Tavoitteena syrjimätön yhteiskunta

Lapsen edun toteutumisen määreenä on usein käytetty lapsen oikeutta molempiin vanhempiin eli isään ja äitiin. Tasa-arvoinen avioliittolaki on nähty jopa uhkana tälle oikeudelle.

Suomen hedelmöityshoitolaki astui voimaan 1.9.2007. Lain mukaan hedelmöityshoitoja voidaan antaa avio- ja avopareille sekä naispareille ja itsellisille naisille. Adoptiolainsäädäntö mahdollistaa perheen sisäisen adoption sekä adoption myös yksinhakijalle. Samaa sukupuolta olevat parit voivat toimia sijaisvanhempina.

Näiden lakien tavoitteena on lapsen edun turvaaminen. Tasa-arvoinen avioliittolaki ei siis määritä uudelleen lapsen etua vaan pyrkii vahvistamaan sitä. Sateenkaariperheet ry:n mukaan Suomessa elää nyt noin 10 000 lasta erimuotoisissa sateenkaariperheissä. Näiden lasten etu on niin arvollisesti kuin juridisesti syrjimätön yhteiskunta.

Niin yhteiskuntana kuin yksilöinä meidän tulisi luottaa jokaisen vanhemmuuteen. Jokaisen vanhemman rakkauteen lastaan kohtaan ja pyrkimykseen tehdä kaikkensa lapsen hyvinvoinnin eteen. Näin ei tietenkään jokaisessa perheessä ole, mutta sen määreenä ei millään muotoa ole vanhempien seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli.

Suomen perustuslain 6 §:n mukaan ketään ei saa asettaa ilman hyväksyttävää perustetta eri asemaan sukupuolen tai muun henkilöön liittyvän syyn kuten seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

Perustuslain yhdenvertaisuusperiaate ja syrjinnän kielto kattavat syrjinnän sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Yhdenvertaisuus lain edessä tarkoittaa, että lainsäädännön tulisi soveltua kaikkiin yhtäläisesti riippumatta esimerkiksi sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta.

Jani Toivola
kansanedustaja (vihr.)
lakivaliokunnan jäsen
Helsinki

Touko Aalto
Vihreiden varapuheenjohtaja
kaupunginvaltuutettu
Jyväskylä

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 27.11.2014

Kategoria(t): kategorioimattomat

Lastensuojelusta unohtui ihminen

Tänään vietetään lasten oikeuksien päivää. Suomessa lasten suojelusta vastaavat perheet, kunnat ja valtio. Kun kaikki tuki pettää katastrofi seuraa. Vantaalla 9-vuotiaiden sisarusten hätään vastattiin vasta 37. lastensuojeluilmoituksen jälkeen. Lehtien palstoilla on kerrottu mitä tapahtuu kun apua ei tule ilmoitusten jälkeenkään. Lasten ja perheiden hätä jättää läheisiin ja naapurustoon jälkensä.

Lastensuojelusta on unohtunut jotain tärkeää: ihmiset. Otsikoihin nousseella Vantaalla sosiaalityöntekijällä on autettavanaan jopa 60 lasta samaan aikaan, kun valtakunnallinen suositus on korkeintaan 40 lasta. Muualla asiat ovat vielä huonommin. Suomessa tehdään vuosittain huikea 100 000 lastensuojeluilmoitusta ja 4000 huostaanottoa. Ei siis ihme jos kauheassa pyörityksessä olevat perheet kokevat kiireiset lastensuojelun työntekijät kaukaisiksi ja työntekijät itse väsyvät työtaakan alle. Sosiaalialan työntekijät eivät vieroksu työntekoa, mutta alan ammattilaisina he haluavat pelkän suorittamisen sijaan osallistua myös työnsä kehittämiseen ja tavata asiakkainaan olevia lapsia tiheämmin.

Näin ei voi jatkua. Suomessa tarvitaan enemmän ennaltaehkäiseviä palveluita Imatran-mallin mukaan, jossa perheet ja lapset kohdataan aina kasvokkain ja tarvittaessa kotona. Ilman kiirettä. Perheitä on tuettava ennen tilanteen kriisiyhtymistä. Parhaimmassa tapauksessa ongelmien kasautuminen voidaan estää lyhytaikaisella kotona annettavalla tuella. Toisaalta meidän pitää huolehtia siitä, että työntekijöillä on aikaa tehdä työnsä hyvin ja nähdä asiakkaina oleviaan lapsia.

Panostukset ennaltaehkäisyyn voivat tuntua vaikeassa taloustilanteessa kiperiltä, mutta totuus on, että kriisien ehkäisy on myös taloudellisesti kannattavaa. Imatralla kotipalveluja alettiin kehittää sen jälkeen kun lastensuojelun asiakasmäärät olivat hallitsemattomassa kasvussa ja kaupungin varat lopussa. Uusi malli toi miljoonien säästöt. Kun rahaa ei ole jäljellä on pakko miettiä lähestymistapoja uudelleen.

Parhaat ideat lastensuojelun kehittämisestä saadaan työntekijöiltä, perheiltä ja lapsilta, jotka ovat olleet lastensuojelun kohteena. Onkin ollut hienoa huomata lastensuojelunuorten kokemusasiantuntijaryhmien yleistyvän kunnissa. On tärkeää saada erityisesti lasten ääni kuuluviin.

Suomen ohjenuoraksi onkin otettava Tanska, jossa sosiaalityöntekijöitä ei nähdä lapsia vanhemmiltaan riistävinä virkamiehinä vaan perheen tukipilareina. On aika palauttaa ihminen lastensuojelun ytimeen.

Jani Toivola, kansanedustaja
Joel Linnainmäki, Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen

Kategoria(t): kategorioimattomat

Euro taiteelle tuo tukevan tuoton

Tämän hetkiset talousluvut puhuvat sen puolesta, että uhka eriarvoistumisen kasvulle on suuri. Tärkeä vastalääke tälle kehitykselle sekä jokaisen mahdollisuudelle parantaa oman elämän asetelmia on ehdottomasti koulutus. Koulutus, joka antaa välineitä teoreettisen tiedon lisäksi tunnistaa, kehittää ja ilmaista omia vahvuuksia.

Suomi tarvitsee uusia ideoita, jotka synnyttävät tuotteita ja palveluita, joilla on sekä kotimaista että kansainvälistä kysyntää. Kysyntä luo kauppaa, joka nostaa myös Suomen taloutta. Ideoita syntyy vain hyvinvoivien, uskaliaiden ja rohkeiden yksilöiden kautta. Tarvitaan ihmisiä, jotka uskaltavat rikkoa totuttuja ajatuksia, sanoilla ja teoilla. Viihtyvät omassa ihossaan, puhuvat ajatuksensa ääneen, ja joilla on sosiaalisia taitoja viedä itseään ja ideoitaan eteenpäin.

Samalla yhteiskunnan tärkein tavoite tulee olla jakamaton oikeus ihmisarvoiseen elämään. Emme ole maailmassa vain pitääksemme yllä taloutta vaan elääksemme arvokasta elämää, jossa saamme kokea yhteyttä ja osallisuutta toisiin ihmisiin. Merkittävä osa tuota yhteyttä suurelle osalle meistä on työ ja sen merkityksellisyys. Haluamme löytää työtä, joka vastaa omia arvojamme ja tavoitteitamme elämässä. Työtä, jossa voimme ilmaista omia vahvuuksiamme ja laittaa parhaat puolet itsestämme liikkeelle. Kun unelmat ja merkityksellisyys toteutuvat, toteutuu myös yhteiskunnan etu: kasvu, vauraus ja työllisyys. Kaikki nämä elementit ovat tukipilareita hyvinvointiyhteiskunnalle, joka pystyy jatkossakin pitämään kiinni jokaisen ihmisarvosta tarjoamalla kattavasti palveluita ja tukiverkkoja niitä kulloisessakin elämäntilanteessa tarvitsevalle.

”Ihminen tarvitsee tyydyttävään elämään toisia ihmisiä, sosiaalisia kokemuksia ja sisältöjä näihin kokemuksiin. Taide ja kulttuuri eivät ole ainoita ratkaisuja, mutta ne tarjoavat laajalti mahdollisuuksia sosiaalisiin kontakteihin, uusiin elämänsisältöihin ja harrastuksiin, ehkä kokonaiseen työuraan.”

Näillä sanoilla alkaa Taiteen edistämiskeskuksen tuottaja-läänintaitelija Patrik Ikäläisen analyysi Kotkan Nuorisoteatterin toiminnasta. Ikäläinen on tutkinut teatterin Räjähdysvaara-näytelmään osallistuneiden nuorten toimintaa Social Return on Investment (SROI) –menetelmällä ja todennut, että jokainen teatteriin satsattu euro on tullut takaisin kasvaen korkoa 1,46 euroon. Näytelmän tutkimusmateriaalin lomakekysymysten avoimissa kysymyksissä nousi esiin itsetuntemukseen, ryhmätyötaitoihin, sosiaalisuuteen sekä ilmaisutaitoihin liittyviä havaintoja.

Juuri nämä taidot ovat avainasemassa, kun puhumme yhteiskuntamme tulevaisuudesta. Eriarvoistuminen tapahtuu jo ennen työtä ja taloutta. Se alkaa siitä, minkälaisia välineitä ja taitoja jokainen lapsi ja nuori kasvaessaan saa. Riittääkö edelleen luku- ja laskutaito vai olisiko aika astua uudelle vuosituhannelle ja tunnustaa luovuuden merkitys lukutaidon veroiseksi?

Käytännössä tarvitsemme koulutusjärjestelmään lisää luovuutta. Työvälineitä, jotka auttavat ihmistä tunnistamaan itsessään pienet sekä suuret vahvuudet. Oppimisen menetelmiä, jotka luovat uskallusta ja rohkeutta sekä sosiaalisia taitoja viedä omaa osaamista ja taitoja eteenpäin. Käytännön välineitä näihin tavoitteisiin ovat taito- ja taideaineet. Draama- ja yhteisökasvatus.

Tällä hetkellä lapsi saa epätasaisesti mahdollisuuksia kehittää sosiaalisia taitojaan, esiintymistä tai omaa luovuuttaan riippuen siitä, minkälaiseen elinpiiriin hän syntyy, minkälaisessa ystäväpiirissä tai harrastuksissa hän viettää aikaansa, tai mitä koulua hän käy ja kenet hän sattuu samaan opettajaksi. Se, joka ei syystä tai toisesta pääse kosketuksiin näiden asioiden kanssa, jää väistämättä usein takamatkalle muista. Luomalla pysyvä ja kaikille tarkoitettu luovuuteen ja draamakasvatukseen pohjaava oppiaine, antaisimme kaikille lapsille nykyistä huomattavasti tasavertaisemmat mahdollisuudet omaan elämään ja loisimme tehokkaan vastavoiman eriarvoistumiselle. Rohkeus, tavoitteellisuus, unelmat, verkostoituminen ja vuorovaikutustaidot on lopulta rajattu hyvin pienelle joukolle yhteiskuntaa.

Muutama viikko sitten Helsingissä järjestettiin Nordic Business Forum, joka oli nuorten suomalaisten yrittäjien huikea taidonnäyte. Muutamassa vuodessa he ovat rohkeasti ja kunnianhimoisesti rakentaneet konseptin, joka erottuu tällä hetkellä jopa maailmanlaajuisessa kilpailussa. Viimeiseen asti hiottu tapahtuma tarjoili kahden päivän ajan maailman parhaita puhujia. Mitä tapahtuisi, jos perinteinen kohderyhmä vaihdettaisiin toiseksi? Me kaikki tarvitsemme rohkeutta ja osallisuutta. Sen ratkaisevan sykäyksen, joka saa minut tekemään elämässä enemmän valintoja itseni puolesta.

Kirjoitus on julkaistu Iltalehden blogissa 6.11.2014

Kategoria(t): kategorioimattomat

Rohkeutta ja unelmia – Miksi eduskunta jää taakse?

Olen tänään ilmoittanut, että en lähde ehdolle tulevissa eduskuntavaaleissa. Päätös oli iso ja vaikea. Tärkeimpänä syynä päätökselle on pieni tyttäreni. Tässä hetkessä koen, että minulle on mahdotonta yhdistää pienen lapsen yksinhuoltajan arki ja vaativa työ eduskunnassa. Olen todella nauttinut tästä tehtävästä. Työ edustajana on ollut merkityksellistä ja se on tuonut silmieni eteen päivittäin vaikeita kysymyksiä ihmisyydestä.

Toivon, että voin poistua eduskunnasta, joka on antanut äänensä tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Laki näyttäytyy edelleen yhteiskunnassamme marginaalikysymyksenä. Mielestäni se on kuitenkin tämän ajan mittari ja mahdollisuus tarkastella ihmisten osallisuutta huomattavasti laajemmin. Kyse on mahdollisuudesta oppia näkemään ja kuulemaan, ja sen kautta kehittää suomalaista arvomaailmaa, lainsäädäntöä, palveluita ja jokaisen yksilön mahdollisuutta toteuttaa itseään ilman pelkoa tai häpeää. Se on mahdollisuus harjoittaa kykyämme kulkea kehityksen mukana ja samaistua erilaiseen elämään. Tämän näkökulman nosti esille eilen myös Applen CEO Tim Cook kertoessaan omasta homoudestaan.

Olen saanut tutustua todella monen ihmisen elämäntarinaan. Olen tullut tietoiseksi sekä äärimmäisestä epätoivosta, että suurista voitoista ja onnistumisesta. Järjestelmää tulee ehdottomasti kehittää. Toivon, että joku päivä meillä on poliittinen järjestelmä, jossa olemme eri ideologioinemme enemmän yhtä ja kaikki teot ja toimet kumpuavat tästä ajatuksesta. Uskosta yhden ihmisen mahdollisuuteen muuttaa maailmaa. Siitä luottamuksesta on syntynyt kaikki tähänastinen hyvinvointi ja kehitys. Jokainen arvo, teko ja palvelu, joka tukee ihmiselämää.

Haluan ehdottomasti tavalla tai toisella jatkaa yhteiskunnallista työtä ja ehkä vielä tehdä myös taidetta! Globaali kehitys ja nuoret ovat yksi aikamme tärkeimmistä teemoista. Nuorten ääni ja mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaan. Nuoret kaikkialla maailmassa tarvitsevat tukea, unelmia ja mahdollisuuksia. Mitä enemmän osallisuutta, sitä enemmän tekoja ihminen on valmis tekemään itsensä sekä kanssaihmisen eteen. Vielä on 6 kuukautta tehokasta työaikaa jäljellä

Kategoria(t): kategorioimattomat

Olet liian huono elämään

Sain eräältä nuorelta omakohtaisen kirjoituksen elämästä syömishäiriösairauden kanssa. Julkaisen tekstin hänen luvallaan. Rohkea teko häneltä. Tarina on rankka. Samassa hauraudessa asuu kuitenkin myös voima. Rohkeus ja halu parantua. Toive omasta elämästä

Olet liian huono elämään

Minulla on paha olla. Olen epäonnistunut ja peilistä minua katsoo iljettävä, ruma ja lihava ihmishahmo. Ihmishahmo, joka ei ole ansainnut onnellisuutta. Minun täytyy tehdä itsestäni parempi ihminen, jotta voin elää itseni kanssa.

”Älä halua mitään, älä tykkää mistään. Sinä et saa nauraa tai olla iloinen. Sinä et saa nauttia. Et ole ansainnut mitään. Olet ruma, lihava ja epäonnistunut. Olet huono ihminen ja sinun on tehtävä kaikkesi, jotta voisit elää itsesi kanssa. Laihduta ja urheile. Suoriudu koulusta ja töistä täydellisesti. Kun olet laiha ja kaunis, hyväksyt itsesi ja tulet onnelliseksi. Sitten voit nauttia elämästä ja aloittaa elämäsi uutena ihmisenä. Silloin taakka selästäsi kevenee ja nautit elämästä.”

Olen 24-vuotias tyttö, joka opiskelee yliopistossa varhaiskasvatusta. Minulla on äiti ja isä, sisko ja velipuoli. Minulla on kummipoika, jonka hymy pelastaa päiväni. Minulla on ystäviä, jotka välittävät ja tukevat minua. Minulla oli pitkäaikainen poikaystävä, jonka kanssa olin kihloissa, mutta sairauden takia menetin hänet ja unelmieni tulevaisuuden.

”Ole yksin. Yksin voit toteuttaa omaa elämäntehtävääsi. Poikaystäväsi ei halunnut olla sinun kanssasi, koska olet läski, ruma ja ällöttävä. Perheesi ei välitä, heille olet riittämätön. He toivovat, että olisit erilainen. Olet taakka ystävällisesi. Pilaat hetket ystävien kanssa olemalla tyhmä ja vaikea. Eristäydy.”

Minun elämäni on taistelua. Sairastan epilepsiaa, anoreksiaa ja olen masentunut. Minulla on paha olla ja olen ahdistunut. Olen sairastunut monta vuotta ja persoonani on muodostut sairauden ympärille. En usko, että kukaan läheisistäni tai ystävistäni jaksaa minua, sillä olen koko ajan surullinen ja negatiivinen. Eristäytyneenä kotiin en vaivaa tai häiritse ketään. Minulla on turvallisuuden tunnetta luovat rutiinit ja muiden ihmisten läsnäolo häiritsee niiden toteuttamista. Voin elää vain rutiininen ja sääntöjen kanssa.

”Olet ruma ja lihava. Sinussa ei ole mitään hyvää. Olet epäonnistuja ja väliinputoaja. Olet ihmisenä heikko ja onneton. Sinut hylätään aina. Sinä et parane, koska sinuun ei haluta tuhlata hoitoresursseja epäonnistumisiesi takia. Sinuun ei uskota ja sinua pidetään taakkana. Jos olisit kaunis ja laiha, sinä olisit onnellinen ja hyväksytty.”

Olen emotionaalisesti yliherkkä ja itsetuntoni ei ole päässyt vahvistumaan varhaislapsuudessani. Lapsuuden kaveriporukassa olin ruma ja vääränlainen. Minua pilkattiin ja piirteitäni haukuttiin. Perheessäni käytettiin runsaasti alkoholia ja pelkäsin olla kotona. Koin sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa kotonani. Olin hyvä koulussa, mutta se ei ollut mitään. Perheessäni minua pidettiin yksinäisenä, sisäänpäin kääntyneenä ja ujona epäonnistujana. Minun olisi pitänyt olla jotain muuta: kaunis, laiha ja sosiaalinen.

”Laihduta. Aloita herkkulakko. Urheile ja kuluta kaikki syöty pois. Laihdu, älä syö herkkuja. Saat syödä vain 1000 kaloria päivässä, 800 kaloria, 500 kaloria, 400 kaloria… Laske kalorit tarkkaan, kirjaa ne ylös. Ei enää lakkoja. Muuta elämäntapasi ja ansaitse liikunnalla kaikki, mitä syötä. Et saa syödä hiilihydraatteja, et rasvaa. Et saa syödä herkkuja, sokeria, mitään. Syöminen on itsekurin puutetta ja sinun pitää hallitse itseäsi.”

Aloitin ruoan kontrolloimisen jo hyvin nuorena säätelemällä, mitä syön. Herkkulakkoja ala-asteella, 12-vuotiaana ryhdyin kasvissyöjäksi, ei kouluruokailuja. Jätin kouluruoat syömättä heti, kun opettaja ei vahtinut ruokailuja. Otin ruokaa lautaselle, mutta ”unohduin” puhumaan ja en kerinnyt syömään. Ruokailutilanteiden välttelemistä. Muiden kanssa en voi syödä. Ruoka aiheuttaa minulle ahdistusta, pelkoa, pahaa mieltä ja voimattomuutta, Ruoan asema elämässäni ei ole normaali, sillä ruoka tekee minulle pahaa, se saastuttaa kehoni, se on myrkkyä. Minun pitää puhdistaa kehoni kaikesta siitä saastasta.

”Urheile ja kuluta syödyn kalorit. Kaikki, mitä syöt, täytyy kuluttaa pois. Sinun täytyy liikkua joka päivä. Kävele kouluun. Käy kolme kertaa viikossa salilla, juokse kolme kertaa viikossa. Pidä yksi lepopäivä, olet ansainnut sen. Et ole ansainnut lepopäivää, Käy salilla joka päivä, juokse joka päivä. Tee sunnuntaiaamuna kahden ja puolen tunnin juoksulenkki ilman aamupalaa. Kärsi! Kävele ja pyöräile kaikkialle, ei autokyytejä, ei bussia.”

Olen urheillut ja harrastanut eri liikuntalajeja koko elämäni. En pärjää ilman liikuntaa. Päätän aina aloittaa alusta ja asettaa itselleni järkevän tavoitteen, mutta parin viikon kuluttua unohdan todellisen tavoitteeni ja ahdistun . Alan laihduttamaan. Urheilukerran lisääntyvät ja minun on pakko uhreilla. Vain se auttaa pahaan olooni. Sen on kuin huumetta, tarvitsen sitä koko ajan enemmän ja enemmän. Alan pelaamaan peliä, jossa urheilulla ansaitaan ruokaa. Ylimääräinen lenkki tarkoittaa näkkileipää, ylämäki kurkkusiivuja. Urheilusuorituksen aikana mietin vain sitä, mitä voin syödä. Palaan lenkiltä kotiin, mutta minulle ei olekaan nälkä. Minulla on niin huono olo, että en pysty syömään. Voitto.

”Tiesitkö, että olet lihava, Ja ruma. Olet ruma ja läski., Sinulla on paha mieli, koska olet lihava. Peitä itsesi, olet vastenmielinen, Kukaan ei tykkää sinusta, koska olet iljettävä. Miksi haluat elää, kun kukaan ei välitä sinusta: Mene kotiin, säästyt häpeältä. Sinulla on rumat hiukset, ruma naama, ruma keho, ruma tyyli. Etkö häpeä itseäsi?”

Ajattelen, että olen liian lihava ja ruma. Uskon, että olemukseni on syy siihen, miksi en ole onnellinen. Jos voisin hyväksyä itseni, minun olisi helpompi olla. Kotona kukaan ei näe minua. Häpeän itseäni. En usko, että olen millään tavalla hyvä.

”Olet surkea kaikessa, mitä yrität. Sosiaalisesti olet epäpätevä. Et osaa sosiaalisissa tilanteissa käyttäytyä oikein. Puhut tyhmästi ja epäselvästi. Puhut täysin turhista asioista, ei ketään kiinnosta sinun juttusi. Kaikki nauravat sinulle! Kuulitko?”

Olin väärissä asioissa hyvä. Pärjäsin koulussa, mutta en oppinut tärkeimpiä asioita. Ketään ei kiinnostanut pärjäsinkö matikassa tai kuvaamataidossa. Vain tietyt asiat olivat tärkeitä ja niissä piti pärjätä. Tunsin olevani riittämätön, en osaa sitä, mikä on tärkeää. Olen luuseri, olen huono! Olen vääränlainen.

Arki on ruokailusta toiseen ja päivästä toiseen selviämistä. Yöt ovat tuskallisia, sillä en kykene nukkumaan kunnolla. Herään aamulla viiden aikaan ja nukkumaan käyn aikaisintaan yhdentoista aikaan. Nukkumaan voisin mennä jo yhdeksältä, mutta minun on pakko valvoa, jotta nukkuisin edes viiteen asti. Tilanteeni on vienyt minulta yöunet. Käyn ylikierroksilla ja olen liian väsynyt nukkuakseni. Levottomuus ja ruoattomuus ovat läsnä vuorokauden ympäri. Ahdistus kasvaa joka päivä. Minulle on luvattu, että selviän tästä ja en tule kuolemaan ahdistukseen. Minusta itsestäni tuntuu, että tukehdun. Henkeni salpautuu, koska minulla on niin paha olla.

”Vappuaatto 2014: munkki ja simalasillinen. Pöydässä on munkkeja ja simaa. Älä syö munkkia, sillä siinä on sokeria ja se on paistettu rasvassa. Se on myrkkyä! Simassa on sokeria ja se maistuu pahalle, älä juo siitä. Kuulitko!? Älä sorru houkutuksientielle. Se tekee sinusta huonon ihmisen. Sinä lihot ja kukaan ei halua enää olla sinun seurassasi. Sokeri ja rasva tekevät sinusta ruman, lihavan ja vastenmielisen.”

Tämä sairaus kieltää minulta kaiken. Se syyllistää ja haukkuu minua. Se yrittää kontrolloida ja hallita minua, se haluaa minun tottelevan sitä. Vain sairauden ääntä kuuntelemalla koen onnistumisen tunteita. Vappuna 2014 olen syömishäiriön takia sairaalahoidossa. Meillä on välipalaksi munkkeja simaa. Katson kauhulla edessäni olevaa sokerikuorrutettua munkkia ja sokerikyllästettyä simaa. En halua syödä, sillä pelkään. Munkki ja sima jäävät kiertämään kehooni ja lihottaa minua. Minusta tulee ruma ja lihava. Tunnen munkin sisältämän sokerin, rasvan ja vaalean viljan kertyvän kehooni. Minusta tuntuu pahalta ja koen, että puhdisteltu kehoni on jälleen saastutettu. Olen tehnyt paljon työtä sen eteen, että olen vieroittanut itseni täysin kielletyistä ruoista. Nyt minua yritetään suistaa väärälle polulle.

Kategoria(t): kategorioimattomat

Ihminen, joka käveli vastauksensa yli

Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tuija Brax nosti esille Helsingin Sanomien haastattelussa (12.9.) naisten vähäisen määrän merkittävissä valta-asemissa suomalaisessa politiikassa. Helsingin Sanomat jatkoi aiheen käsittelyä pääkirjoitussivulla (13.9.) esittäen, että naisten pitäisi uskaltaa pois mukavuusalueiltaan ja vaatia nykyistä painavampaa asemaa vähintään budjetin valmistelussa. Mikä on tuo mukavuusalue ja mitä se pitää sisällään?

Lause pitää herkästi yllä vahingollista mielikuvaa siitä, että naisten yhtenä joukkona suosimat työskentelytavat tai painottamat asiat eivät johda valtaan, eivät sisällä ratkaisuja yhteiskunnan kannalta ratkaiseviin kysymyksiin tai eivät muuten omaa riittävää painoarvoa politiikan ytimessä. Ikään kuin katsoisi budjettia väärien lasien kautta. Pöytään pääsee, jos vaihtaa uudet pokat.

Yksilön ei tulisi olla pakotettu muuttumaan vallan ja vaikutusmahdollisuuksien edessä. Mitä matalampi on vallan kynnys, sitä laajempi on valtaan pyrkijöiden sekä ratkaisujen kirjo. Mitä enemmän johtajuus ja valta lähtevät yksilön omista ominaisuuksista, sitä pelottomampaa ja muiden vahvuuksille rakentavaa ja kuuntelevaa johtajuutta on tarjolla. Keinot tämän saavuttamiseksi ovat hyvin yksinkertaisia, jos sitä aidosti haluamme ja tavoittelemme.
Jos pidämme yllä hyvin kapeaa mielikuvaa johtajuudesta ja ratkaisujen kirjosta, kävelemme monien potentiaalisten vastausten yli. Olisikin tärkeää nähdä monta erilaista johtajuuden mallia vierekkäin. Se tarkoittaa kykyä nähdä yhteiskunnallisesti merkittävien asioiden kirjo mahdollisimman laajana niin, että määrittelyn tekevät yksilöt eikä tietty koskematon valtakulttuuri. Jo lapsena meitä opetettiin pitämään mielessä, että ehkä juuri sillä luokan hiljaisimmalla saattaisikin olla vastaus, jota koko luokka janoaa. Jos vain maltamme kuulla ja nähdä.

Väitän, että vallan matalamman kynnyksen perimmäisenä esteenä ei ole minkään ryhmän yksittäinen ominaisuus kuten sukupuoli, ikä tai rotu. Valtaan pääsijöiden joukko ja sitä kautta ratkaisujen kirjo kapenee jo huomattavasti ennen yksilöä. On enemmänkin kyse yhden maailmankuvan varjelusta.

Tämän hetken valtakulttuuri ja sen sisälle mahtuvat vaikuttajat määrittävät, mitä on hyvinvointi ja tulevaisuus, sen uhat ja mahdollisuudet. Tältä pohjalta tehdään poliittiset päätökset ja luodaan yhteiskunnan rakenteet. Erilaisten poliittisten painotusten sijaan kyse on syvemmällä olevasta käsityksestä siitä, mikä ylipäätään on yhteiskunnallisesti merkittävää. Kyse on poliittisen historian viitoittamasta mallista, jota toteuttavat kaikki poliittiset puolueet ja jonka läpinäkyvyyttä poliittinen media vartioi, samalla sapluunalla. Mallin ulkopuolelta ei raportoida eikä osallistuta poliittiseen keskusteluun. Tämä asettaa kyseenalaiseen valoon poliittisen järjestelmän läpinäkyvyyden ja toisaalta median roolin demokratian turvaajana ja kansan etujen valvojana.

Valtakunnan politiikan määrittäjät koostuvat hyvin rajatusta joukosta poliittisia päättäjiä sekä politiikan toimittajia. Ryhmässä vallitsee hämmentävän yksimielinen käsitys siitä, mikä on poliittisesti merkittävää ja mikä ei. Tämä maailmankuva näyttää ammentavan aikakaudesta johon kasvettiin, omasta henkilökohtaisesta intohimosta poliittiseen järjestelmään sekä sen mekanismeihin ja historiaan. Iso rooli on myös sillä, mitä meille on opetettu politiikan olevan. Merkittävänä moottorina toimii myös oma tai edustetun organisaation asema. Ryhmän sisällä poliitikkojen ja toimittajien välinen dialogi ylläpitää ja edistää molempien ryhmien edustajien valtaa ja asemaa.

Samaan aikaan politiikan ulkopuolella nojaudutaan jatkuvasti enemmän mm. yritysmuotoilija Ville Tolvasen nimeämään sosiaalisen median ”avokeittiömalliin”, jossa kenelläkään ei ole aseman kautta annettua valtaa määrittää yhteiskunnan ja ihmisten kannalta merkityksellisiä asioita. Valta vaihtuu joka päivä ja me valitsemme, mikä näkemys tai mielipide on kärjessä synnyttämässä keskustelua, herättämässä tunteita ja luomassa muutosta.

Jani Toivola, kansanedustaja (vihr.)

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidesivulla 29.9.2014

Kategoria(t): kategorioimattomat

Työelämän herkkiä olentoja

Työstä käytävä keskustelu ajautuu usein laitaan, jossa puhutaan rakenteista ja talouden suuntaviivoista. Keskustelu kadottaa helposti itse työtä tekevät tai sitä tarvitsevat. Sama haaste on myös palveluissa, joilla ihmisiä pyritään työllistämään. Vastaus löytyy varmasti jostain välimaastosta. Isoja virtauksia täytyy tunnistaa ja eri ryhmiä havainnoida, mutta lopussa tulisi aina olla yksittäinen ihminen, jolla on kasvot ja elämä. Olemme kaikki herkkiä ja yksilöllisiä olentoja ja meillä on erilaisia tarpeita ja odotuksia suhteessa yhteiskuntaan ja työelämään. Toinen odottaa, että tulisi löydetyksi samalla kun toinen miettii, minkä siirron uralla etenemisessään seuraavaksi tekisi. Yksi ei saa kulttuuritaustansa vuoksi kutsua haastatteluun ja toisella ei ole tukiverkkoa tai mallia, miten työelämään tulisi astua ja millä taidoilla.

Olen iloinen, että myös työministeri Ihalainen on moneen otteeseen puhunut työttömyydestä yksilötasolla ja painottanut, että ihmisten työllistyminen vaatii yhteisiä ponnistuksia. Raakaa jalkatyötä, jossa etsimme ja löydämme ihmisiä ja työpaikkoja. Samasta kohtaamisen merkityksestä puhui eilen myös pääministeri Alexander Stubb eduskunnan keskustellessa Keskustan ja Vasemmistoliiton jättämästä välikysymyksestä eriarvoistumisesta ja pienituloisten toimeentulosta.

Mitä sanovat luvut ja rakenteet? Työttömien määrä vaihtelee laskutavasta riippuen aina Tilastokeskuksen 193 000 Työ- ja elinkeinoministeriön edustajien arvioihin 450 000 työttömästä. Heikko talous- ja työllisyystilanne yhdistettynä maailmantalouden ja euroalueen ongelmiin, kansainvälisen politiikan tuomaan epävakauteen sekä kotimaan teollisuuden rakennemuutokseen asettavat Suomen hyvin hankalaan asetelmaan.
Hyvinvointiyhteiskunnan puolustamien edellyttää talouskehityksen saamista kasvu-uralle sekä työllisyysasteen nousua ja sen myötä karttuvaa veropohjaa. Uusien työpaikkojen synnyttäminen ja vanhojen työpaikkojen säilyttäminen ovat myös inhimillisellä tasolla välttämättömiä toimia yksittäisen ihmisen näkökulmasta. Työ on taloudellisen turvan edellytys, mutta työllä on myös iso merkitys ihmisen osallisuuteen omassa yhteisössään sekä hänen mahdollisuuksiin toteuttaa itseään.

Yksi huomionarvoinen ryhmä jonka toivoisin olevan näkyvämpi etsiessämme ratkaisuja ihmisten työllistymiseen ja uusien työllistävien ideoiden ja yritysten syntyyn ovat paluumuuttajat.

Vuosittaisesta maahanmuutosta yksi neljäsosaa on paluumuuttoa. Tämä tarkoittaa noin 9000 henkilöä. Suomeen takaisin muuttavilla kansalaisilla on valtava määrä ammattitaitoa, kansainvälisiä verkostoja ja erityistä kielellistä ja kulttuurista osaamista. Tämä osaaminen on tärkeää saada suomalaisen yhteiskunnan ja yrittäjyyden käyttöön. Tätä tavoitetta edistääksemme on olennaista tarjota jokaiselle paluumuuttajalle riittävästi tietoa ja työvälineitä, jotka mahdollistavat ulkomailla hankitun tieto-taidon sekä kokemuksen valjastamisen täysimääräisesti sekä yksilön että yhteiskunnan hyväksi.

Jokainen ulkomailla asunut suomalainen on joutunut tekemään merkittävän matkan myös itseensä. Vieraaseen kulttuurin sopeutuminen ja siellä elämän, perheen tai ammattiuran rakentaminen vaativat valtavasti rohkeutta. Tuo rohkeus voi syntyä vain uskalluksesta kyseenalaistaa opittua ja halusta kasvaa uuden mukana parhaita paloja vanhasta hyödyntäen. Näitä samoja elementtejä tarvitsee myös suomalainen yrittäjyys. Uskon vahvasti, että valmennuksen laajentumisen myötä meillä on mahdollisuus synnyttää paljon uutta yrittäjyyttä kotimaassa, mutta myös yrityksiä, joilla on kaikki edellytykset menestyä kansainvälisesti.

Tilanteessa, jossa Suomen on elintärkeää lisätä yritysten palveluiden ja tuotteiden viestiä, meillä ei ole varaan olla hyödyntämättä niiden ihmisten osaamista, jotka ovat työskennelleet vuosia, jopa vuosikymmeniä, ulkomailla. Paluumuuttajien kokemus ja henkilösuhteet ympäri maailmaa ovat korvaamattoman arvokkaita yrityksessä löytää uusia vientimarkkinoita ja tehdä suomalaista työtä tunnetuksi maailmalla.

Tampereelle on perustettu Suomen ensimmäinen ulkosuomalaisille ja paluumuuttajille suunnattu Osuuskunta Paluu. Osuuskunnan juuret ovat vuonna 2013 järjestetyssä Suomen ensimmäisessä paluumuuttajille kohdennetussa yrittäjävalmennuksessa. Osuuskunnan tarkoituksena on auttaa paluumuuttajia tunnistamaan omaa osaamistaan ja sekä tehdä Suomesta paluuystävällisempää maata, jossa paluumuuttajia ja ulkosuomalaisia ja heidän kokemustaan arvostetaan enemmän.

Uskon vahvasti, että Osuuskunta Paluun kaltaisten toiminnan laajentumisen myötä meillä on mahdollisuus synnyttää paljon uutta yrittäjyyttä kotimaassa, mutta myös yrityksiä, joilla on kaikki edellytykset menestyä kansainvälisesti.

Kategoria(t): kategorioimattomat

Hyvä kannattaa sanoa ääneen

Joelin ja Villen kanssa Espoon Dipolissa.

Joelin ja Villen kanssa Espoon Dipolissa.

Sain viime keväänä postia Joelilta ja Villeltä. Pojat kutsuivat kouluunsa puhumaan suvaitsevaisuudesta sekä jokaisen oikeudesta omaan tarinaan. Pojat olivat huolissaan kiusaamisesta. Kävin puhumassa ja sain vielä palkkioksi 300g irtokarkkia! Tänään puhuin Espoon Dipolissa kaikille Espoon oppilaskuntien edustajille ja opettajille. Taas Joelin ja Villen kutsumana! Näiden rohkeiden ja viisaiden poikien kohtaaminen on ollut yksi kansanedustaja-aikani hienoimmista ja pysäyttävimmistä hetkistä. Kohtaamiset ovat olleet tärkeä muistutus siitä, että hyvää tulee puolustaa.

Me haastetaan nyt teidät kaikki! Kutsu omaan kouluusi tai työpaikalle joku tyyppi ja herätä keskustelua teille tärkeistä asioista. Kantavana ajatuksena on se, että emme voi tuntea etukäteen kaikkia ihmisiä tarinoineen, mutta voimme joka päivä tehdä päätöksen tutustua uuteen ihmiseen ja oppia lisää elämästä. Hyvä kannattaa sanoa ääneen!

Kategoria(t): kategorioimattomat

Yhdenvertaista varhaiskasvatusta

Hallitus on lähtenyt päivittämään 40 vuoden ikäistä lakia päivähoidosta säätämällä lakia varhaiskasvatuksesta. Tämä on erittäin hieno asia, joka tulee viedä päätökseen.

Hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan kirjatut tavoitteet muun muassa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisesta, kotihoidon tuen jakamisesta, päivähoitomaksujen tarkastamisesta, kelpoisuusvaatimusten väljentämisestä ja joustavoittamisesta sekä kuntien tehtävien ja niiden perusteella säädettyjen velvoitteiden vähentämisestä vaikuttavat väistämättä myös varhaiskasvatuslain uudistamiseen.

Varhaiskasvatuslain uudistaminen ei saa jäädä roikkumaan tuleville hallituskausille vaikka kuntien tehtäviin liittyvistä muutoksista ei olekaan vielä varmuutta. Olennaista on varmistaa, että varhaiskasvatus on korkealaatuista koko Suomessa eivätkä lapset joudu eriarvoiseen asemaan vanhempien tulotason tai postinumeron perusteella.

Tahdon nostaa esille kolme erityistä huomiota käydystä keskustelusta, jotka on tärkeää huomioida sekä keskustelussa että itse lainvalmistelussa. Sukupuolisensitiivisyys, erityistä tukea tarvitsevat lapset sekä maahanmuuttajataustaiset lapset.

Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina 19.9.2014, että kymmenessä helsinkiläispäiväkodissa työntekijät ovat saaneet tasa-arvokoulutusta. Tasa-arvokoulutuksen ajatuksena on päästä eroon sukupuoleen liitetyistä ennakkoluuloista.

Tasa-arvo, yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja turvallinen kasvu kohti omaa ehjää ja kokonaista identiteettiä ovat koko koulutusjärjestelmämme peruspilareita. Myös näiden arvojen opettelu ja itseensä tutustuminen alkavat jo varhaiskasvatuksessa. Ihminen ei opi koskaan elämänsä aikana niin paljon ja niin lyhyessä ajassa, kuin lapsi oppii varhaisvuosiensa aikana.

Lasten ja yhteiskuntamme rakenteiden tulevaisuuden kannalta olisi hyvin tärkeää saada lakiin asti kirjattu tavoite lasten tasa-arvoisesta ja sukupuolisensitiivisestä kohtaamisesta. Keskimäärin lapsi viettää suurimman osan valveillaoloajasta päiväkodissa, joten ei ole sama minkälaisia sosiaalistamisprosesseja siellä toteutetaan. Lapsi omaksuu sukupuolirooleja jatkuvasti ympäristöltään ja saa vahvistusta omasta käyttäytymisestä ympäristöltä. Sukupuolesta riippumaton kohtelu on kirjattu myös YK:n Lasten oikeuksien sopimukseen, minkä Suomikin otti käyttöön vuonna 1991. Suomen perustuslaissa todetaan myös, että lapsia tulee kohdella tasa-arvoisesti yksilöinä.

Helsingin Sanomat kertoi puolestaan maanantaina 22.9.2014 nelivuotiaasta Aava Nyströmistä, joka saa päiväkodin melusta epileptisiä kohtauksia. Jutussa kerrottiin myös Aavan kehitystä pitkään seuranneen neurologin mielipide: Aavan kaltaisen lapsen paikka ei ole tavallisen kokoisessa päiväkotiryhmässä, jossa meteli ja stressi laukaisevat sairauskohtauksen. Pienryhmiä on kuitenkin harvassa ja niihin pääseminen on vaikeaa. Tilastojen mukaan kaikista päivähoidossa olevista lapsista noin kahdeksan prosenttia kuuluu erityisen tuen piiriin. Vammaisyleissopimuksen artiklan 24 mukaan valtion tulee valvoa, että vammaisia lapsia ei suljeta yleisen koulutusjärjestelmän ulkopuolelle. Kaikilla lapsilla tulisi siis olla vammasta tai muusta erityispiirteestä riippumatta mahdollisuus osallisuuteen omassa lähipäiväkodissa. Tämä puolestaan edellyttää uutta lakia, joka velvoittaa kunnat järjestämään kuntalaisten tarpeiden mukaista tukea siinä muodossa ja määrässä kuin kuntalaiset tarvitsevat.

Maahanmuuttajien asema on loistanut poissaolollaan varhaiskasvatuskeskustelussa. Varhaiskasvatuksella kuitenkin vaikutetaan merkittävästi maahanmuuttajien integroitumiseen yhteiskuntaan. Seitsemän prosenttia lapsista puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai saamea ja tämä luku tulee vuosien saatossa kasvamaan. Lainvalmistelu sekä rahoituspäätöksissä tulisi huomioida maahanmuuttajataustaisille lapsille heidän oman kulttuuri-identiteetin säilyttäminen sekä suomalaiseen yhteiskuntaan integroituminen.

Suomessa on ollut jo vuodesta 2002 valtioneuvoston periaatepäätöksenä vahvistettu Varhaiskasvatuksen valtakunnalliset linjaukset sekä vuodesta 2003 lähtien THL:n Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Näiden linjausten ja perusteiden tarkoitus oli ja on se, että varhaiskasvatuksen taso olisi yhdenvertainen koko maassa eli kaikilla lapsilla olisi asuinpaikasta riippumatta mahdollisuus saada tavoitteellista, johdonmukaista ja suunnitelmallista tukea kasvuun, kehitykseen ja oppimiseensa.

Näillä linjauksilla ei ole kuitenkaan päästy yhdenvertaisiin koko maan kattaviin varhaiskasvatuspalveluihin, sillä linjaukset eivät ole olleet kuntia velvoittavia asiakirjoja. Ilman tavoitteellista ja velvoittavaa toimintaa hienotkaan valtakunnalliset linjaukset eivät tule osaksi lasten arkea. Varhaiskasvatuksessa tapahtuva elinikäinen oppiminen ei onnistu, jos sen luonnollista osaa esiopetuksen ja perusopetuksen jatkumossa ei tueta. Jos varhaiskasvatuksen laatu vaihtelee valtakunnallisella tasolla tuntuvasti, lasten eriarvoistuminen alkaa jo varhaiskasvatusiässä.

Kirjoitus on julkaistu myös Iltalehden blogissa 23.9.2014

Kategoria(t): kategorioimattomat

Vailla tietoisuutta unelmista ja onnesta

Eduskunnassa käsiteltiin tämän viikon tiistaina valtioneuvoston selontekoa Suomen kehityspolitiikan vaikuttavuudesta sekä johdonmukaisuudesta. Eli meneekö apu perille ja saadaanko aitoa kehitystä aikaan?

Perussuomalaiset esittelivät keskustelussa ajatuksensa ulkoministeriön hallinnon alle perustettavasta kehitysapurahastosta, josta suomalainen kehitysapu kanavoidaan eri toimijoille ja kohteisiin. Perussuomalaisten mallin kantavana ajatuksena on se, että vastuun kehitysavun rahoittamisesta ottavat ensisijaisesti yksittäiset kansalaiset, ei Suomen valtio. Mallissa valtio osallistuu kehitysapurahaston tukemiseen 250 miljoonan euron vuosittaisella perusrahoituksella ja tarjoaa yksittäisille kansalaisille 200 euron verovähennysmahdollisuuden kehitysyhteistyöhön tehtävälle lahjoitukselle. Verovähennystuen kustannusarvio on noin 250 miljoonaa euroa.

Perussuomalaisten mallin kaksi suurinta ongelmaa ovat siinä, että ensinnäkin malli leikkaa Suomen myöntävää kehitysapua todella tuntuvasti ja olemme yhä kauempana sitoumuksestamme maksaa 0,7 prosenttia bruttokansantulosta kehitysyhteistyöhön. Toiseksi rahoitusmalli tekee Suomen rahoitusosuudesta epävarman ja vaikeuttaa erittäin paljon pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen kehitysyhteistyön tekemistä. Eniten mallissa kärsii Perussuomalaisten itsensäkin peräänkuuluttama tuloksellisuus ja vaikuttavuus.

Pitkäjänteisellä sitoutumisella saavutetaan tuloksia ja vaikuttavuutta. Esimerkkinä tuloksista voi nostaa esille sen, että vuonna 1990 äärimmäisen köyhiä oli 40 prosenttia maailman ihmisistä. Vuonna 2010 heitä oli enää 20 prosenttia vaikka maailman väestö on kasvanut merkittävästi.

Rahoituksen ohella yksi kehitysyhteistyön vaikuttavuuden haasteista on se, että jokainen hallitus määrittelee kehitysyhteistyön tavoitteet uudelleen. Uuden hallituksen myötä kehityspoliittisen ohjelman toiminta-alueet ja tavoitteet saattavat vaihdella rajustikin. Tämän seurauksena osa hallituskaudesta menee organisaation uudelleenkokoamiseen, asiantuntijuuden keräämisen ja suunnan vaihtamiseen. Tämä ei ole hyvä asia vaikuttavuuden näkökulmasta. Kehityksen edistäminen vaatii pitkäjänteistä työtä selkeällä visiolla.

Suomi voisi profiloitua ajamalla tiettyjä vahvoja painopisteitä, jotka muodostaisivat Suomen kehityspolitiikan raamit ja tavoitteet. Nämä linjattaisiin kaikkien puolueiden kesken. Tavoitteet kantaisivat yli hallituskausien ja kukin hallitus tekisi omat painotuksensa.

Mitä teemoja sitten itsen pidän tärkeänä Suomen kehityspolitiikassa? Tasa-arvon lisäämisen ja eriarvoisuuden vähentämisen ohella olen nostanut esille etenkin naisten, tyttöjen ja nuorten aseman parantamisen sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden saatavuuden edistämisen.

Maailman 7 miljardista ihmisestä puolet on naisia. Naisilla on merkittävä rooli perheiden ja yhteisöjen hyvinvoinnissa. Naisten voimaannuttaminen on kustannustehokkain tapa edistää perheiden, yhteisöjen ja kokonaisten yhteiskuntien hyvinvointia. Tämä tarkoittaa koulutusta, työtä, yrittäjyyttä sekä oikeutta omistaa maata sekä naisten oikeutta vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin, olla päätöksen tekijöitä sekä oikeutta koskemattomuuteen.

Seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden saatavuuden parantaminen sekä seksuaalioikeuksien toteutuminen ovat keskeinen tekijä kestävän kehityksen saavuttamisessa. Ne eivät ainoastaan tarjoa välittömiä terveydellisiä hyötyjä, ei-toivottujen raskauksien vähenemistä, aborttien ennaltaehkäisyä ja äitiys- ja lapsikuolleisuuden vähenemistä,vaan edesauttavat tyttöjä pysymään koulussa pidempään, johtavat pienempään perhekokoon, hidastavat väestön kasvua sekä auttavat sukupolvelta toiselle periytyvän köyhyyden kierteen loppumista.

Sukupuolinäkökulman ohella on aivan välttämätöntä korostaa myös sukupolvinäkökulmaa. Maailmassa on isompi nuorten sukupolvi kuin koskaan aikaisemmin. Nuorten mahdollisuus vaikuttaa ja käyttää omaa ääntään ovat avainasemassa tulevaisuuden kehityksen ja kehittyvien maiden riippumattomuuden kannalta. Nuorten kautta on mahdollisuus luoda aivan uudenlaisia kansainvälisiä verkostoja, joiden avulla on mahdollisuus uudistaa kehitysyhteistyötä, että voimauttaa ja tukea nuoria ympäri maailmaa. Tässä tulisi hyödyntää uutta teknologiaa ja nähdä kehitysyhteistyö ja kehitys nimenomaan voimaantumisen näkökulmasta.

Yksi ajatus olisi luoda nuorten kansainvälinen verkosto, jossa nuoret voisivat esimerkiksi jonkinlaisen mobiilisovelluksen avulla mentoroida toinen toisiaan. Monissa maissa nuoret tytöt ja pojat elävät edelleen vailla tietoisuutta käsitteistä kuten tasa-arvo, ihmisoikeudet, unelmat ja onnellisuus.

Teksti on julkaistu myös Iltalehden blogissa 11.9.2014

Kategoria(t): kategorioimattomat