Nuoret itse nostivat esille tunteista, rakkaudesta ja parisuhteen muodostuksesta puhumisen merkityksen. Painotus on tällä hetkellä ehkä turhan teknistä: miten käytetään kondomia tai vältetään ei toivotut raskaudet ja sukupuolitaudit. Toivottiin puhetta tunteista ja toisen seksuaalisuuteen tutustumisesta tai samaistumisesta. Myös seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta kaivattiin lisää puhetta. Asia on ikävä kyllä iso ongelma myös meidän yhteiskunnassa ja nuori tarvitsee välineitä sen käsittelemiseen.

Maahanmuuttajanuorten kohdalla tuotiin esille, että erityisesti monet tytöt ovat puun ja kuoren välissä. Kotona sanotaan, että seksi kuuluu vain avioliittoon, kun taas kodin ulkopuolinen yhteiskunta ja koulu puhuu oikeudesta itse päättää. Tämä ristiriita voi olla liikaa monelle nuorelle työlle ja asettaa heille kohtuuttomia paineita elämänvaiheessa, jossa jokaisen nuoren tulisi saada kasvaa turvallisessa ja avoimessa ympäristössä, omaan tulevaisuuteensa toiveikkaana katsoen. Ehkä asia on niin merkittävä, että sen kohdalla tarvittaisiin vahvaa koulun ja kodin välistä yhteistyötä. Romanikulttuuri asettaa myös omat raaminsa puhuttaessa seksuaalisuudesta. Tilaisuudessa nousi esille nuorten varhainen vanhemmuus ja avioliitot, joissa tytön oikeus itsenäisiin valintoihin on kyseenalaista.

Vammaisnäkökulma toi esille ehkä räikeimpiä asenteita ja ennakkoluuloja. Helposti edelleen kannetaan mukana melko ehdotonta mielikuvaa, että seksuaalisuus ja parisuhde eivät kuulu vammaisuuteen. Kuulimme jopa nuoresta tytöstä pyörätuolissa, jolle oli ehdotettu vapautusta seksuaalikasvatuksesta, koska ajateltiin, että hän ei tule tietoa tarvitsemaan.

Tärkein kysymys meille kaikille on, minkälaista kuvaa me itse ja yhteiskuntamme kantaa seksuaalisuudesta. Onko oikeus rajattua vai kuuluuko seksuaalisuus jokaisen oikeuksiin. Miten varmistamme esimerkeillä, tarinoilla, tiedolla ja avoimuudella, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus turvallisessa ilmapiirissä tutustua omaan seksuaalisuuteen. Tieto ja avoimuus lisäävät omanarvontuntoa ja kykyä kuunnella omaa ääntä ja tahtoa. Tältä pohjalta on myös mahdollista tehdä itseään arvostavia valintoja. Tällä hetkellä yhteiskunnan ja median tarjoamat kuvat seksuaalisuudesta, parisuhteesta ja perheestä eivät valitettavasti vielä kannattele kaikkia. Kuvat ja tarinat ovat kuitenkin selkein peili yhteiskunnan ajattelulle. Olenko minä näkyvä omassa yhteisössäni?

Demi-lehti toi seminaariin tärkeän median äänen. Lehti tavoittaa nuoret ikäluokat hyvin kattavasti. Lehti on viimeiset 10 vuotta kulkenut suunnitelmallisesti kohti moninaisuutta ja avointa puhetta seksuaalisuudesta ja suhteista. Isona vaikuttajana lehden lukijat eli nuoret itse. Parisuhteisiin liittyvissä jutuissa ei Demi-lehdessä määritetä enää parisuhdetta miehen ja naisen väliseksi. Jos näin tehtäisiin, olisi lukijoiden negatiivisen palautteen vyöry väistämätön. Kumppanin kuvaamiseksi on otettu käyttöön runsas ja kaunis suomenkielen varasto. Uusilla sanoilla uutta ja avarampaa osallisuutta kaikille.

Kategoria(t): kategorioimattomat

Omaehtoista osallisuutta

Tänään vietetään maailman MS-päivää. Mukana on yli 70 maata. Uskaltaisin sanoa, että satoja ellei tuhansia tapahtumia järjestetään tänään ihmisyyden ja tietoisuuden lisäämisen puolesta. Ympäri maailmaa ihmiset nousevat lavoille ja areenoille kertomaan oman tarinansa. Aktiiveina kaiken ikäiset MS-tautia sairastavat. Mukana myös mittava ja korvaamaton aktiivisten vapaaehtoisten joukko, joita ilman lavat eivät nouse eivätkä liput liehu. Tämän vuoden erityisenä teemana ovat nuoret. Tarkoituksena on osoittaa, että sairaudesta huolimatta nuoret pystyvät ja elävät täyttä elämää.

Suomessa sairastuu vuosittain 250 ihmistä MS-tautiin. http://www.tuhannetkasvot.fi -sivustolla kuvataan sairastuneiden ihmisten tarinoita. Tarinat antavat sairaudelle inhimilliset kasvot ja auttavat ymmärtämään elämää sairauden kanssa. MS-tauti on merkittävä nuorten työkyvyttömyyseläkkeen syy Suomessa. Sivustolla muun muassa Tomi ja Esa kertovat omista kokemuksistaan työkyvyttömyyden jälkeen. MS-taudin diagnoosi ei tarkoita kuitenkaan automaattisesti ja heti työkyvyttömyyttä, ja puolet sairastuneista on mukana työelämässä. Mitä nopeammin sairaus todetaan ja hoidot aloitetaan, sitä tehokkaammin sairauden etenemistä voidaan hidastaa.

Olen tänään juontamassa aiheeseen liittyvää tapahtumaa Narinkkatorilla, koska tahdon osaltani tukea tietoisuuden lisäämistä MS-taudista. Myös Helsingin tapahtumassa lavalle nousee monta tarinaa rohkeudesta ja erilaisista tavoista ja mahdollisuuksista elää MS-taudin kanssa. Lavalla tullaan näkemään mm. akrobatiaa, katutanssia ja musiikkia. Kaikki on siis mahdollista. Usein saatetaan ajatella, että sairastuminen tarkoittaa työkyvyttömyyden lisäksi esimerkiksi sitä, että ihminen ei voi tulla raskaaksi tai ei muuten pystyisi elämään itsenäistä elämää. On kuitenkin hyvä muistaa, että MS-taudin oireet ja etenemistapa ovat erilaisia erilaisilla ihmisillä.

Kansainvälisen MS-järjestön (MSIF) kyselyn mukaan työssä tai opiskelussa jatkaminen oli tärkein kysymys MS-tautia sairastavien nuorten elämässä. MS-taudin ensimmäisistä oireista kuluu keskimäärin 12 vuotta eläkkeelle siirtymiseen. Kansainvälisen selvityksen mukaan työn ja opiskelun lisäksi MS-tautiin sairastuneille nuorille ajankohtaisia kysymyksiä ovat mm. itsenäistyminen, parisuhde ja perheen perustaminen. Kyselyyn vastasi yli 3 500 alle 40-vuotiasta MS-tautia sairastavaa henkilöä eri puolilta maailmaa.

Parisuhdeteemat olivat vahvasti esillä myös eilen järjestämässäni koulujen seksuaalikasvatusta käsittelevässä seminaarissa, jossa äänessä olivat nimenomaan nuoret ja eri vähemmistöryhmien edustajat. Nuorten selkeä viesti oli, että jokaisella on tarve tulla nähdyksi osallisena yksilönä. Tähän kuuluu myös oikeus ja tuki rakkauteen, parisuhteeseen, seksuaalisuuteen ja mahdolliseen perheen perustamiseen.

Ihmisten välinen keskustelu ja kohtaaminen ovat avainasemassa, jotta jokaisen tasavertainen osallisuus ja oman elämän näkyvyys yhteiskunnassa toteutuu. Mitä kirjavammin kerromme ja ilmennämme erilaisia elämäntarinoita, sitä enemmän osallisuutta ja kannustimia omien unelmien ja tavoitteiden toteuttamiseen syntyy.

Tietoa MS-taudista:

MS-tauti on etenevä neurologinen sairaus
Suomessa on noin 7 000 MS-tautiin sairastunutta.
MS ei ole perinnöllinen sairaus, mutta alttius sairastua on geneettistä.
MS-taudin syytä ei tiedetä, mutta ympäristötekijät vaikuttavat sairastumiseen.

MS-liiton sivuilta löytyy tietoa sairaudesta, sen hoidosta sekä saatavilla olevasta tuesta: http://www.ms-liitto.fi/tietoa/ms-tauti/mik%C3%A4-ms-tauti

Kategoria(t): kategorioimattomat

Tahtojen välistä vuorovaikutusta

Luin tänä aamuna Helsingin Sanomista kaksi riemastuttavaa artikkelia ihmisistä, jotka ovat löytäneet omien taitojensa kautta kutsumuksensa. Itsensä toteuttamisen lisäksi he ovat päättäneet valjastaa lahjansa myös yhteiskunnan palvelukseen. Näin he ovat löytäneet omista taidoistaan uusia välineitä, joilla vastata yhteiskunnan haasteisiin tai tuoda peliin jotain aivan uutta, jolla edistää hyvinvointia ja parempaa tulevaisuutta.

Kaupunkitaiteilija Meiju Niskala aloitti aikanaan uransa Eufrosiina Urbanus -hahmolla, joka seikkaili lähes 200 päivää ympäri Turkua. Pyrkimyksenään tuoda erilaisilla performansseilla kaupunkilaisille iloa ja hämmästelyn aihetta. Samalla tarkoituksena oli myös saada ihmiset näkemään kaupunki ja ihmiset uudessa valossa. Rohkaista kulkijoita kohtaamisiin ja haluun ylittää pelkkä päivittäinen eloonjäämistaito. Toisessa jutussa 21-vuotias barista Kalle Freese on päättänyt suorittaa siviilipalveluksen kouluttamalla ilman tutkintoa tai työtä olevista nuorista kahvibaristoja. Projekti on vielä unelmavaiheessa, mutta heti Australiassa järjestettävien baristojen MM-kisojen jälkeen alkaa rahoittajien etsintä.

Muutama kuukausi sitten nousi mediassa näkyvästi esille uusi lastensairaalahanke, jossa vaikutusvaltaiset yksityiset ihmiset ovat päättäneet turhautumisen jälkeen ryhtyä lastensairaalan rakentajiksi. Lastensairaalakeskustelun yhteydessä on kuultu myös paljon poliittisia mielipiteitä puolesta ja vastaan. Yksi relevantti huoli on ollut, että onko hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toivottavaa kehitystä, jos yksityiset ihmiset alkavat rahoittaa yhteiskunnan tehtäviä ja mihin tämä kehitys voi johtaa. Itse mietin, että voisivatko Meijun, Jessen ja Lasten sairaala- hankkeen kaltaiset tarinat tarjota myös poliitikoille uusia välineitä tehdä politiikkaa ja edistää hyvinvointia? Luoda uusia toiminnan muotoja demokraattiseen järjestelmään.

Näiden tarinoiden kaltainen omaehtoinen toiminta yhteisen hyvän ja yhteisön puolesta tuntuu kasvavan jatkuvasti. Moni kaipaa yhteisen tahdon synnyttämää suoraa toimintaa. Toiminta alkaa yleensä yhden ihmisen tai pienemmän joukon visiosta, joka alkaa laajeta, koska sille on tilausta ja tarvetta. Epäkohdat korjaantuvat ja syntyy hyvinvointia. Yhteinen tahto on myös äärimmäisen ketterä työkalu raskaiden hallintorakenteiden rinnalla.

Tällä hetkellä politiikan arki ei tähän yllä. Demokratia ei pohjaa yhteiseen tahtoon. Järjestelmämme koostuu erilaisista poliittisista puolueista, jotka pyrkivät toiminnallaan edustamaan erilaisia ihmisryhmiä ja heidän etujaan. Monta pientä tahtoa, mutta kuka opettaisi tahtojen välistä vuorovaikutusta?

Demokraattisen järjestelmän tavoitteena on taata yhteiskunnan moniäänisyys. Tapa, millä yhden joukon ääni pyritään pääasiallisesti tuomaan esille, on vastapuolen ja sen tavoitteiden väheksyminen tai mitätöiminen. Tämän mitätöimisen toivotaan kasvattavan hurmosta omissa joukoissa, minkä toivotaan näkyvän kannattajien lisääntymisenä. Tämä johtaa puolueen kasvuun ja toivottavasti näkyy lopulta menestyksenä seuraavissa vaaleissa. Tavoitteena on olla suurin, sillä suurin saa valtaa ja kun on valtaa, voi muuttaa asioita. Vasta tämän ”seuraavien vaalien” voiton jälkeen olisi aikaa ja mahdollisuus tarttua toimeen. Mutta sitten pitääkin jo miettiä seuraavia vaaleja ja samalla seurata galluppien kauhuntasapainoa ja keksiä uusia toimia ja viestejä, jolla kannatuksen lasku saadaan nousuun tai kannatuksen nousu vielä jyrkempään nousuun.

Onko suuruuden tavoittelu kuitenkaan lopulta koko yhteisön etu? Vai ohjaako se nimenomaan toimintaa kasvun tavoitteluun, aidon moniäänisyyden ja toiminnan sijaan. Sama suuruuden tavoittelu sumentaa myös harkintaa ja heikentää riskinottokykyä ja muutosta. Meillä on monta erillistä tahtoa, mutta kuka opettaisi pienten tahtojen välistä vuorovaikutusta? Olisiko mahdollista kehittää demokratiaa, jossa olisi enemmän tilaa yhteiselle tahdolle ja vastavuoroisuudelle?

Nykyisessä poliittisessa järjestelmässä paitsioon jää alun esimerkkien kaltainen suora toiminta, jossa nähdään epäkohta, tuodaan se esille, havaitaan mahdollinen laajemmin jaettu huoli samasta asiasta, kerätään joukot, valjastetaan erilaiset taidot ja vahvuudet oikeille paikoille ja ruvetaan töihin. Yhteisen tahdon löytäminen luo yhteenkuuluvuuden tunnetta, yhteenkuuluvuus lujittaa tahtoa, tahto antaa voimaa tehdä raakaa työtä ja ylittää mahdottomia esteitä. Kyky ylittää esteitä synnyttää tuloksia eli toiminnan kautta syntyneitä ratkaisuja alussa todettuun ongelmaan. Kenelläkään ei tässä välissä ole ollut aikaa miettiä kannatusta tai omaa suuruutta. Kun yksi tehtävä on suoritettu voi katseen ja saman voiman siirtää seuraavaan haasteeseen.

Jos katsotaan politiikan puolella toimijoita, jotka ovat aidosti tuoneet jotain uutta pöytään, sytyttäneet ihmisiä ja tuonut heitä yhteen, mieleen tulee kaksi nimeä: Alexander Stubb ja Pekka Haavisto. Jos molempien toimintaa seuraa läheltä, on melko selvää, että kumpikaan heistä ei nojaa kovin vahvasti perinteiseen politiikan tekoon ja sen rooleihin. He harvoin käyttävät aikaa mahtipontisten lupausten antamiseen tai vastapuolen alistamiseen. He ylipäätään toimivat hyvin vähän konfliktin tai vastakkainasettelun kautta. Molemmat puhuvat ja toimivat auki omaa visiotaan ja ihmiset lähtevät mukaan toiminnalla tukemaan puhuttua visiota. Silti, jos mietimme Haavistoa ja Stubbia, meillä on kaksi erilaista ääntä tarjolla, eli arvot ja oma ääni säilyy vaikka vauhtia ei haeta teatraalisesta vastakkainasettelusta. Miksi poliittiset puolueet eivät uskaltaisi luottaa tähän?

Kategoria(t): kategorioimattomat

KIRJALLINEN KYSYMYS – Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema Suomessa

KIRJALLINEN KYSYMYS
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema Suomessa
Eduskunnan puhemiehelle

Helsingin Sanomat ja Yle uutisoivat eilen 16.5.2013, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeustilanne on huonompi Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa.

Asia kävi ilmi, kun Setan kattojärjestö ILGA-Eurooppa julkaisi (16.5.2013) nyt toista kertaa kattavan vuosiraportin lesbojen, homojen, biseksuaalien ja trans- ja intersukupuolisten ihmisten asemasta eri maissa sekä kartan, jossa kaikki Euroopan maat on pisteytetty sen mukaan, miten hyvin ne toteuttavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia.

Raportin mukaan Suomi on vasta Euroopan 14. paras maa homoseksuaalien ja transsukupuolisten oikeuksien toteuttajana. Raportin mukaan Suomen sijoitusta heikensivät muun muassa syrjintä- ja translainsäädännön puutteet sekä tasa-arvoisen avioliitto- ja adoptio-oikeuden puuttuminen. Raportin mukaan Suomi on 47 prosenttisesti tasa-arvoinen kun parhaiten vertailussa pärjänneen Britannian vastaava luku oli 77 prosenttia. Suomen edellä vertailussa ovat Britannia, Belgia, Espanja, Portugali, Hollanti, Unkari ja Saksa sekä muut Pohjoismaat.

Raportti kiittää Suomea hallituksen tasa-arvo-ohjelmasta sekä tasa-arvovaltuutetun raportista. Suomelta kuitenkin puuttuu toimenpideohjelma seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamisesta.

Raportti tuo esille taulukoin ja luvuin lainsäädännön puitteet. Lainsäädännön lisäksi tulee kiinnittää huomiota myös syrjintäkokemuksiin työpaikoilla, kouluissa ja esimerkiksi erilaisissa harrastusseuroissa. Iso osa ihmisten kokemasta syrjinnästä ei käy ilmi tilastoissa ja moni jättää vakavatkin loukkaukset ilmoittamatta viranomaisille.

EU:n perusoikeusvirasto julkisti tänään laajan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevan kyselytutkimuksen tulokset. Perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan EU-maissa sekä Kroatiassa elävät homot, lesbot, biseksuaalit ja transihmiset raportoivat laajasta kiusaamisesta koulumaailmassa, syrjinnästä arjessa, työelämässä ja palveluissa sekä viharikoksista, joita ei kuitenkaan raportoida viranomaisille.

Suomalaisista vastaajista 90 prosenttia kertoi kuulleensa kouluaikanaan negatiivisia kommentteja, jotka kohdistuivat koulutovereihin, joiden oletettiin kuuluvan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön. 60 prosenttia suomalaisista vastaajista oli koulumaailmassa alle 18-vuotiaana osin tai täysin peitellyt todellista seksuaalista suuntautumistaan tai sukupuoli-identiteettiään. Transihmiset joutuvat muita useammin työelämäsyrjinnän ja viharikosten kohteeksi. Jopa kolme kymmenestä transihmisestä kertoi kohdanneensa väkivaltaa tai uhkailua useammin kuin kolme kertaa viimeisen vuoden aikana.

Perusoikeusvirasto peräänkuuluttaa, että EU-jäsenmaiden pitää puuttua vähäiseen viharikosten raportointiin, kouluttaa viranomaisiaan sekä vahvistaa syrjintäsuojaa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo reagoida Suomen aseman heikentymiseen tasa-arvomaana?

Aikooko hallitus toteuttaa toimenpideohjelman, jolla pyritään parantamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa Suomessa?

Jos kyllä, millä aikataululla. Jos ei, millä perusteilla.

Helsingissä 17 päivänä toukokuuta 2013
Jani Toivola /vihr

Kategoria(t): kategorioimattomat

Halua puolustaa, puuttua ja tukea

Eurooppalainen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen etuja ajava ILGA-eurooppa julkaisi eilen vähemmistöjen asemaa Euroopassa tarkastelevan ihmisoikeusraporttinsa. Suomen sijoitus ei ollut kovinkaan imarteleva. Olimme vasta listan sijalla 14 ja edellemme olivat kirineet mm. muut pohjoismaat ja Kroatia. Listat ja sijoitukset eivät saisi olla itseisarvo tai ainut motiivi kehitykselle. Olisi myös jokseenkin ylimielistä olla yllättynyt, että Kroatia on kirinyt ohitsemme. Tieto kuitenkin yllätti minut, mutta miksi?

Pohjaako yllättyneisyys vahvaan perehtyneisyyteeni Kroatian ihmisoikeustilanteesta vai mielikuvaan siitä, että yhteys, jossa mainitaan ihmisoikeudet tai tasa-arvo, Suomi on aina itseoikeutetusti kärkipäässä. Hienosta historiastamme huolimatta tämä mielikuva ei enää automaattisesti päde. Löydämmekin itsemme raportista, jossa ihmisoikeudet meihin liitettynä edustavat puutetta, epätasa-arvoa, sortoa ja piittaamattomuutta. Oma yllättyneisyyteni kertoo ehkä ennen kaikkea näennäisen hiljaisuuden ja rauhan vaaroista. Ilman jatkuvia mellakoita tai kriminalisointia on helppo kuvitella että kaikki on hyvin.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksissa on vielä runsaasti tehtävää. Yksi merkittävä askel lainsäädännön näkökulmasta on tasa-arvoisen avioliittolain loppuun saattaminen. Raportti nostaa esille puutteita myös Suomen syrjintä- ja translainsäädännössä. Tämän lisäksi tarvitsemme pikaisesti toimenpideohjelman seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamiseksi.

Edessämme on yhteiskunnallisesti merkittävä ihmisoikeudellinen kysymys, joka arvollisesti jakaa maatamme vahvasti. Miten aiomme yhteiskuntana tämän asian käsitellä ja toimilla varmistaa tasavertaisuuden toteutumisen?

Tukea, tietoa ja selkeitä linjauksia tarvitaan mm. kouluihin, nuoriso- ja vanhustyöhön nuorisotyöhön, terveydenhuoltoon ja sosiaalipuolelle. Kaikki yhteiskunnan palvelut ja toiminta tulisi tarkastella uudelleen ja kehittää niitä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyvinvoinnin ja tasavertaisuuden edistämiseksi.

Myös EU:n perusoikeusvirasto julkisti tänään laajan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevan kyselytutkimuksen tulokset. Suomalaisista vastaajista 90 prosenttia kertoi kuulleensa kouluaikanaan negatiivisia kommentteja, jotka kohdistuivat koulutovereihin, joiden oletettiin kuuluvan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön. 60 prosenttia suomalaisista vastaajista oli koulumaailmassa alle 18-vuotiaana osin tai täysin peitellyt todellista seksuaalista suuntautumistaan tai sukupuoli-identiteettiään. Transihmiset joutuvat muita useammin työelämäsyrjinnän ja viharikosten kohteeksi. Jopa kolme kymmenestä transihmisestä kertoi kohdanneensa väkivaltaa tai uhkailua useammin kuin kolme kertaa viimeisen vuoden aikana.

Monissa kehittyvissä maissa on edelleen lähes mahdotonta edistää minkään tyyppistä seksuaalikasvatusta kouluissa. Vastustus johtuu usein siitä, että avoimuus ja tieto nähdään seksin markkinointina. Kärsijöinä ovat nimenomaan nuoret. Ajatellaan, että mitä vähemmän he tietävät sitä parempi. Tosiasiassa tiedon puute lisää riskikäyttäytymistä. Se voi helposti myös vaikeuttaa nuoren minäkuvan rakentumista ja sitä kautta käsitystä omista rajoista. Mitä haluan tai en halua? Tietämättömyys luo rajattomuutta, pelkoa ja heikkoa itsetuntemusta. Huonolla itsetunnolla varustettuna moni meistä on taipuvainen näkemään oman arvonsa erittäin minimaalisena ja tämä on omiaan ohjaamaan meitä tekemään valintoja, joilla haavoitamme itseämme.

Suomessa seksuaalikasvatusta on tarjolla kaikissa kouluissa, mutta kehittämisen varaa riittää. On jokaisen nuoren oikeus tarkastella omaa identiteettiään ja sen suhdetta ympäröivään maailmaan turvallisessa ja avoimessa ympäristössä. Tarjoamalla selkeät toimintalinjat ja tukea kouluille kasvatamme nuoria, joilla on vahva itsetuntemus ja kykyä huomioida myös erilaisia elämiä ympärillään. Kaikki moninaisuuden ymmärtäminen on tulevaisuudessa kaiken osallisuuden edellytys.

Talvella New Yorkissa järjestetyssä YK:n naisasian komitean naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsitelleessä kokouksessa nostettiin esille haavoittuvina ryhminä mm. lesbot ja transnaiset. Ammattilaiset eivät tunne riittävästi naisten välisten suhteiden väkivallan muotoja ja näin uhrit eivät välttämättä saa tarvitsemaansa tukea. Latinalaisessa Amerikassa transnaiset altistuvat muita naisia useammin väkivallalle ja usein väkivalta johtaa myös kuolemantapauksiin. Näiltä naisilta puuttuu täysin lainsuoja.

Useissa Afrikan maissa homoseksuaalisuus on edelleen rikos tai vähintään hyvin vahvasti yhteiskunnan paheksuma. Näissä maissa on vielä monta askelta otettavana ennen tasa-arvoista avioliittolakia.

Muutosta parempaan tapahtuu usein nimenomaan rohkeiden yksilöiden kautta. Lain merkitystä emme voi kiistää, mutta lopulta kyse on ihmisen halusta ymmärtää toista. Halusta valita pelon sijaan rohkeus. Moni on jakanut oman tarinansa ja sitä kautta he ovat luomassa kaunista ja avointa tulevaisuutta meille kaikille. Amerikkalainen NBA-pelaaja Jason Collins mursi kuukausi sitten ison muurin kertomalla omasta homoseksuaalisuudestaan. Homoseksuaalisuus on ollut täysin vaiettua niin afro-amerikkalaisten keskuudessa kuin ison rahan joukkueurheilussa. Ihailen kovasti myös Suomalaista Demian Seesjärveä, joka mitään peittelemättä jakoi oman tarinansa sukupuolenkorjauksestaan MTV3:n 45-minuuttia ohjelmassa. Demian on tänään onnellinen mies, joka tarinallaan ja avoimuudellaan vie meidät suoraan ihmisyyden ytimeen.

Ei ole pientä tai suurta asiaa, merkittäviä tai vähemmän merkittäviä ihmisoikeuskysymyksiä. On vain oikeudenmukaisuus ja epäoikeudenmukaisuus. Hyvää tulee varjella, edistää ja vaatia. Mikään arvo, myöskään jo saavutettu ei pysy elossa ilman meidän kaikkien tukea ja osallisuutta. Halua puuttua, puolustaa ja tukea.

Kategoria(t): kategorioimattomat

Vihreä sote

Hallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa on kyse todella merkittävistä päätöksistä, jotka koskettavat jokaista suomalaista. Samaan aikaan totuus on se, että iso osa ihmisistä ei pystyisi avaamaan esitelmäksi nykyistä järjestelmää saatikka kuvaamaan nyt tehtyjen päätösten vaikutuksia. Itse olen juuri ja juuri kärryillä monen kuulemisen ja mittavan lukemisen jälkeen. Miten äänestäjät siis aidosti valvovat oman etunsa toteutumista tai kommunikoivat edustajalleen toiveita tai kritiikkiä? Erityisesti näin isossa muutoksessa vuoropuhelu olisi tärkeää. Moni varmasti kokee, että on vain päästettävä irti ja luotettava, että päättäjä päättää tai irtisanoutua koko sotkusta. Ehkä uudistusta koskevien ongelmien ydin ja haaste on juuri tässä.

Uuden sote-järjestelmän tavoitteena tulisi olla malli joka olisi niin selkeä, että kaikilla on mahdollisuus hahmottaa sen toiminta. Järjestelmän monimutkaisuus on ongelma myös ennaltaehkäisyn ja ongelmien varhaisten tunnistamisen näkökulmasta. Kynnys hoitoon hakeutumiseen on jo ylipäätään monelle korkea. Moni saattaa lykätä hakeutumista hoitoon myös siksi, että ei tiedä tarkalleen, keneen olla yhteydessä tai mihin pitäisi mennä.

Mitä vihreät sitten ajattelevat sote-palveluista. Yritän avasta sitä seuraavaksi.

Vihreät haluavat saada perusterveydenhuollon (terveyskeskustason hoito), erikoissairaanhoidon (sairaalatason hoito) ja soveltuvilta osin sosiaalitoimen (erilaiset elämiseen, asumiseen ja toimeentuloon liittyvät tukipalvelut) saman järjestäjän vastuulle, jotta resursseja voitaisiin kohdentaa sinne, missä suurin tarve on eli ontuvaan perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäiseviin palveluihin. Tällä hetkellä erikoissairaanhoidon kustannukset kasvavat 5-10 prosentin vuosivauhtia ja kunnilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin maksaa sairaanhoitopiirin lasku ja leikata edullisesta perusterveydenhuollosta ja ennaltaehkäisevistä ei-lakisääteisistä palveluista. Tämä eriarvoistaa ihmisiä sekä johtaa kokonaiskustannusten holtittomaan kasvuun.

Vihreät haluavat purkaa sosiaali- ja terveydenhuollon nykyisenkaltaisen monen rahoittajan mallin (valtio, kunta, Kela, työnantajat ja vakuutusyhtiöt), joka pompottelee ihmisiä luukulta toiselle, koska kukaan ei kanna kokonaisvastuuta palveluiden järjestämisestä ja rahoittamisesta ja eri tahot pyrkivät siirtämään potilaita ja kustannuksia toinen toiselleen. Nykytilanteessa Pertti Potilas joutuu odottamaan esimerkiksi kipeytyneen polven kanssa terveyskeskuslääkärin vastaanottoa kohtuuttoman pitkään.

Tämä johtuu pitkistä hoitojonoista ja siitä, että kukaan ei kanna kokonaisvastuuta potilaan hoitoketjun toteutumisesta. Pitkät hoitojonot johtuvat siitä, että terveyskeskuksiin ei saada tarpeeksi resursseja ja lääkäreitä, jotka valuvat yksityiselle sektorille, työterveyshuoltoon ja sairaaloihin. Kokonaisvastuun kantamisen ongelmat johtuvat siitä, että kunta voi siirtää rahoitusvastuun hoitoon pääsemisen viivästymisestä Kansaeläkelaitoksen (Kela) korvattavaksi, koska Kela korvaa sairauspäivärahojen kautta alle vuoden kestävän työkyvyttömyyden aiheuttamaa ansionmenetystä. Lisäksi Kela maksaa potilaan kuljetteluun vaadittavia kustannuksia, kuten taksimatkat.

Nykytilanne johtaa helposti siihen, että Pertti ei saa kohtuuajassa tarvitsemaansa hoitoa, ongelmat pahenevat ja kustannukset kasvavat. Kuvaan alla vihreiden mallissa, kuinka sote-järjestelmä saataisiin palvelemaan Pertin ja muiden suomalaisten terveyttä ja kuinka järjestelmän rahoitus kannattaa tehdä.

Vihreät haluavat varmistaa vahvan julkisen terveydenhuollon aseman ja toimivan perus- ja erikoissairaanhoidon yhdistämisen. Tämä edellyttää nykyistä leveämpiä hartioita. Mitä useampi ihminen on vastaamassa sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksesta, sitä useammalle ihmiselle apua voidaan antaa ilman, että järjestelmä romahtaa. Tilannetta voi verrata vakuutukseen. Jos vakuutuksen piirissä on vain kourallinen ihmisiä, ei vakuutuksen idea toteudu.

On valitettavaa, että kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Petteri Orpon johtaman työryhmän esitys ei vastaa etenkään rahoitus- ja väestöpohjavaatimusten osalta vihreiden kantaa, mutta perus- ja erikoistason yhdistämisen osalta otettiin kuitenkin askelia oikeaan suuntaan. Jos nyt esitetty malli tulee käytäntöön, kaupunkiseuduilla asuvat 70 prosenttia suomalaisista ovat yhdistetyn perus- ja erikoissairaanhoidon piirissä.

Nyt tehty esitys ei ole kiveenhakattu totuus vaan tältä pohjalta lähdetään tekemään itse lakiesitystä. Matkan varrella vihreillä on mahdollisuus valvoa saavutettujen edistysaskelien toteutumista ja täydentää esitystä, jos siihen avautuu mahdollisuuksia.

Vihreät hyväksyivät vuonna 2010 oman sosiaali- ja terveyspoliittisen ohjelman. Siinä kuvataan suomalaisen sosiaali- ja terveyspolitiikan tilaa ja ratkaisuja havaittuihin ongelmiin. Ohjelman lopussa kuvataan myös vihreä sote-rakenne, joka on yksi ehdotus osaksi laajempaa keskustelua.

Vihreiden sote-mallissa lähdetään siitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen pirstaleisuus puretaan ns. ostopooli-mallilla. Vihreiden mallissa valtion, kuntien ja Kelan rahoitus yhdistetään samaan pottiin. Tämä poistaisi eri toimijoilta epäterveen kannustimen siirtää kustannuksia rahoittajalta toiselle. Ostopoolina voisi toimia esimerkiksi nykyiset maakunnat tai viisi ns. miljoonapiiriä. Ostopooli vastaa palveluiden tilaamisesta ja sen toimintaa valvoo vaaleilla valittu valtuusto. Palveluita tuottaa nykyiseen tapaan julkiset, yksityiset sekä kolmannen sektorin toimijat.

Vaikka sote-palveluiden rakenteeseen liittyvät asiat ovat äärimmäisen tärkeitä, yksi olennainen osa sote-keskustelusta on jäänyt varjoon. Hyvinvointipolitiikka ei ole pelkästään sosiaali- ja terveydenhuoltoa, vaan hyvinvointia koskeva päätöksenteko jakautuu monille hallinnon aloille ja tasoille, kuten kulttuuriin, liikuntaan, kaavoitukseen ja koulutukseen.

Mitä enemmän voimme tukea muun muassa lasten ja perheiden hyvinvointia koulussa, kotona, työpaikoilla ja harrastuksissa, sitä paremmin voimme ennaltaehkäistä arjen ongelmien muodostumista sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmiksi.

Järkevällä kaavoituksella voimme parantaa palveluiden helppoa saatavuutta ihmisten arjessa. Hyvällä julkisen liikenteen ja pyöräväylien suunnittelulla tuomme peruspalvelut sekä harrastusmahdollisuudet lähemmäs ihmisiä. Mitä enemmän osallistamme ihmisiä heitä koskevaan päätöksentekoon, sitä enemmän ihmiset kokevat yhteenkuuluvuuden ja osallisuuden tunnetta. Kaikki tämä on yhtälailla sote-keskustelua.

Kategoria(t): kategorioimattomat

Hulluna avoimuuteen

Eduskunnassa ja mediassa on keskusteltu viime viikkoina politiikan avoimuudesta. Keskeinen kysymys on ollut, tulisiko eduskunnan valiokuntien toimintaa avata enemmän julkisuudelle.

Oma mielipiteeni on, että kyllä pitäisi. Jos haluamme osallistaa kansalaisia enemmän yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, tarvitaan sekä tietoa päätöksenteosta että välineitä osallistua päätöksentekoon.

Kansalaisaloite on hyvä avaus, kun puhutaan välineistä, joilla kaikki voisivat osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Sen rinnalla on kuitenkin välttämätöntä avata päätöksenteon taustoja ihmisille.

Suurin osa keskusteluun osallistuneista poliitikoista on ollut sitä mieltä, että valiokuntien toimintaa tulee avata nykyistä enemmän esimerkiksi lisäämällä valiokuntien julkisia kuulemisia. Tämä on hyvä suunta.

Olen itse työelämä- ja tasa-arvo- sekä lakivaliokunnan jäsen. Kokouksissa on luonnollisesti myös luottamuksellisia asioita, jotka on syytä pitää valiokunnan sisällä, mutta pääsääntöisesti en näe mitään syytä sille, ettei kokouksia voitaisi kuvata ja tallentaa valiokunnan sivuille. Muun muassa Kanadassa toimitaan juuri näin ja Euroopan parlamentissa kaikki valiokuntien kokoukset ovat julkisia.

Avoimuuden lisäämiseen liittyvä epäröinti liittyy usein valiokunnan nykyiseen verrattain avoimeen ja rakentavaan keskusteluilmapiiriin. Moni myös pelkää, että nykyistä avoimempi valiokuntatyöskentely vie todellisen päätöksenteon kokouksista käytäville ja luottamuksellinen sekä kompromissihakuinen päätöksenteko vaarantuu.

Valiokuntatyöskentely on yksi kansanedustajan työn merkittävimmistä osista niin ajallisesti kuin politiikan sisältöihin vaikuttamisen näkökulmasta. Ilman kameran raportoivaa silmää valiokuntien sisäinen keskustelu on usein huomattavasti rakentavampaa ja avoimempaa kuin täysistuntojen kiivaimmat ja osin teatraaliset hallitus-oppositio -debatit. Täysistuntojen televisioidut keskustelut tuntuvat usein lähinnä huvittavan katsojia.

Täysistuntojen poliittinen show palvelee lähinnä politiikan ympärille rakentunutta ammattilaisten rinkiä, johon kuuluvat rajattu joukko korkean tason poliitikkoja, heidän taustavaikuttajansa sekä politiikan toimittajat. Näyttävät debatit pönkittävät erilaisia rooleja ja tukevat lähinnä tämän sisäpiirin omaa valtaa tai etenemistä ja arvostusta oman yhteisönsä hierarkiassa.

Valitettavan usein hintana on se, että keskustelu on hyvin kaukana kuuntelevasta ja rakentavasta keskustelusta, jossa monesta tulkinnasta ja näkemyksestä päädyttäisiin lopulta parempaan ja kirkastuneeseen yhteiseen visioon. Tämä taas etäännyttää ihmisiä politiikasta. Se saa politiikan näyttämään kaukana arjesta olevalta keskiöltä, johon tavallisella ihmisellä ei ole tartuntapintaa. Kaikki politiikan toimijat ovat varmasti yksilöinä vilpittömästi tekemässä muutosta ja rakentamassa parempaa yhteiskuntaa, mutta suljettu kehä ja sen asettamat vaatimukset ajavat kauas demokratian ihanteista ja aidosta muutoksesta. Mikä on kansanedustajan tehtävä ja miten onnistumista ja aktiivisuutta mitataan?

Itse haluan ajatella, että ovien avaaminen valiokuntiin toisi mukanaan kaivattua muutosta. Ehkä päätökset eivät siirtyisikään käytäville ja keskustelu valiokunnissa säilyisi avoimena ja rakentavana. Syyt torjua avoimuus ja läpinäkyvyys eivät saa pohjautua omaan pelkoomme avoimuutta kohtaan tai epäluottamukseemme ihmisen kyvystä käsitellä avoimuutta. Avoimuuden ja läpinäkyvyyden tulisi olla yksi varjelluimmista arvoistamme ja vallitsevan järjestelmän tulisi sitä tukea. Kaikki riippuu meistä itsestämme. Minkälaista politiikkaa haluamme jatkossa tehdä ja millä ehdoilla?

Avoimuuden politiikka voisi ajan kanssa ulottua myös vaaleihin ja näin edistää ihmisten äänestysaktiivisuutta. Moni kokee tällä hetkellä, että ei nykyjärjestelmän vuoksi edes tiedä, mitä äänestää ja mitä omalla äänellään on tukemassa. Esimerkiksi Ruotsissa puolueet ilmoittavat selkeästi oman agendansa ennen vaaleja ja äänestäjät tietävät, minkälaista vastinetta äänelleen saavat. Suomessa poliittinen kuluttajansuoja on liiaksi sattumankauppaa.

Ehkä tärkein syy kannattaa politiikan avoimuutta, on palauttaa luottamusta poliittiseen järjestelmään. Olen kansanedustajan kokenut, että eduskuntaa kohtaan koetaan paljon epäluuloa eikä kansanedustajiin lähtökohtaisesti luoteta. Eduskunnan toiminta koetaan kaukaisena ja vieraana ja mediassa keskitytään jatkuvasti spekuloimaan, mitä asioita kukin puolue ja edustaja mahdollisesti pyrkivät edistämään tai estämään. Jos jokaisella olisi mahdollisuus seurata valiokuntien työskentelyä ja päätösten perusteluita, voitaisiin keskustelussa siirtyä yhä enemmän itse asiasisältöihin ja keskittyä vähemmän siihen, miltä mikin asia näyttää.

Kategoria(t): kategorioimattomat